Ymmärtämisestä

Pyrkimys ymmärtämiseen on aina ollut minulle tärkeää. Liiankin. Ehkä se on eräänlaista pyrkimystä hallintaan. Mitä vanhemmaksi olen elänyt, sitä enemmän on tullut eteen asioita, joita en voi käsittää, en selittää, en luoda teorioita, en edes kokonaan hahmottaa. 

Nuorena oli hallussa varmat vastaukset melkein kaikkiin kysymyksiin. Vähitellen aloin puhua vain omasta näkökulmastani, tuoda esille henkilökohtaisia mielipiteitä, en kaikille sopivia patenttiratkaisuja. 

Nykyään kerron enää pieniä tarinoita ja itselleni nekin nurinpäin. On nimittäin helpompaa selittää syyt ja seuraukset, kun tarinan loppu on tiedossa. Keskellä matkaa, tarinaa tai elämää voi vain luottaa, että lopulta kaikki jotenkin järjestyy, että elämällä sittenkin on jokin tarkoitus..ja kaikella tällä kärsimyksellä, jota maailmaan mahtuu aivan liikaa.

Vuosi vaihtui

Vuosi vaihtui. Minä pysyn samana. Ei siis aihetta lupauksiin. En jaksaisi pitää niitä kumminkaan. En jaksa mitään muutakaan..

Vuosi vaihtui silti ihan mukavissa merkeissä. Naapureiden ilotulitukset näkyivät ikkunasta hyvin. Ne olivat tänä vuonna aiempaa näyttävämpiä, eikä hajalaukauksia säädetyn ajan ulkopuolella toistaiseksi ole tullut liikaa.

Nämä kollektiiviset taitekohdat kalenterissa ovat periaatteessa hyviä ja hyödyllisiä. Jos olisin yhtään energisempi, päättäisin toki pitää kunnostani ja läheisistäni parempaa huolta sekä tehdä jotain konkreettista niin elämän laatuni kuin maailman tilan hyväksi.

Valitettavasti kaikki voimat kuluvat pelkkään hengittelyyn. Kivut ovat kovat, kun ulkona sataa räntää. Huoli sairastavista rakkaista sekä muutamasta muusta jutusta  on tällä hetkellä suuri. Tekee melkein mieli maata hiljaa, yrittää ikään kuin maastoutua. Jospa kohtalo iskisi seuraavan mäjäyksensä vahingossa sivuun.

..Vaikka enhän minä mihinkään kohtaloon usko. Korkeimman johdatukseenhan minä oikeasti luotan. En vaan aina ymmärrä, mikä on tämän kaiken kärsimyksen tarkoitus maailmassa. On helpompi syyttää kohtaloa kuin Häntä.