Parantumisesta

Olen nyt kolmatta päivää niin kipeä, että en tiedä mistä reiästä tästä maallisesta asunnostani pakenisin ja antaisin lahota paikoilleen koko roskan. Tänään herätessä oli kaiken kukkuraksi toinen silmäkin niin tulehtunut, ettei sitä saa kunnolla auki. Kaikki infektiot pääsevät kimppuun, kun vastustuskykyä ei ole nimeksikään ja kaikki vähäiset voimavarat kuluvat kroonisia vaivoja vastaan tapellessa. Pitäisi kai mennä taas mittauttamaan hemoglobiini. Josko pian pitäisi mennä punasoluja tankkaamaan. Anemia on kiusannut jo neljättä vuotta..

Joka tapauksessa lootassa lukee tänään:

Päivän Sana

Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.

Jaak. 5:15 (KR33/38)

Lieneekö kuume ja kipu nyt hetkeksi tasoittanut pahaa sisuanikin vai mistä lie kysymys, kun moinen lause ei suututa yhtään. Päinvastoin. Paranen, jos niin on tarkoitettu. Ei tämä raastava kipu ja depressio tarkoita, etteikö Jumala minuakin rakastaisi. Miksi -kysymykset ovat tässä kohden turhia. Aivan yhtä hyvin voisin kysellä, miksen juuri minä syntynyt aids-orvoksi Afrikkaan tai vammautunut liikenneonnettomuudessa.

Paranemisiakin tapahtuu joka päivä. Usein niissä ovat osallisina taitavat lääkärit ja hoitajat. Useammin kuin halutaan edes julkisesti myöntää tapahtuu myös tieteelle toistaiseksi käsittämättömiä asioita. Kasvaimet katoavat, kuoleman rajalla käyneet toipuvat.

Joskus aiemmin syyllistyin hurskaiden ihmisten tai terveysfanaatikkojen puheista. Jotkut uskovat vihjailivat juuri tuon tämänpäiväisen raamatunkohdan kaltaisiin teksteihin viitaten, että uskoni on liian heikko, jotta Jumala voisi minut parantaa. Heikkohan se on, kuten moni muukin asia minussa, mutta eiväthän terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. Niinkin siellä sanotaan.

Toinen ahkerien syyllistäjien joukko löytyy aivan muualta kuin hartaiden kristittyjen piiristä. Yhä useampi tuntuu nykyään ajattelevan, että sairastuminen on oma vika. Mitäs oli laiska liikkumaan, lihoi, ryyppäsi tai poltti, stressaantui tai söi huonosti.

Nyt olen liian heikossa kunnossa edes syyllistymään. Tartun siihen oljenkorteen, joka vielä on jäljellä. Ojentaudun sen mukaan, mikä ei vielä näy. Uskon ja varovasti toivon, että vielä joskus jossain koittaa se aika ja paikka, missä ei ole enää kipua, eikä kyyneleitä.