tag:blogger.com,1999:blog-91726885449317703952024-03-13T17:25:06.718+02:00Toivon kotiTeemana toivo tai ainakin sen etsiminen. Näkökulmana ojentautuminen sen mukaan, mikä ei vielä näy. Muistiinmerkittyjä toiveikkaita ajatuksia itselle ja ystävällismielisille kanssaihmisille. Toivonmurskaajat hakeutukoot muualle.Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.comBlogger219125tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-75425040701236753742013-02-01T13:10:00.001+02:002013-02-01T13:12:06.329+02:00Ymmärtämisestä<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-xYPVQUNcPQc/UQuiASwlOgI/AAAAAAAAK5A/mirQh3XaKqg/s1600/_IGP3342.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="211" src="http://2.bp.blogspot.com/-xYPVQUNcPQc/UQuiASwlOgI/AAAAAAAAK5A/mirQh3XaKqg/s320/_IGP3342.JPG" width="320" /></a></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Pyrkimys ymmärtämiseen on aina ollut minulle tärkeää. Liiankin. Ehkä se on eräänlaista pyrkimystä hallintaan. Mitä vanhemmaksi olen elänyt, sitä enemmän on tullut eteen asioita, joita en voi käsittää, en selittää, en luoda teorioita, en edes kokonaan hahmottaa. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Nuorena oli hallussa varmat vastaukset melkein kaikkiin kysymyksiin. Vähitellen aloin puhua vain omasta näkökulmastani, tuoda esille henkilökohtaisia mielipiteitä, en kaikille sopivia patenttiratkaisuja. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Nykyään kerron enää pieniä tarinoita ja itselleni nekin nurinpäin. On nimittäin helpompaa selittää syyt ja seuraukset, kun tarinan loppu on tiedossa. Keskellä matkaa, tarinaa tai elämää voi vain luottaa, että lopulta kaikki jotenkin järjestyy, että elämällä sittenkin on jokin tarkoitus..ja kaikella tällä kärsimyksellä, jota maailmaan mahtuu aivan liikaa.</div>
Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-7316695041415729712013-01-01T12:24:00.000+02:002013-01-01T12:24:40.763+02:00Vuosi vaihtui<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-uuVbAFvvNsg/UOK14dTNgPI/AAAAAAAAKfE/4p4pnqzOiFE/s1600/_IGP3329.JPG" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="212" src="http://2.bp.blogspot.com/-uuVbAFvvNsg/UOK14dTNgPI/AAAAAAAAKfE/4p4pnqzOiFE/s320/_IGP3329.JPG" width="320" /></a></div>
Vuosi vaihtui. Minä pysyn samana. Ei siis aihetta lupauksiin. En jaksaisi pitää niitä kumminkaan. En jaksa mitään muutakaan..<br />
<br />
Vuosi
vaihtui silti ihan mukavissa merkeissä. Naapureiden ilotulitukset
näkyivät ikkunasta hyvin. Ne olivat tänä vuonna aiempaa näyttävämpiä,
eikä hajalaukauksia säädetyn ajan ulkopuolella toistaiseksi ole tullut
liikaa.<br />
<br />
Nämä kollektiiviset taitekohdat kalenterissa
ovat periaatteessa hyviä ja hyödyllisiä. Jos olisin yhtään energisempi,
päättäisin toki pitää kunnostani ja läheisistäni parempaa huolta sekä
tehdä jotain konkreettista niin elämän laatuni kuin maailman tilan
hyväksi.<br />
<br />
Valitettavasti kaikki voimat kuluvat pelkkään
hengittelyyn. Kivut ovat kovat, kun ulkona sataa räntää. Huoli
sairastavista rakkaista sekä muutamasta muusta jutusta on tällä
hetkellä suuri. Tekee melkein mieli maata hiljaa, yrittää ikään kuin
maastoutua. Jospa kohtalo iskisi seuraavan mäjäyksensä vahingossa
sivuun.<br />
<br />
..Vaikka enhän minä mihinkään kohtaloon usko.
Korkeimman johdatukseenhan minä oikeasti luotan. En vaan aina ymmärrä,
mikä on tämän kaiken kärsimyksen tarkoitus maailmassa. On helpompi
syyttää kohtaloa kuin Häntä.<br />
<br />Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-5805359082929376942012-12-02T12:50:00.000+02:002012-12-03T13:57:21.238+02:00Mureneva minuus<div style="text-align: justify;">
Muutaman kerran, nuorena tyttönä, harhauduin tanssibaariin. ("Harhauduin" on oikea sana siksi, että melko pian selvisi, etteivät ne paikat olleet minua varten. Aloin hihittää ihan väärissä paikoissa, enkä ilkikurisuuksissani osannut solahtaa sopivan naiselliseen rooliin, sellaiseen, jollainen tytön kuului olla vielä 80-luvulla). Sieltä jäi mieleen eräskin nuorimies, joka aina hakiessaan minua tanssimaan esitteli itsensä mieheksi, jolla on sydämen paikalla jalkapallo, jonka sisällä asuu Atik Ismael ja Hurriganes.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tuo ulkoa opeteltu litania, jonka hän toisti joka hakukerralla, kertoi varmasti jotain olennaista siitä, mitä nuorukainen tahtoi olla. Sen vuoksi taisinkin käyttää turhan kohteliaita sanakäänteitä ilmaistessani, että nähdäkseni meillä ei ollut tuolta pohjalta kovin paljon aineksia pidempään tuttavuuteen..</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Nykyään monet meistä joutuvat usein tilanteisiin, joissa pitää muutamalla lauseella esittäytyä, kertoa itsestään jotain niin olennaista, että uudet tuttavat kursseilla, uudessa työyhteisössä ja ties missä, pystyisivät muodostamaan meistä mahdollisimman oikean ensivaikutelman.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Viime aikoina olen joutunut miettimään kuka ja millainen oikein olen. Samaa olen pohtinut myös puolisoni osalta. Molemmat olemme muuttuneet niin valtavasti 28 yhteisen vuotemme aikana, että mahtaisimmeko viihtyä omassa, saatikka toistemme seurassa, jos nyt nuoren itsemme tapaisimme..</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Aviomies ei ole koskaan kertonut avoimesti ajatuksistaan. Siinä mielessä hän on ollut minulle mysteeri aina. Itsestäni minun on rehellisesti todettava, että en enää tunne itseäni, enkä tiedä miten itseäni määrittelisin, jos joutuisin jollekin uudelle tutulle esittäytymään.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Yleensähän ihmiset oppivat ikääntyessään tuntemaan itsensä paremmin. Minulle on käynyt toisin päin: vanhetessa suuri osa siitä, mitä pidin olennaisena osana itseäni on murentunut pois. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Mitä jää lopulta jäljelle? Se voisi tuntua pelottavalta ajatukselta, ellen lujasti luottaisi siihen, että on olemassa Hän, Kaikkeuden Luoja, joka tuntee minut ja tietää millainen olen. Hän poimii talteen kaiken tärkeän, muruset, jotka elämä irti kolhii.. ja toisaalta, antaa Henkensä puhaltaa pois kaiken tomun ja turhan.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Mitäs minä turhia murehtimaan..</div>
Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com9tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-74656179101787579422012-08-13T11:13:00.000+03:002012-09-19T13:46:54.535+03:00Elämä on<div style="text-align: justify;">
Kävin perjantaina hammaslääkärissä. Nyt näytän jättikokoiselta marsulta. Hampaissani on vauvana annetun tetrasykliinilääkityksen aiheuttama kiillevaurio, jota täytyy muutaman vuoden välein korjailla, jos haluan pitää hampaani sileinä ja valkoisina. Nuorella hammaslääkärillä oli tällä kertaa enemmän intoa kuin taitoa. Tilasin äsken ajan korjaukseen.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Äitini joutui taas viime yönä sairaalaan. Epäilevät kovien kipujen syyksi munuaiskiviä. Hirveä tauti, mutta kerrankin ,ilmeisesti, on pientä toivoa saada vaiva hoidettua. Yleensä olemme saaneet molemmat pitää loppuikämme sen, minkä olemme onnistuneet hankkimaan ( huom. kehno ironia. Ilomielin antaisin pois kaikki vaivani tällä sekunnilla).<br />
</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Joskus olen miettinyt sitä selitystä, mitä psykiatrit auliisti kroonisesti oireileville tarjoilevat, siis että sairastelu olisi tukahdutettujen psyykkisten impulssien ja käsittelemättömien ongelmien aiheuttamaa. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Silloin muistutan itseäni siitä, että tuskin olin onnellisesti odotettuna ja rakastettuna vauvana ehtinyt vielä ennen syntymääni hankkia niin pahoja patoutumia, että elimistöni siksi kieltäytyi tuottamasta immuunipuolustukselle välttämättömiä kemikaaleja (sain yli vuoden ajan syntymäni jälkeen sitä vaivaa hoitamaan gammaglobuliinipistoksia).</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Enkä usko, että psyykkisten häiriöiden aiheuttama oli myöskään se hinkuyskä, jonka lääkityksen seurauksena kehittymättömään purukalustooni jäi pysyvät vauriot..</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Psykiatreilla on omanlaisensa selitykset ( joka koulukunnalla omansa). Kristityillä hieman toisenlaiset. Joku on joskus yrittänyt väittää, että tällä tavoin Jumala koettelee omiaan.Jos niin on minun kohdallani, niin surkeasti olen koetuksissa epäonnistunut. Sitkeästi istuu myös joidenkin mielissä ajatus, että kärsimyksellä Jumala rankaisee, jo tässä ajassa, pahantekijöitä.</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Itse en ole kokenut omakseni kumpaakaan selitystä. Totuudellisimmalta tuntuu se yksinkertainen ajatus, että "elämä on.." . Maailmassa nyt kertakaikkiaan vaan on virhe. Vahinkoja sattuu. Ihmiset eivät ole täydellisiä. Suoranaista pahuuttakin on. Enimmäkseen kärsimys näyttää ihmisen silmissä kuitenkin selittämättömältä.</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Olennaista omalta kannaltani on se, että en ole kipuni kanssa yksin. Tämä taakka on jostain syystä minulle annettu ja Hänen avullaan jaksan sitä kantaa juuri niin kauan kuin on tarpeen. Matkan määrää en tiedä, enkä tosiaankaan ole keksinyt sen paremmin kärsimykselleni kuin koko olemassaololleni mitään mielekästä tarkoitusta.</div>
<div style="text-align: justify;">
</div>
<div style="text-align: justify;">
Hyviäkin hetkiä on. Pääsääntöisesti odotan silti hartaasti sitä päivää, jolloin homma on pulkassa ja saan viimein jättää taakseni tämän viheliäisen, kipuilevan lihasäkin, jota ruumiiksi kutsutaan.</div>
<div style="text-align: right;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-72528680705376694062012-08-11T17:18:00.002+03:002012-08-11T17:29:52.357+03:00Keskiyö ylläni<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-XYBNndl9JJk/UCZmtCryrsI/AAAAAAAAJD8/rPSWS6jNylM/s1600/pratchett-terry-keskiyo-yllani.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="http://4.bp.blogspot.com/-XYBNndl9JJk/UCZmtCryrsI/AAAAAAAAJD8/rPSWS6jNylM/s320/pratchett-terry-keskiyo-yllani.jpg" width="212" /></a></div>
<div style="text-align: justify;">
Masennukseen sairastuttuani en enää ole kyennyt nauttimaan kertomakirjallisuudesta. Keskittymiskyky ei riitä, eikä mielikuvitus jaksa värittää tarinoiden kuvailemia maailmoita eläviksi.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Toissapäivänä kyllästyin kuitenkin television väkivalta- ja urheilupainotteiseen tarjotaan ja tartuin erään suosikkikirjailijani opukseen.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Terry Pratchett on edelleen käsittämättömän tuottelias, vaikka sairastaa tietääkseni Alzheimerin tautia.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kaikista kymmenistä kirjoistaan suosikkitarinani on tämä Tiffany Särkysestä kertova neliosainen sarja, jossa vilahtavat kaikki muutkin suosikkihahmoni hänen teoksistaan.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Vaikka tämä nimenomainen tiiliskivi on mielestäni harvinaisen kehnosti käännetty (omituisia virheitä lauserakenteissa), tarinan monikerroksisuus ja lempeä viisaus viehätti minua kovasti.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Aivan kuin ikä olisi tuonut kirjailijalle viiltävän nokkeluuden rinnalle aavistuksen verran enemmän syvällisyyttä ja lämpöä. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tästä lukukokemuksesta tuli hyvä mieli.</div>
<br />
<br />Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-45794623806583394992012-08-11T15:07:00.001+03:002012-08-11T15:07:36.343+03:00Piiloon pienelle sykkyrälle<div style="text-align: justify;">
Toivon koti on ollut hiljaa pitkään. Osittain siitä syystä, että toivo tuntuu meikäläisen näköpiiristä tyystin haihtuneen. Minne lie muuttanut..</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Toinen syy on pelko. Pelkään arvostelua, ihmisten kovia sanoja ja jopa kommenttien puutetta, sitä viileältä tuntuvaa hiljaisuutta, joka joitakin blogitekstejä seuraa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Objektiivisesti katsottuna syytä pelkoon ei ole. Muutamaa, pientä poikkeusta lukuun ottamatta olen, pian seitsemän vuotta kestäneen, bloggausharrastukseni aikana saanut pelkästään ystävällisiä kommentteja.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Perusteeton pelko on pesiytynyt minuun silti ja se johtuu suurimmaksi osaksi psyykkisten suojautumiskeinojeni rapautumisesta. Kipu, lääkkeet ja jatkuva voimattomuus syö uskoa omiin kykyihin ja selviytymiseen.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tunnen itseni suunnattoman vanhaksi ja väsyneeksi. Aivan liian uupuneeksi edes uskomaan ja toivomaan. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tällaisen heikkouden tuottama häpeä saa vetäytymään entistä kauemmas muista, yksin, pimeään, tiukallle kerälle, piiloon arvostelevilta katseilta.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Surullisinta on se , että tällaisessa tilassa alkaa helposti kuvitella, ettei näin surkealla otuksella ole asiaa edes Hänen eteensä, joka sentään antoi ainoan poikansa, ettei yksikään (ei surkeinkaan) meistä hukkuisi..</div>Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-30638807506128434242011-12-24T20:39:00.003+02:002011-12-24T20:45:02.579+02:00Veneellä kirkkoon<a href="http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011122414998028_uu.shtml"><span style="font-weight: bold;">Näin</span></a> täällä tänä talvena, enkä voi sanoa olevani pahoillani lumen ja pakkasen puutteesta. Saatiinhan sitä lajia jo kahtena edellisenä talvena useamman vuoden edestä.<br /><br /><a href="http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011122414998028_uu.shtml"><span style="font-weight: bold;"></span></a>Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-29730747820405076002011-11-09T15:06:00.003+02:002011-11-09T15:21:49.796+02:00Huumorisumua<div style="text-align: justify;"><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://1.bp.blogspot.com/-MKrTF--qog4/Trp6_QvPJeI/AAAAAAAAG4U/JOY88vRoCVg/s1600/sumua.JPG"><img style="display:block; margin:0px auto 10px; text-align:center;cursor:pointer; cursor:hand;width: 400px; height: 266px;" src="http://1.bp.blogspot.com/-MKrTF--qog4/Trp6_QvPJeI/AAAAAAAAG4U/JOY88vRoCVg/s400/sumua.JPG" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5672981907870000610" border="0" /></a>Minä uskon, että Taivaanisällä on varsin hyvä huumorintaju. Viimeksi tänään tuntui siltä.<br /><br />Olin varannut ajan kampaajalle ja pääsin kyllä puolison kyydissä sinne, mutta kotiin jouduin palaamaan kävellen, kun puolisolla oli muuta.<br /><br />Murehdin jo etukäteen sitä, miten ikävältä tuntuu kävelläköntystää kipeillä jaloilla kolmen eri koulun ohi ja kestää sekä lasten että aikuisten armottomat, arvioivat katseet....Ajatus ei tosiaankaan tuntunut kivalta - varsinkaan, kun yläastelaiset ja ammattikoulun opiskelijat eivät aina tyydy pelkkään katseluun vaan huutelevat ties mitä asiattomuuksia.<br /><br />Tänä aamuna, kun lähdettiin pihasta, koko tienoon peitti sankka hernerokkasumu. Eteensä ei nähnyt kuin pari metriä. <span style="font-style: italic;">"Ei tämä kuitenkaan pysy niin pitkään, että pääsisin sumun suojissa kotiin päin</span>", ajattelin itsekseni, mutta pysyi se! Sain köpötellä ihan rauhassa takaisin, eikä kukaan nähnyt harmaan verhon takaa muuta kuin hitaasti eteenpäin vaeltavan möhkäleen, joka tosin jossain vaiheessa hihitteli hiljaa itsekseen.<br /><br />Eikä tämä tosiaankaan ollut ensimmäinen kerta, kun uskon silmillä katsottuna olen päässyt todistamaan Jumalan huumorintajuista ja sydämellistä ihmettä :)<br /></div>Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-49458888875343333852011-11-07T09:28:00.008+02:002011-11-07T10:12:38.118+02:00Resonointia<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://2.bp.blogspot.com/-tUo9R24NwdU/TreIyp2CkeI/AAAAAAAAG3c/sNLmF1eagvE/s1600/jukka3.JPG"><img style="display:block; margin:0px auto 10px; text-align:center;cursor:pointer; cursor:hand;width: 400px; height: 265px;" src="http://2.bp.blogspot.com/-tUo9R24NwdU/TreIyp2CkeI/AAAAAAAAG3c/sNLmF1eagvE/s400/jukka3.JPG" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5672152659503780322" border="0" /></a>Käyn nykyisin hyvin harvoin yhtään missään. Eilen pääsin kuitenkin Jukka Leppilammen konserttiin. Pitkästä aikaa se oli puhutteleva kokemus.<br /><br /><div style="text-align: justify;">Hengelliset puheet alkoivat jossain vaiheessa (jo vuosia sitten) kuulostaa korvissani saman toistamiselta, mutta eilen kuulin jotain, joka liikautti sekä ajatuksiani että tunteitani raikkaalla tavalla.<br /><br />Musiikissa oli uutta ja vanhaa. Jukan ääni soi upeasti vanhassa puukirkossa. Erityisesti hänen opettelemansa, suomalaisittain erikoinen, kurkkulaulutekniikkansa, jossa soi useita , eri korkuisia ääniä päällekkäin kuulosti kiehtovalta.<br /><br />Puheosuuksissaan hän sanoi monta asiaa, jotka jäivät mietityttämään. Päällimmäisenä kolahti kuitenkin ajatus siitä, että usko on <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Resonanssi"><span style="font-style: italic; font-weight: bold;">resonointia</span></a>. Raamatun mukaanhan <span style="font-style: italic;">"usko syntyy kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta"</span> Kuuliaisuus, eli Jumalan kutsun vastaanottaminen ja Hänen tahtonsa etsiminen on siis Hänen sanansa herättämää vastakaikua meidän olemuksessamme.<br /><br />Entisenä laulajana minäkin tiedän, ettei kaunista ääntä synny pusertamalla ja pakottamalla. Samalla lailla Jumalan rakkauteen vastaaminen on parhaimmillaan pakotonta antautumista ja ilon sekä kiitollisuuden sävyttämää suostumista.<br /><br />Luonnostaan meillä on taipumus yrittää tehdä asiat itse, ponnistella, vääntää, yrittää ja kelvata. Myös tämä aika opettaa meille, ettei mikään riitä. Aina on yllettävä entistä parempaan. Jukan sanojen ja laulujen kautta koin eilen välähdyksenomaisen hetken sitä ihmettä, jota Jumala meille tarjoaa.<br /><br />Toki resonoiminen on liikettä, mutta sitä ei synnytetä itse. Jumalan sana liikuttaa yksittäistä ihmistä ja hänen kauttaan kaikkia niitä muita, joiden kanssa hän elää ja toimii. Jumala ei suinkaan ota ihmiseltä hänen omaa ääntään pois , vaan ennemminkin auttaa meitä löytämään omimman olemuksemme. Juuri niillä lahjoilla, sen äänen kautta, joka meillä on ja joka meissä kasvaa, voimme tehdä hyvää ja kertoa Jeesuksen rakkaudesta koko maailmalle.<br /><br />Jukan ääni soi eilen harvinaisen kauniisti, niin hienosti, että siinä oli helppoa kuulla sekä hänen omansa että Korkeimman ääni, joka niiden laulujen ja sanojen kautta välittyi. Se muistutti minua pitkästä aikaa myös siitä, miksi seurakunnan tilaisuuksissa kannattaa käydä. Pyhien yhteys ja Jumalan sanan kautta tuleva siunaus ovat siellä tarjolla...tai ainakin pitäisi olla (muistini mukaan niin ei ihan aina ole ollut, mutta ehkä en ole vain osannut resonoida;). Pitäisiköhän mennä kokeilemaan toistekin. Josko paikalle vääntäytyminen olisi sittenkin vaivan väärti.<br /></div>Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-88556227434213211352011-07-25T19:45:00.004+03:002011-07-25T20:09:01.756+03:00Saa tuntea<div style="text-align: justify;"><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://2.bp.blogspot.com/-s7sitKspVZg/Ti2dyzDv3pI/AAAAAAAAF8o/gfLzI3QH9Ig/s1600/hymyilev%25C3%25A4%2Benkeli.jpg"><img style="display:block; margin:0px auto 10px; text-align:center;cursor:pointer; cursor:hand;width: 400px; height: 266px;" src="http://2.bp.blogspot.com/-s7sitKspVZg/Ti2dyzDv3pI/AAAAAAAAF8o/gfLzI3QH9Ig/s400/hymyilev%25C3%25A4%2Benkeli.jpg" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5633332204935306898" border="0" /></a>Norjan hirveitten tapahtumien jälkeen olen törmännyt useampiin teksteihin, joissa ihmiset ovat ilmaisseet, että tapaus on järkyttävä, mutta ei kiinnosta heitä. Maailmassa kuulemma kuolee ja kärsii ihmisiä joka päivä. Miksi tämän tapauksen pitäisi erityisesti koskettaa?<br /><br />Olen pöyristynyt siitäkin huolimatta (tai ehkä juuri siksi, vaikka en hattua omistakaan), että moinen tunne on mitä ilmeisimmin nykyään varattu pääasiassa "kukkahattutädeille", jollaiseksi leimautuminen ei kuulemma ole mikään kunnia-asia, vaikka itse kovasti arvostankin juuri niitä asioita joita sellaisiin täteihin yleisessä keskustelussa liitetään (suvaitsevaisuuden ja hyvien tapojen korostus, moraalisesta kehityksestä huolestuminen ja vastuun kanto yhteisistä asioista).<br /></div><div style="text-align: justify;"><br />Ymmärrän sen, että nykypäivän uutistulvassa ihminen tarvitsee suojamekanismeja jaksaakseen. Sitä en silti ymmärrä, että myötätuntoa tuntevat ja maailman tilasta huolta kantavat leimataan turhanpäiväisiksi vouhottajiksi.<br /><br />Edelleen olen sitä mieltä (tämän mielipiteen olen tainnut ilmaista täällä aiemminkin), että pahuus voittaa, jos hyvät ihmiset eivät tee mitään. Elämä on hyvin pitkälti taistelua, ei niinkään saavutetuista eduista nautiskelua. Jos huolehdimme vain omista asioistamme ja suljemme silmämme maailmalla vellovilta ongelmilta, ne rymistelevät ennen pitkää "ramat kaulassa" (pohjalainen sanonta, joka tarkoittaa melko väkivaltaista sisääntuloa) sisään rauhallisena pitämäämme lintukotoon, vaikka kuinka yrittäisimme "elää omaa elämäämme".<br /><br />On totta, ettei kärsiviä lähimmäisiämme lähellä ja kaukana auta se, jos podemme ahdistusta ja valvomme öitämme itkeskellen maailman pahuutta. Siitä voi kuitenkin olla suurikin apu, jos annamme itsellemme luvan tuntea ne suuretkin tunteet: tuskan, huolen, pelon ja jopa vihan väkivaltaa ja tragedioita seuratessamme. Tunteet ovat energiaa, polttoainetta teoille. Tärkeätä on valjastaa omat tunteet nimenomaan hyvien tekojen polttoaineeksi.<br /><br />Vihamieliset teot synnyttävät vihaa. Väkivaltaa en suosittele väkivallan vastavoimaksi, mutta paljon muunlaisiakin vaihtoehtoja on. Ne jäävät löytämättä, jos ei kukaan enää jaksa edes järkyttyä sen vertaa, että ryhtyisi johonkin: muokkaamaan asenteita, suojelemaan heikkoja, edistämään tasa-arvon toteutumista omassa lähipiirissään ja ennen kaikkea välittämään niistä, jotka voivat huonosti.<br /><br />Tapahtunutta emme voi muuttaa, mutta tulevaisuuteen voimme vaikuttaa.<br /></div>Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-64971811837499922042011-06-29T11:54:00.006+03:002011-06-29T12:23:03.770+03:00Toivottomuus ja epätoivo<div style="text-align: justify;">Onkohan epätoivolla ja toivottomuudella tarkasti määriteltyinä käsitteinä eroa? En jaksa nyt ryhtyä tutkimaan löytyisikö noiden sanojen eroista jotain artikkeleita netistä..<br /><br />Epätoivoa muistan jonkun saarnamiehen historian hämärissä nimittäneen synniksi. Muistan jo silloin ajatelleeni, että se kuulostaa pahasti siltä kuin puhuja löisi lyötyä. En nimittäin ole koskaan uskonut, että kukaan tahallaan irti toivosta päästää tai ryhtyy peräti aktiivisesti epätoivoiseksi.<br /><br />Subjektiivisessa käsitemaailmassani noilla käsitteillä ON eroa ja sen eron tunnusmerkki on aktiivisuuden aste. Toivottomuus tarkoittaa minulle passiivista vailla oloa. Toivo on hiipunut tai äkkirysäyksellä kadonnut. Siitä ei ole aktiivisen harkintaprosessin jälkeen luovuttu, eikä irti päästetty. Ollaan vaan amerikkailaisia mukaillen "toivonpuuskien välissä" tai jostain muusta syystä ilman.<br /><br />Toivottomaksi minä taidan nykyään kokea oloni 90% hereilläoloajasta. Epätoivoinen en tunne olevani koskaan..<br /><br />Se on mielenkiintoista, että inhimillisessä kokemusmaailmassa hyvinkin ristiriitaiset tunteet ovat mahdollisia samanaikaisesti. Kristittynä minun elämäni, tulevaisuuteni ja toivoni ei ole pelkästään omassa, ja arvaamattomien olosuhteitten, varassa. Pohjimmiltaan olen turvassa, vaikka myrskytuuli venettä keikuttelee ja ehkä koko paatin jossain vaiheessa kaataakin.<br /><br />Iankaikkisen elämän toivoon ja Jumalan rakkauteen turvaten voin rauhassa keskittyä näihin jokapäiväisen elämäni pieniin kipuihin ja kompurointeihin. Jos matkanteko onkin aika ajoin ahdistavaa, perille päästään varmasti. Jos oma jaksaminen loppuu, Hänen voimansa riittää.<br /><br />Sillä tavoin on ihan loogista ajatella, että Kristuksessa on toivottomallakin toivo, eikä epätoivolla ole kristityn maailmankuvassa sijaa.<br /><br />Tähän toivoon tänään tartun, enkä anna kenenkään uskoani viedä, vaikka nykyinen maailmanaika sitä entistäkin aktiivisemmin yrittää polkea, tahrata ja vääräksi osoittaa.<br /><br /><br /></div>Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-81826892658536494952011-06-17T11:31:00.002+03:002011-06-17T11:43:28.207+03:00Aamut ovat vaikeimpia<div style="text-align: justify;">Tunnen ihmisiä, jotka nousevat uuteen päivään melkein poikkeuksetta pieni hymynkare kasvoillaan. Heillä mieli on täynnä iloista odotusta kuin pikkulapsella, jolle jokainen päivä on seikkailu.<br /><br />Minulle aamut ovat vaikeinta. Peiton alta kurkistaessa en näe valon pilkahdustakaan. Jos jotain odotan, niin korkeintaan pelonsekaisin tuntein mietin jaksanko, selviydynkö tänään. Sattuuko ja kuinka paljon ja tuotanko jälleen jollekin pettymyksen..<br /><br />Aurinko paistaa, kissa leipoo peittoa ja koiranpentu tunkee tuhisten kuonoaan tyynyni alle. Periaatteessa kaikki voisi olla hyvin.. kun vain jaksaisin, pystyisin ja kykenisin..<br /><br /><br /></div>Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-42201517224112405282011-06-16T15:19:00.005+03:002011-06-16T15:29:25.302+03:00Lohdullista on muistaa, että..<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://1.bp.blogspot.com/-z4AF-wMmTSE/Tfn090lmrTI/AAAAAAAAFm4/d5Nu1lcZyoc/s1600/kukkaenkeli.jpg"><img style="display:block; margin:0px auto 10px; text-align:center;cursor:pointer; cursor:hand;width: 400px; height: 266px;" src="http://1.bp.blogspot.com/-z4AF-wMmTSE/Tfn090lmrTI/AAAAAAAAFm4/d5Nu1lcZyoc/s400/kukkaenkeli.jpg" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5618791353046969650" border="0" /></a>.".armosta te olette pelastetut, ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.."Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-77583177191011844562011-06-16T12:17:00.006+03:002011-06-16T15:29:40.629+03:00Lorottaa vääristä paikoista<div style="text-align: justify;">Yritin eilen etsiä päiväkirjaa. Ihan semmoista pahvikantista... Kun tuntui että tarvitsisin roskakoria, jonne pään sisällön tyhjentää. Ei löytynyt. On minulla niitä montakin, mutta minne lie tässä sotkussa ajautuneet, kun en ole niitä pitkään aikaan tarvinnut. Bloggaaminen on toiminut purkupaikkana.<br /><br />Mies lähti eilen viikoksi työmatkalle ja heti alkoi tapahtua. Pari viikkoa sitten hän viimein (noin 150 pyynnön jälkeen) ahdistui "korjaamaan" rännin, joka maaliskuussa romahti talon nurkalta maahan. Eilen sattui sadekuuro juuri kun pyllistelin sen talonnurkan vieressä kukkamaata kitkemässä. Silloin alkoi kuulua epäillyttävää lorinaa ja kun katsahdin ylöspäin, näin, että ränni oli kyllä kiinni seinässä, mutta vesi lorisi suoraan katolta rännin vierestä maahan..<br /><br />Kolmisen viikkoa sitten mies oli myöhään yöllä hammaspesulla, kun seinästä singahti häntä kohti yhtäkkiä kuuma vesisuihku. Suihku oli särkynyt ja jotain katkennut lämminvesiputken ja hanan liitoskohdasta.<br /><br />Seuraavana päivänä yritettiin saada asiantuntija-apua, mutta sellaista ei siihen hätään ollut saatavilla ja niinpä puoliso taas yritti ylittää rajojaan ja vaihtoi ehjän hanan seinään itse. Ihailtava yritys, mutta eipä mennyt ihan putkeen sekään, vaan tänä amuna, kun olin suihkussa, hanasta irtosi kokonaan se osa, joka liittää suihkun letkun ja termostaattiosan toisiinsa..<br /><br />Pitäisi tietysti olla onnellinen, ettei hajonnut mitään semmoista, jonka seurauksena vesi suihkuaa pitkin seiniä, ellei päähana ole kaiken aikaa kiinni, mutta...<br /><br />Lisäksi ruohonleikkuri on rikki ja toimii vain pari minuuttia kerrallaan putputellen ja hyvin alhaisella teholla. Nurmikko ei silti odottele vaan kasvaarohjottaa estoitta hallitsemattomiin mittoihin.<br /><br />Rehellisyyden nimissä voisin tietysti tähän perään kertoa pitkän esimerkkilistan omista epäonnistumisistani. Niitähän riittää, mutta nämä sattuvat olemaan nyt päällimmäisenä mielessä, koska näiden ongelmien ratkaisuun en taitaisi kyetä, vaikka pystyisin kiipeämään tikkaille ja kipeät käteni suostuisivat ruuvimeisselin kanssa yhteistyöhön. Tuommoiset korjausjutut eivät vaan ole sen paremmin miehen kuin minunkaan vahvinta alaa.<br /><br />Monien muiden arkisten sattumusten ohessa nämä ovat viime aikoina saaneet minut pohdiskelemaan ihmisen rajallisuutta. Nykymaailma on niin monimutkainen, etteivät kaikki millään enää voi hallita kaikkia taitoja, joita arjessa tarvitaan. Monien selviytymistä rajoittaa myös erilaiset sairaudet.<br /><br />Niin kauan kuin ihminen on nuori, terve, vahva ja kykenee oppimaan uutta on helppoa luottaa itseensä ja elämään. Heikkous on joillekin silloin jopa jotain marginaalista, pahimmillaan halveksittavaa ja häpeä, jota ei haluta edes nähdä, jotta ei tarvitsisi tiedostaa sitä, että rajallisia me kaikki loppujen lopuksi olemme - monin eri tavoin. Joillekin on vain turvallisuuden takia tärkeätä riippua kiinni ikuisen nuoruuden ja kaikkivoipaisuuden illuusiossa.<br /><br />Toisaalta tuntuu huojentavalta, kun ei näin sairaana tarvitse enää pitää kulissia yllä ja saa "ihan luvan perästä" olla avun tarpeessa. Hieman pelottavaa on silti vaan se, että koska ketään ei ole auttamassa, eikä kukkarokaan varsinaisesti valuuttaa pursuile, elämäänsä on vähitellen alettava järjestää sellaiseksi, että jokapäiväisistä haasteista on mahdollisista selvitä..<br /><br />En tiedä kuinka kauan huumoria piisaa. Tänään sentään vielä nauratti, kun sen rikkoutuneen suihkun vuoksi ähräsin multaisia varpaitani käsienpesualtaaseen vesihanan ulottuville. Ei mikään kovin esteettinen näky, mutta vielä se reuman kangistamista nivelistä huolimatta onnistui..Saa nähdä kuinka kauan.<br /></div>Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-39422758679108873622011-06-14T11:01:00.005+03:002011-06-14T11:36:25.971+03:00Tirskahdus<div style="text-align: justify;">Huumorintajuni taitaa olla ilkeämpää kuin olen luullutkaan. Tirskahtelin nimittäin ääneen lukiessani <a href="http://www.mtv3.fi/koti/arki/artikkeli.shtml/2011/05/1333666/tutkimus-ylipirteat-ihmiset-kuolevat-aikaisemmin"><span style="font-weight: bold;">tätä</span></a> uutista. Siinä väitetään, että ylipirteät ihmiset kuolevat aikaisemmin kuin vähemmän pirskahtelevat.<br /><br />Ensimmäisessä selityksessä moiselle tutkimustulokselle ei ole mitään hymyä nostattavaa. Ykkösselitys ilmiölle on nimittäin se, että ylipirteät ihmiset sairastavat usein kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja maaniseen vaiheeseen kuuluu monilla tuo ylitsepursuva energisyys, innostus ja iloisuus.<br /><br />Ehkä se naurunpurskahdus pyrki ilmoille tuon jälkimmäisen selityksen kohdalla. On nimittäin sattunut itsellenikin joskus, että jonkun sietämätön pirtsakkuus on alkanut ottaa hermoon niin kovasti, että mieleen on pyrkinyt hyvinkin värikkäitä ja väkivaltaisia ideoita hänen hillitsemisekseen.<br /><br />Ei sitä helppoa ole myöntää, sillä periaatteessa suon mielelläni ilon, riemun ja riehakkuudenkin muille ja kannustan ilonpitoon, minkä jaksan. Ehkä ne tapaukset ovatkin olleet lähinnä sellaisia, joissa se pirskahteleva osapuoli on osoittanut täydellistä empatian ja tilannetajun puutetta ja katsonut yhteisissäkin asioissa muista piittaamatta tilannetta omien ruusunpunaisten silmälasiensa läpi.<br /><br />Sellaiset ihmiset ovat toisinaan kuin yliväsyneitä pikkulapsia, jotka riehuvat ja kikattavat melkein hysterian partaalla, kunnes tulee se mainostettu itku pitkästä ilosta (ja pieru pitkään nauramisesta). Siinä vaiheessa en yleensä enää heihin hermostu, vaan onnetonta tekee aina mieli lohduttaa...Se lättyyn läiskäyttäminen häilähtää todennäköisimmin mielessä siinä kovimpien kierrosten vaiheessa... joten juu-u, uskon kerrankin lukemaani, tutkimustuloksen selityksiä myöten..<br /></div>Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-14037600835025144662011-05-16T13:02:00.004+03:002011-05-16T13:47:20.306+03:00Mustaa<div style="text-align: justify;"><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://2.bp.blogspot.com/-_US_Ee0mYHc/TdD3po7lEUI/AAAAAAAAFbw/16iMyh-dkVg/s1600/IMGP4257.JPG"><img style="display:block; margin:0px auto 10px; text-align:center;cursor:pointer; cursor:hand;width: 400px; height: 266px;" src="http://2.bp.blogspot.com/-_US_Ee0mYHc/TdD3po7lEUI/AAAAAAAAFbw/16iMyh-dkVg/s400/IMGP4257.JPG" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5607253830810276162" border="0" /></a>Mitä on toivo? Toivoa paranemisesta minulla ei ole, mutta entä paremmasta? Enää pitkään aikaan en ole uskonut siihenkään. Ehkä toisella puolella rajaa sitten..<br /><br />Ympäristölle miellyttävämpiä ovat ne sairaat, jotka eivät valita, vaan salaavat kipunsa ja jostain ylimaallisesta lähteestä ammentavat voimaa kantaa edelleen kortensa kekoon valittamatta, uupumatta ja lamaantumatta. He ovat sairaita, joista ei edes huomaa, että he ovat sairaita. Minä en kuulu heihin.<br /><br />Kävin lääkärissä. Sain uutta lääkettä. Auttoihan se, mutta tuotti jo viikon kuluttua niin pahoja sivuvaikutuksia, että hyöty jäi pienemmäksi kuin haitat. Tuntui, että sain hetkeksi toivoa. Kun kivut alkoivat kolmantena päivänä helpottaa ja uupumus hälvetä, pompin riemuissani tasajalkaa keittiön lattialla ja höpötin itsekseni : <span style="font-style: italic;">Mä en ookkaan laiska! Mä en ookkaan laiska!"</span><br /><br />Muutaman päivän kuluttua oli toinen ääni kellossa. Olo oli kuin pikkulapsella, jolta oli viety tikkari kädestä. Ryömin useammaksi päiväksi peittojen alle maailmalta piiloon. Valitettavasti pahin viholliseni, tämä rähjäinen, särkevä kroppa, änkesi seuraksi peiton alle...<br /><br />Ulkona kevät on kauneimmillaan. Puutarhatöihin tekisi mieli, mutta jaksan juuri ja juuri kävellä postilaatikolle ja takaisin...<br /><br />Joskus tuntuu, että minun kannaltani toivo on ihan turha keksintö. Olisi parempi, jos valo ei pilkahtaisikaan, kun pian taas odottaa matka takaisin pimeyteen.<br /><br /><br /></div>Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-26882958264836665102011-01-28T10:58:00.006+02:002011-01-28T11:14:01.524+02:00OnnellinenTänä aamuna, juuri tässä hetkessä olen niin onnellinen, että en muista, milloin olisin tällaista viimeksi kokenut.<br /><div style="text-align: justify;"><br />Monta pikkuista asiaa loksahti yhtä aikaa, hetkeksi, kohdalleen: Nukuin piiiiitkästä aikaa yöni kunnolla. Sormessa monta päivää pistänyt lasinpala suostui viimein tulemaan pois. Takkaa rumentanut tumma tahra alkaa lopultakin ,sinnikkään hankaamisen jälkeen, haalistua.<br /><br />Läheisteni elämässä on tapahtumassa suuria ja positiivisia asioita. Suloinen koirani odottaa pentuja. Aurinko paistaa ja muistuttaa siitä, että on tulossa kevät.<br /><br />Tunteet tulevat ja menevät. Tiedänhän minä sen. Aina ei ole helppoa osoittaa sormella, mistä mikäkin johtuu. Masennus esimerkiksi, ei ole pelkkä tunnetila. Ainakin minä uskon, että se on sairaus, kemiallinen häiriötila aivoissa, joka oirehtii monen muun vaivan lisäksi myös voimakkaana alakulona.<br /><br />Koska minun sairauteeni ei kuulu nostetta antavat maaniset olotilat, tämmöinen valoisa, keveä ja lähes kivuton hetki on niin suurta ylellisyyttä ja ihme, että oli pakko tulla vuodattelemaan se tänne.<br /><br />Tällaiset ohikiitävät hetketkin voivat olla toivonpilkahduksia, iloisia muistutuksia siitä, että synkeinäkin aikoina jossain ON valo ja viimeistään perillä kaikki kipu, murhe ja tuska päättyy. Niin on meille Sanassa luvattu.<br /></div>Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-12699460620334373362010-12-01T21:04:00.005+02:002010-12-01T21:30:17.331+02:00Privaattijumala<div style="text-align: justify;">Puoliso antoi palautetta erääseen lehteen, joka viime aikoina on julkaissut useampia ateismia positiivisessa valossa esitelleitä juttuja. Hän halusi tietää, onko kyseessä tietoinen valinta ja lehden nykyinen linja ja kysyi sitä suoraan päätoimittajalta.<br /><br />Vastaus oli ystävällinen ja asiallinen, mutta kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä toimittaja teki lyhyen asiakaspalauteviestin perusteella. Mies ei nimittäin millään tavoin tuonut esille omaa maailmankatsomuksellista näkemystään, mutta automaattisesti päätoimittaja oletti hänet vakaumukselliseksi kristityksi.<br /><br />Itsekin toimittaja kertoi uskovansa Jumalaan, mutta ei sillä tavoin kuin kirkko opettaa. Hänellä oli kuulemma OMA JUMALA.<br /><br />Tuo ilmaisu särähti taas kerran korvaani niin, etten tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut. Toki joku espanjalainen nainen kuulemma ihan hiljattain kirjasi auringon henkilökohtaiseksi omaisuudekseen ja päätti ryhtyä perimään käyttömaksuja aurinkokuntamme keskuksen eduista nauttivilta, mutta Jumalan pirstominen tai monopolisoiminen tuntuu jotenkin vieläkin absurdimmalta (ehkä siksi, koska kohdetta on, ainakin minun mielestäni, aurinkoakin vaikeampi määritellä).<br /><br />Miten itseriittoisia me olemmekaan, jos kuvittelemme, että voimme valita, millaisen Jumalan tahdomme, yksilölliseksi räätäiltynä, kiusallisista piirteistä riisuttuna. Aivan kuin jumalia olisi olemassa monenlaisia ja eri tarkoituksiin erilaisille ihmisille.<br /><br />Epäjumalia toki onkin, mutta ne ovatkin eri juttu. Itse kyllä mieluummin miellän olevani Jumalan oma kuin omaavani jumalan. Semmoisesta minijumalasta kun en usko tiukan paikan tullen kovin paljon selustatukea irtoavan.<br /><br /><br /></div>Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-31837787943495837542010-11-29T06:24:00.005+02:002010-11-29T07:11:23.298+02:00Sibboleteista<div style="text-align: justify;">Kieli on mielenkiintoinen ja voimallinen väline. Todetaanhan se Isossa Kirjassakin monessa kohtaa.<br /><br />Sanoilla voi hoitaa ja rikkoa, ohjata ja eksyttää, piilottaa ja paljastaa. Jotkut sanat ovat kuin matkalaukkuja tai pahvilaatikoita. Ne kätkevät sisälleen ison nivaskan henkilökohtaisesti tärkeitä muistoja tai sisältöjä, jotka kuuluvat tiettyyn aihepiiriin. Ne avautuvat vain niille, jotka tuntevat teeman.<br /><br />Kun olen nyt jo pitkään ollut syrjässä kaikesta yhteisöllisestä toiminnasta - myös seurakunnasta - on entistä helpompi huomata ennen niin tuttujen alakulttuureiden koodikieli, avainsanat ja sävyt, jotka kuuluvat asiaan tietyissä tilanteissa. Niiden avulla on helppoa tunnistaa kuka on "sisällä" ja kuka ulkona, ketkä ydinjoukkoa ja kuka ei osaa vielä sanastoa täydellisesti.<br /><br />Kun Jumalasta puhutaan, minua usein häiritsee ihmisten yliherkkyys "oikeiden" sanojen suhteen. Jo seurakuntatyöaikoinani otin toisinaan tietoisen riskin ja rikoin rajoja käyttämällä ilmaisuja, jotka eivät sopineet kontekstiin. Samaa jatkoin opettajan työssä.<br /><br />Koin, että niin oli joskus helpompi erottaa olennainen epäolennaisesta ja kirkastaa sitä, mikä on tärkeää. Huolestuttavan usein inhimilliset traditiot ja pinnalliset rituaalit samastetaan virheellisesti asian ytimeen, joka kristinuskossa on kaikille sama: Kristuksen sovitustyö, riippumatta herätysliikkeestä tai kirkkokunnasta.<br /><br />Kiusaantuneisuutta minussa herättää tiettyjen ilmaisujen rituaalinomainen toistaminen. Rukouksessa ymmärrän sen merkityksen meditatiivisen tunnelman ylläpitäjänä, mutta se, että jokapäiväisessä puheessa, kuulijasta riippumatta toistetaan ja hoetaan kristillisiä sanontoja, (jotka eivät välttämättä edes avaudu asiaan vihkiytymättömille) tuntuu minusta vastenmieliseltä.<br /><br />Siinä on jotain ikävällä tavalla primitiivistä, lähes harhaoppista. Aivan kuin hokemalla tiettyjä ilmaisuja lausuttaisiin loitsuja, joilla manataan toivotunlaisia voimia paikalle. Tarkkaa lukua pidetään myös sanoista, jotka ovat kiellettyjä, koska niillä voidaan houkutella sitä vastakkaista voimaa.<br /><br />Minusta Jumala ei ole niin pieni, eikä pikkusieluinen. Hän näkee syvemmälle, asian ytimeen, eikä hän ole ohjailtavissa meidän loitsuillamme. Rukouksessakin on mielestäni kyse jostain muusta.<br /><br />En minä tarkoita, että pitäisi ryhtyä puhumaan rumia, venyttelemään hyvän maun rajoja tai tahallaan loukkaamaan ketään. Toivoisin vain, että ihmiset viestiessään enemmän ottaisivat huomioon kuulijan ja muistaisivat, että asioista voi puhua monella tavalla.<br /><br />Omituisella kaanaankielellämme me kristityt joskus tarpeettomasti säikyttelemme kanssaihmisiämme. Uskosta ja Jumalasta voi minun mielestäni puhua monin eri sanoin. Ei Kolmiyhteinen Jumalamme ole kuin muinaisten luonnonkansojen Otso, jonka nimeä ei sopinut sanoa ääneen, ettei peto vaan kutsusta ilmaantuisi ja raatelisi karjaa.<br /><br />Vaan eivät muutu tekommekaan tai sydämemme puhtaus siitä kummemmaksi, vaikka aina ja kaikkialla viljelisimme puheessamme kristillisiä fraaseja. Joskus voi käydä peräti päin vastoin , jos kielenkäytöstä tulee negatiivinen vallan käytön ja kilpailun väline (esim."<span style="font-style: italic;">minä olen hurskaampi tai oppineempi kuin sinä, kun nyt hoksasin käyttää tässä tätä ilmaisua").</span><br /><br />Jumala näkee sydämeen ja mieleen, sanojen taa, todelliset tarkoitukset ja senkin, mitä emme osaa sanoiksi pukea. Toisten ihmisten vuoksi meidän olisi kuitenkin hyvä hioa sanallisia taitojamme ,sopeuttaa kielenkäyttömme tilanteen mukaan ja unohtaa taikauskoinen suhtautuminen <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Shibboleth"><span style="font-weight: bold;">sibboletteihimme.</span><br /></a></div>Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-90922827177537840432010-11-28T10:04:00.004+02:002010-11-28T10:31:27.429+02:00Adventti alkaa<div style="text-align: justify;"><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://3.bp.blogspot.com/_G6SMHZjxZa8/TPINMkcIf5I/AAAAAAAAEJA/914KX8XKkxM/s1600/enkelilyhty.JPG"><img style="display: block; margin: 0px auto 10px; text-align: center; cursor: pointer; width: 240px; height: 320px;" src="http://3.bp.blogspot.com/_G6SMHZjxZa8/TPINMkcIf5I/AAAAAAAAEJA/914KX8XKkxM/s320/enkelilyhty.JPG" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5544508600837767058" border="0" /></a>Tänään iski oivallus: adventti on Jeesuksen tuloon valmistautumista ja juhlan odotuksen aikaa. Mikä siis sen toiveikkaampaa tohinaa.<br /><br />Tänä vuonna olen ajatellut lähestyvää joulua allapäin, koska tulossa on mitä ilmeisimmin elämäni ensimmäinen jouluaatto, jota emme puolisoni kanssa vietä oman lapsuudenperheeni seurassa. Kun ketään ei ole tulossa ja joulunpyhistä on todennäköisesti tulossa samanlaista kökkimistä kahdestaan kuin muistakin päivistä, ei tee mieli edes kovasti laittaa kotia juhlavaksi.<br /><br />Vanhemmat alkavat olla vaivoineen niin huonossa kunnossa, ettei pitkä autoilu aatoksi kummankaan tyttären luo houkuta. Me puolison kanssa emme puolestamme voi olla edes vuorokautta poissa kotoa, kun lemmikkieläimiä on jos jonkinlaista ja ne vaativat kokoaikaista huolenpitoa (lammasta, kanoja ja viittä kissaa ei voi oikein autoon mukaankaan pakata, vaikka koirat vielä voisikin).Olo tuntuu haikealta. Aivan kuin joulun taika ja juhlava tunnelma olisi lopullisesti menetetty.<br /><br />Tietyssä mielessä lapsuudesta alkanut joulujen ketju särkyi jo muutama vuosi sitten, kun äiti joutui viettämään pyhät sairaalassa ja me muut pelkäsimme kaiken aikaa pahinta. Joulussa minulle on aina ollut tärkeintä oman perheen yhdessäolo ja rauhallinen tunnelma. Mitään erityisiä kristillisiä perinteitä emme ole sen vietossa vaalineet (emme tosin mitään kovin "jumalatontakaan")<br /><br />Muutimme tänne uudelle kotipaikkakunnalle viime vuonna 12.12 ja vietimme joulun keskeneräisessä kodissa. Vanhemmat viettivät aaton meillä. Vaikka talo on kodikas ja viihtyisä, tunnen silti olevani täällä vain vierailulla ja kaipaan kotiin, vaikka en osaa sanoa missä sellainen tarkkaan ottaen voisi olla.<br /><br />Tänään, kauniiden, keveiden lumihiutaleiden leijuntaa katsellessa tuli mieleen, että ehkä nyt on aika luoda uudenlaiset jouluperinteet. Loppujen lopuksi tämä matkamme maan päällä on lyhyt (tai pitkä) kuin lumihiutaleen putoaminen pilvistä maahan.<br /><br />Mihinkään emme voi pysähtyä, emmekä takertua tähän maalliseen. Meille on tarjolla vain Jumalan lupaukset siitä, että häneen turvaten olemme matkalla kotiin.<br /><br />Adventti on joulun lapsen odottamista, mutta myös sen päivän odottamista, jolloin Jeesus palaa maan päälle kaikessa kunniassaan noutamaan omiaan.<br /><br />Vaikka joudun nyt kypsässä keski-iässä päästämään irti rakkaista traditioista ja vähitellen luopumaan monista muistakin asioista, jotain on, josta ei tarvitse päästää irti. Ehkä siitä löytyy jouluun konkreettisesti koettava lämpö ja tunnelma tästä eteenpäinkin. Toivon ainakin..<br /></div>Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-12750412493503818382010-11-03T15:27:00.005+02:002010-11-03T20:30:47.252+02:00Se, mikä jää..<div style="text-align: justify;">Tätä blogia on viime aikoina tullut päiviteltyä vaisusti. Osasyy on se, että olen ollut hieman hämmentynyt siitä, että tämä lipsahti hengelliseksi blogiksi, vaikka alkuperäinen tarkoitukseni oli pohdiskella toivoon liittyviä näkökulmia laajemmalta pohjalta.<br /><br />Nyt olen kuitenkin päässyt pulmastani yli. Sitä tovin pohdittuani totesin, että ehkä minulle vain on elämässä käynyt niin, että se kaikki muu, mistä joskus olen toivoa ammentanut on riisuttu pois: fyysinen voima, yhteiskunnallinen vaikutusvalta, tieto, henkiset kyvyt ja sosiaalinen verkosto.<br /><br />Kaikki nuo ovat sairastelun myötä rapistuneet, jopa hankittu tieto on ehtinyt suurelta osin muutamassa vuodessa vanhentua. Nykyään kaikki muuttuu niin nopeasti. Ystävyyssuhteet ovat hoidon puutteessa näivettyneet ja muistin lisäksi myös sosiaaliset kyvyt tuntuvat heikentyneen.<br /><br />Se ainoa, mikä on jäänyt jäljelle, ei riipu minun mieleni tai ruumiini kunnosta. Kaikkivaltias Jumala ei myöskään kysele suositusten tai ammattipätevyyden perään.<br /><br />Ei minusta ole enää opettajaksi millään elämän alueella. Ei edes näissä hengellisissä asioissa. Vierellä kulkijaksi kyllä, rohkaisijaksi, kannustajaksi ja esimerkkitapaukseksi siitä, että Jumalalle kelpaa ilman meriittejä, hienoja oivalluksia tai ahkeraa puuhastelua.<br /><br />Se, mikä lopulta jää, kun kaikki muu riisutaan, on Jumalan armo. Siinä saamme levätä.<br /></div>Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-14595628734213602122010-10-08T17:33:00.003+03:002010-10-08T18:06:49.359+03:00Auttamisesta<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://2.bp.blogspot.com/_G6SMHZjxZa8/TK8r_4F5dbI/AAAAAAAAD3M/UcVsmWotbV8/s1600/enkeli3.jpg"><img style="display: block; margin: 0px auto 10px; text-align: center; cursor: pointer; width: 214px; height: 320px;" src="http://2.bp.blogspot.com/_G6SMHZjxZa8/TK8r_4F5dbI/AAAAAAAAD3M/UcVsmWotbV8/s320/enkeli3.jpg" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5525683644195763634" border="0" /></a><br /><div style="text-align: justify;">Isossa kirjassa puhutaan paljon auttamisesta, lähimmäisenrakkaudesta ja huonompiosaisista huolehtimisesta. Missään ei minun muistaakseni mainita, että avun tarvitsijoiden tulisi olla erityisen kunnollisia, kunniallisia ja arvollisia saamaan apuamme ja tukeamme - vaikka sillä tavoin on asiaa virheellisesti, kaikkina aikoina tulkittukin.<br /><br />Tätä teemaa olen viime aikoina päätynyt pohdiskelemaan, kun olen törmännyt useampaankin avuntarvitsijaan, joiden kohdalla on melko ilmeistä, ettei heidän ahdinkonsa ole pelkästään onnettomien sattumien summa.<br /><br />Monet vaikeat tilanteet, joihin ihmiset elämässään joutuvat, ovat ilman muuta osittain omaa syytämme. Oikeastaan ihan mihin vaan hätään ja vahinkoon voimme osoittaa osasyylliseksi uhrin itsensä (<span style="font-style: italic;">Mitäs osti niin kalliin talon, ettei selviytynyt veloistaan, Mitäs lähti vieraaseen maahan, Mitäs pihisteli vakuutuksissa, Miksei opiskellut pidempään, vaikka tiesi, että akateemiset löytävät aina paremmin töitä. Mitäs liikkui huonossa seurassa ja tuli raiskatuksi/ /ryöstetyksi/pahoipidellyksi/tapetuksi</span>).<br /><br />Vaan miten kävisi, jos Jumala viimeisellä tuomiolla ryhtyisi tivaamaan meiltä selityksiä kaikkiin niihin varomattomuuksiin ja typeryyksiin, jotka eläessämme johtivat meidän pahantekoon ja vaikeuksiin. En minä ainakaan siitä pussista itseäni pois osaisi puhua..<br /><br />Viime aikoina olemme puolison kanssa ottaneet suurehkoja taloudellisia - ja muunkinlaisia - riskejä auttaaksemme ihmisiä, joilla on ollut taloudellinen hätä. Voihan se olla, että vielä poltamme näppimme, mutta silti en halua päästää irti ajatuksesta, ettei tätä maallista ja muuta hyvää, mitä meille kullekin on annettu, ole tarkoitettu pelkästään itsekkäisiin nautintoihimme.<br /><br />Ilo ja rakkaus kasvaa ja leviää maailmassa jakamisen kautta. Antakaa niin teille annetaan. Leiviskäänsä ei pidä pankota sukanvarteen tai haudata maahan turvaan. Antaessaan ihminen harvoin köyhtyy, kun ei rikkautta voi sittenkään mitata pelkästään rahassa..<br /></div>Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-10450843369317922382010-08-04T12:05:00.002+03:002010-08-04T12:13:37.920+03:00Sateenkaari<div style="text-align: justify;"><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://3.bp.blogspot.com/_G6SMHZjxZa8/TFktkcECcrI/AAAAAAAADes/EQQqLC0IN10/s1600/sateenkaaritorppa.JPG"><img style="display: block; margin: 0px auto 10px; text-align: center; cursor: pointer; width: 320px; height: 240px;" src="http://3.bp.blogspot.com/_G6SMHZjxZa8/TFktkcECcrI/AAAAAAAADes/EQQqLC0IN10/s320/sateenkaaritorppa.JPG" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5501478523841442482" border="0" /></a>Kun maisema tummuu ja tuntuu, että kesän lämpimät muistot taas liettyvät syksyn sateisiin, toivoa tarvitaan. Minua sateenkaari muistuttaa siitä, ettei Hän anna hukkua kenenkään, joka Hänen lupauksiinsa tarttuu ja niissä kiinni riippuu..<br /></div>Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-9050535256520284932010-07-25T11:17:00.004+03:002010-08-04T12:14:38.655+03:00Kirsikankukka<object height="385" width="480"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/A8eE0-7hQFc&hl=fi_FI&fs=1"><param name="allowFullScreen" value="true"><param name="allowscriptaccess" value="always"><embed src="http://www.youtube.com/v/A8eE0-7hQFc&hl=fi_FI&fs=1" type="application/x-shockwave-flash" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" height="385" width="480"></embed></object><br /><br />Tämä kappale oli pitkään yksi suosikkibiiseistäni. Yllättäen sen oli joku viimein ladannut YouTubeen, joten pitäähän se tänne esille laittaa. Tyhjänpäiväisiä rallatuksia on maailma pullollaan. Tällaisia lauluntekstejä toivoisin enemmän.Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-9172688544931770395.post-91974021062724425012010-07-07T22:18:00.006+03:002010-07-07T22:36:07.618+03:00Elämän puutarha<div style="text-align: justify;">Elämä on siinä mielessä samankaltainen ilmiö kuin puutarha, ettei se tule koskaan valmiiksi. Jos asioitaan hoitaa hyvin, ne saattavat järjestyä - tavalla tai toisella - olosuhteitten rajaamissa puitteissa. Puutarhassa on sama juttu. Istutuksia voi suunnitella ja kasveja hoivata, mutta mitään takeita ei ole siitä, että perusteellinenkaan suunnittelu tuottaisi toivottua tulosta.<br /><br />Joskus loppuu puutarhurilta voimat tai aika kesken. Toisinaan sää yllättää. Maaperä ei ole kaikkialla samanlaista, eivätkä kasvitkaan käyttäydy aina odotusten mukaan. Kasvu ja elämän kiertokulku on joka tapauksessa ihme, jota voimme olla vain vähän avittamassa. Paljon enemmän kuin jotkut tahtovat myöntääkään, se lopulta on "korkeemmas käres".<br /><br />Tätä olen tänä kesänä puutarhatöissä mietiskellyt ja sitä, miten merkillinen puolitoistavuotinen itselläni nyt on takana elämänmuutoksineen ja jyrkkine vaihteluineen niin sääoloissa kuin toiveikkuuden asteessa.<br /><br />Talvi oli täällä uudella kotiseudulla poikkeuksellisen kylmä, mutta sitä se taisi olla koko Suomessa. Merkillisen pitkä lämmin jakso toukokuussa pyräytti esimerkiksi kasvattamani tomaatit ennennäkemättömään kasvuvauhtiin. Nyt on sitten taas hellejakso ja kaikki kuivuu..<br /><br />Puolitoista vuotta sitten kuvittelin, ettei elämässäni enää tulisi tapahtumaan mitään jyrkkiä muutoksia mihinkään suuntaan, korkeintaan loivaa alamäkeä loppuun saakka..Nyt näyttää siltä, että paljon suurempia muutoksia voi tapahtua ja on jo tapahtunut kuin osasin odottaa. Elämä yllättää....eikä valitettavasti aina positiivisesti.<br /><br />Siksi ajatus siitä, että on yksi, joka pysyy samana kautta aikojen tuntuu aina vaan lohdullisemmalta. Hän joka on elämän meille antanut, luo jatkuvasti uutta. Kaikki on hänen turvallisessa kädessään. Mikä paha meitä siis voisi sillä tavoin vahingoittaa, ettemme siitä Hänen voimassaan selviäisi?<br /></div>Millanhttp://www.blogger.com/profile/09294318104190095317noreply@blogger.com1