Elämä on

Kävin perjantaina hammaslääkärissä. Nyt näytän jättikokoiselta marsulta. Hampaissani on vauvana annetun tetrasykliinilääkityksen aiheuttama kiillevaurio, jota täytyy muutaman vuoden välein korjailla, jos haluan pitää hampaani sileinä ja valkoisina. Nuorella hammaslääkärillä oli tällä kertaa enemmän intoa kuin taitoa. Tilasin äsken ajan korjaukseen.

Äitini joutui taas viime yönä sairaalaan. Epäilevät kovien kipujen syyksi munuaiskiviä. Hirveä tauti, mutta kerrankin ,ilmeisesti, on pientä toivoa saada vaiva hoidettua. Yleensä olemme saaneet molemmat pitää loppuikämme sen, minkä olemme onnistuneet hankkimaan ( huom. kehno ironia. Ilomielin antaisin pois kaikki vaivani tällä sekunnilla).

Joskus olen miettinyt sitä selitystä, mitä psykiatrit auliisti kroonisesti oireileville  tarjoilevat, siis että sairastelu olisi tukahdutettujen psyykkisten impulssien ja käsittelemättömien ongelmien aiheuttamaa. 

Silloin muistutan itseäni siitä, että tuskin olin onnellisesti odotettuna ja rakastettuna vauvana ehtinyt vielä ennen syntymääni hankkia niin pahoja patoutumia, että elimistöni siksi kieltäytyi tuottamasta immuunipuolustukselle välttämättömiä kemikaaleja (sain yli vuoden ajan syntymäni jälkeen sitä vaivaa hoitamaan gammaglobuliinipistoksia).

Enkä usko, että psyykkisten häiriöiden aiheuttama oli myöskään se hinkuyskä, jonka lääkityksen seurauksena kehittymättömään purukalustooni jäi pysyvät vauriot..

Psykiatreilla on omanlaisensa selitykset ( joka koulukunnalla omansa). Kristityillä hieman toisenlaiset. Joku on joskus yrittänyt väittää, että tällä tavoin Jumala koettelee omiaan.Jos niin on minun kohdallani, niin surkeasti olen koetuksissa epäonnistunut. Sitkeästi istuu myös joidenkin mielissä ajatus, että kärsimyksellä Jumala rankaisee, jo tässä ajassa, pahantekijöitä.

Itse en ole kokenut omakseni kumpaakaan selitystä. Totuudellisimmalta tuntuu se yksinkertainen ajatus, että "elämä on.." . Maailmassa nyt kertakaikkiaan vaan on virhe. Vahinkoja sattuu. Ihmiset eivät ole täydellisiä. Suoranaista pahuuttakin on. Enimmäkseen kärsimys näyttää ihmisen silmissä kuitenkin selittämättömältä.

Olennaista omalta kannaltani on se, että en ole kipuni kanssa yksin. Tämä taakka on jostain syystä minulle annettu ja Hänen avullaan jaksan sitä kantaa juuri niin kauan kuin on tarpeen. Matkan määrää en tiedä, enkä tosiaankaan ole keksinyt sen paremmin kärsimykselleni kuin koko olemassaololleni mitään mielekästä tarkoitusta.

Hyviäkin hetkiä on. Pääsääntöisesti odotan silti hartaasti sitä päivää, jolloin homma on pulkassa  ja saan viimein jättää taakseni tämän viheliäisen, kipuilevan lihasäkin, jota ruumiiksi kutsutaan.

Lorottaa vääristä paikoista

Yritin eilen etsiä päiväkirjaa. Ihan semmoista pahvikantista... Kun tuntui että tarvitsisin roskakoria, jonne pään sisällön tyhjentää. Ei löytynyt. On minulla niitä montakin, mutta minne lie tässä sotkussa ajautuneet, kun en ole niitä pitkään aikaan tarvinnut. Bloggaaminen on toiminut purkupaikkana.

Mies lähti eilen viikoksi työmatkalle ja heti alkoi tapahtua. Pari viikkoa sitten hän viimein (noin 150 pyynnön jälkeen) ahdistui "korjaamaan" rännin, joka maaliskuussa romahti talon nurkalta maahan. Eilen sattui sadekuuro juuri kun pyllistelin sen talonnurkan vieressä kukkamaata kitkemässä. Silloin alkoi kuulua epäillyttävää lorinaa ja kun katsahdin ylöspäin, näin, että ränni oli kyllä kiinni seinässä, mutta vesi lorisi suoraan katolta rännin vierestä maahan..

Kolmisen viikkoa sitten mies oli myöhään yöllä hammaspesulla, kun seinästä singahti häntä kohti yhtäkkiä kuuma vesisuihku. Suihku oli särkynyt ja jotain katkennut lämminvesiputken ja hanan liitoskohdasta.

Seuraavana päivänä yritettiin saada asiantuntija-apua, mutta sellaista ei siihen hätään ollut saatavilla ja niinpä puoliso taas yritti ylittää rajojaan ja vaihtoi ehjän hanan seinään itse. Ihailtava yritys, mutta eipä mennyt ihan putkeen sekään, vaan tänä amuna, kun olin suihkussa, hanasta irtosi kokonaan se osa, joka liittää suihkun letkun ja termostaattiosan toisiinsa..

Pitäisi tietysti olla onnellinen, ettei hajonnut mitään semmoista, jonka seurauksena vesi suihkuaa pitkin seiniä, ellei päähana ole kaiken aikaa kiinni, mutta...

Lisäksi ruohonleikkuri on rikki ja toimii vain pari minuuttia kerrallaan putputellen ja hyvin alhaisella teholla. Nurmikko ei silti odottele vaan kasvaarohjottaa estoitta hallitsemattomiin mittoihin.

Rehellisyyden nimissä voisin tietysti tähän perään kertoa pitkän esimerkkilistan omista epäonnistumisistani. Niitähän riittää, mutta nämä sattuvat olemaan nyt päällimmäisenä mielessä, koska näiden ongelmien ratkaisuun en taitaisi kyetä, vaikka pystyisin kiipeämään tikkaille ja kipeät käteni suostuisivat ruuvimeisselin kanssa yhteistyöhön. Tuommoiset korjausjutut eivät vaan ole sen paremmin miehen kuin minunkaan vahvinta alaa.

Monien muiden arkisten sattumusten ohessa nämä ovat viime aikoina saaneet minut pohdiskelemaan ihmisen rajallisuutta. Nykymaailma on niin monimutkainen, etteivät kaikki millään enää voi hallita kaikkia taitoja, joita arjessa tarvitaan. Monien selviytymistä rajoittaa myös erilaiset sairaudet.

Niin kauan kuin ihminen on nuori, terve, vahva ja kykenee oppimaan uutta on helppoa luottaa itseensä ja elämään. Heikkous on joillekin silloin jopa jotain marginaalista, pahimmillaan halveksittavaa ja häpeä, jota ei haluta edes nähdä, jotta ei tarvitsisi tiedostaa sitä, että rajallisia me kaikki loppujen lopuksi olemme - monin eri tavoin. Joillekin on vain turvallisuuden takia tärkeätä riippua kiinni ikuisen nuoruuden ja kaikkivoipaisuuden illuusiossa.

Toisaalta tuntuu huojentavalta, kun ei näin sairaana tarvitse enää pitää kulissia yllä ja saa "ihan luvan perästä" olla avun tarpeessa. Hieman pelottavaa on silti vaan se, että koska ketään ei ole auttamassa, eikä kukkarokaan varsinaisesti valuuttaa pursuile, elämäänsä on vähitellen alettava järjestää sellaiseksi, että jokapäiväisistä haasteista on mahdollisista selvitä..

En tiedä kuinka kauan huumoria piisaa. Tänään sentään vielä nauratti, kun sen rikkoutuneen suihkun vuoksi ähräsin multaisia varpaitani käsienpesualtaaseen vesihanan ulottuville. Ei mikään kovin esteettinen näky, mutta vielä se reuman kangistamista nivelistä huolimatta onnistui..Saa nähdä kuinka kauan.

Tottelemattomuutta

Jos jokin kohta on tuottanut minulle harmia ja verenpaineen nousua Isossa Kirjassa, niin se on tuo tämänpäiväinen tuolla sanalaatikossa. Siis:

Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle..

Ef. 5:22 (KR33/38)

Sitä en nimittäin ole koskaan noudattanut, enkä edes aikonut ryhtyä noudattamaan ja ihan nuorena se hieman huolestutti minua. Mitäs, jos taivaaseen pääsyni kompastuu siihen hirmuiseen syntiin, että haluan tasa-arvoisen parisuhteen (ja pidän monia muitakin kohtia Raamatussa täysin aikaan ja kulttuuriin sidottuina).

Jos olen väärässä ja elänyt erheessä koko elämäni, toivon, että viimeisellä tuomiolla Korkein Tuomari antaa ymmärtämättömyyteni ja itsepäisyyteni anteeksi.

Odottamisesta

Jokaisella on yksilöllinen temperamenttinsa. Siksi kai se käy joiltakin luontevammin kuin toisilta: odottaminen. Minä olen kärsimätön, lyhytpinnainen, malttamaton, äkkipikainenkin, mutta viimeisintä ominaisuutta olen sentään onnistunut jalostamaan niin, etten suustani päästele mitä sattuu, sillä kerran sanottua ei saa takaisin...

Kaikella on aikansa. Monet asiat vaativat aikaa kypsyäkseen, kasvaakseen ja valmistuakseen. Minä olen viime päivinä tilaillut nettikaupoista paljon siemeniä. Osa niistä vaatii itääkseen kylmäkäsittelyn. Se tarkoittaa kastelua ja jääkaappilämpötilassa pitämistä jopa 4-6 viikkoa. Malttamattomalle se on pitkä aika. Jotenkin puhuttelevalta tuntuu myös se, että puhjetakseen uuteen alkuun kasvi tarvitsee kylmiä, karuja aikoja.

Käytännössä se tarkoittaa myös sitä, että asioita täytyy etukäteen valmistella. Kaikkia siemeniä ei voi noin vain ripsauttaa pussista ruukkuun ja odottaa, että ne siinä paikassa itäisivät. Ihminen ei sittenkään ole tämän maailmankaikkeuden herra siinä mielessä, että hallitsisimme kaikkia elämän ja kasvun prosesseja mielemme mukaan.

Myös ihmisen elämässä jotkut siemenet itävät hitaasti. Jotkut lapsena kylvetyt opit voivat puhjeta taimelle vasta myöhäisessä aikuisiässä. Johtoajatus lienee kuitenkin, että hyvää kannattaa aina kylvää ennemmin kuin pahaa. Vaikka osa siemenistä näyttäisi pudonneen huonoon maahan, ehkä elämä vielä muokkaa alustaa ja jokin kauan sitten sattunut kantaa vielä hedelmää.

Tuo keittiömme ikkunan edessä kasvava omenapuu on nyt levossa. Jos Luoja suo, parin kuukauden kuluttua se kevätauringon lämmössä herää uuteen kasvuun. Itse tunnen olevani samanlaisessa jähmettyneisyyden tilassa. Luoja tietää vieläkö minussa versoo uutta elämää ja toivoa ja jos niin missä muodossa. Ehkä nyt pitäisi vain jaksaa odottaa..

Lehdistä bongattua

Italiassa joku suomalaissyntyinen on kuulemma kyseenalaisesti kunnostautunut vaatimalla krusifiksien poistamista koulujen seiniltä. Täytyy myöntää, että ilahduin lukiessani, että se ei italialaisten enemmistön mielestä ole mikään loistodea.

Kovin ovat olleet aktiivisia eri tavoin itseään nimittävät uskonnottomat viime aikoina myös Suomessa. Valitettavasti täällä ei ole ilmaantunut yhtä suurta ja yhtenäistä rintamaa kristillistä perinnettä ja todellista uskonnonvapautta puolustamaan. Sillä mitä uskonnonvapautta se sellainen on, ettei uskonnollisia tunnuksia saisi olla näkösällä missään, mutta niin sanotut tiedeuskovaiset (jota nimeä kolumnisti tuossa jälkimmäisesssä linkittämässäni jutussa käyttää) saavat kyllä vapaasti julistaa ilosanomaansa niin mediassa kuin vaikkapa juuri kouluissa.

Tänään kiinnitti huomiotani myös tämä juttu, jossa pääaiheensa, eli isänpäivän kaupallisen alkuperän lisäksi, pohditaan sitä, miksi uskontojen vastustajat niin innokkaasti pitävät älämölöä uskonnollisten juhlien näkyvyydestä muun muassa kouluissa, mutta eivät ole moksiskaan näistä kaupallisista riehoista, joita kauppiaat myynnin edistämiseksi ovat innokkaasti kopioineet pääasiassa Pohjois-Amerikasta.

Tuntui hyvältä lukea, että jotkut ajattelevat vielä suomalaisesta valtavirrasta poikkeavasti näissäkin asioissa.