Onnellinen

Tänä aamuna, juuri tässä hetkessä olen niin onnellinen, että en muista, milloin olisin tällaista viimeksi kokenut.

Monta pikkuista asiaa loksahti yhtä aikaa, hetkeksi, kohdalleen: Nukuin piiiiitkästä aikaa yöni kunnolla. Sormessa monta päivää pistänyt lasinpala suostui viimein tulemaan pois. Takkaa rumentanut tumma tahra alkaa lopultakin ,sinnikkään hankaamisen jälkeen, haalistua.

Läheisteni elämässä on tapahtumassa suuria ja positiivisia asioita. Suloinen koirani odottaa pentuja. Aurinko paistaa ja muistuttaa siitä, että on tulossa kevät.

Tunteet tulevat ja menevät. Tiedänhän minä sen. Aina ei ole helppoa osoittaa sormella, mistä mikäkin johtuu. Masennus esimerkiksi, ei ole pelkkä tunnetila. Ainakin minä uskon, että se on sairaus, kemiallinen häiriötila aivoissa, joka oirehtii monen muun vaivan lisäksi myös voimakkaana alakulona.

Koska minun sairauteeni ei kuulu nostetta antavat maaniset olotilat, tämmöinen valoisa, keveä ja lähes kivuton hetki on niin suurta ylellisyyttä ja ihme, että oli pakko tulla vuodattelemaan se tänne.

Tällaiset ohikiitävät hetketkin voivat olla toivonpilkahduksia, iloisia muistutuksia siitä, että synkeinäkin aikoina jossain ON valo ja viimeistään perillä kaikki kipu, murhe ja tuska päättyy. Niin on meille Sanassa luvattu.

Onnellisemmaksi

Kaikenmoista ne iltapäivälehdet suoltavat, mutta tässä listassa on ihan tieteellisemmässäkin valossa paljon asiaa. Taidanpa tänään kokeilla edes muutamaa kohtaa :-)

Elämän tanssi

Sekä hyvällä ystävälläni että äidilläni on tapana kuvailla minulle tarkasti näkemiään unia. Minusta se on hauskaa ja kiinnostavaa, vaikken aiheesta paljon ymmärräkään. Psykologian opinnoissani en juurikaan innostunut Freudista enkä Jungista, joille unilla oli suuri merkitys. Omat uneni ovat enimmäkseeni yhtä tylsiä ja proosallisia kuin valve-elämänikin. Viime yönä näin kuitenkin jotain, joka nostatti vielä aamullakin hymyn kasvoilleni ja pisti kaivamaan unikirjan esiin.

Uneksin nimittäin, että avasin oven koulun liikuntasaliin, joka oli tyhjä ja hieman hämärä. Annoin periksi samalle kiusaukselle, jota olen kokenut usein valveilla ollessakin ja pistin tanssiksi. Otin vauhtia yhdestä nurkasta ja siirryin suorastaan lentävällä hyppysarjalla salin nurkasta toiseen ilman ,että keho tuntui raskaalta tai mihinkään sattui. Olo oli kevyt, vahva ja onnellinen. Sellaista en ole tainnut kokea sitten lapsuuden, jolloin jonkin aikaa harrastin balettia ja kokeilin telinevoimistelua.

Unikirjani mukaan tanssi on nuoruuden, ilon ja voiton vertauskuva. Sen mukaan tanssi symboloi itse elämää.Moninaisten siihen liittyvien selitysten joukosta minulle sopii kai parhaiten tämä pätkä: "Tanssi voi vihjata myös hänen haluunsa olla tyytyväinen ja onnellinen".

Itse en jaksa kovin vakavasti uniini suhtautua. Niistä harvoin tuntuu välittyvän mitään sellaista, mitä en ihan valveillakin kykenisi tiedostamaan. Joka tapauksessa unessa tunne oli ihana. Kehoni on jo kauan sitten unohtanut, miltä tuntuu olla vahva, kevyt ja kivuton. Oli autuasta kokea se uudelleen - edes hetken unessa.

Aristoteleen onni

Juha Perttula, tuossa aiemmin mainostamassani kirjassa, tiivistää napakasti Aristoteleen käsityksen onnellisuuden osatekijöistä kolmeen kohtaan. Aristoteleen mielestä ihmisen onnellisuutta edistää:
1. Mielihyvän kokemukset
2. Hyvä suoriutuminen eli onnistumisen kokemukset
3 .Pohdiskeleva elämänasenne

Koko Aristoteleen filosofiaa leimaa muistaakseni (en tosiaankaan ole kovin oppinut filosofian saralla) päämäärän ja tarkoituksen, eli teloksen korostaminen. Ihminen toteuttaa parhaiten tarkoitustaan ajattelemalla, koska se on ihmisen ominaislaadussa se kyky, joka hänen mielestään erottaa meidät muista elollisista. Tullakseen onnelliseksi ihmisen on hänen mielestään ensin mietittävä mitä haluaa ja miksi. Sen jälkeen on toimittava ja pyrittävä kohti valittua päämäärää. Henkilökohtaisesti voisin kuvitella, että niiden päämäärien saavuttaminen puolestaan tarjoaa mielihyvän kokemuksia, jotka jälleen lisäävät onnellisuutta.

Tähän saakka oppi on mielestäni ihan järkeenkäyvä ja sopii yhteen myös monien uudenaikaisempien ihmiskäsitysten kanssa. Siitä olen kuitenkin Aristoteleen kanssa eri mieltä, mikä on ihmisen elämän tarkoitus. Minun mielestäni se nimittäin EI ole onnellisuuden tavoitteleminen, sillä onni ei osu pyydykseen tavoittelemalla, päinvastoin, mitä enemmän sitä jahtaat, sitä ketterämmin se tuntuu pakoilevan.

Minun mielestäni onnellisuus tulee tärkeämpien asioiden puolesta ponnistelemisen sivutuotteena - jos on tullakseen. Se on harvinainen lahja ja bonus, joka saattaa tupsahtaa eteen ihan arvaamatta. Sen voi hetkeksi tavoittaa lapsen hymyssä tai kissan pehmeässä turkissa, lähimmäisen ystävällisissä sanoissa tai siinä terveessä väsymyksessä, joka mielen ja ruumiin valtaa illalla, kun on päivän aikana kerrankin onnistunut tekemään parhaansa, saanut aikaan jotain, antanut kaikkensa.

Pelkkä mietiskely ei johda mihinkään. Päämäärätön touhuaminenkaan harvoin tuottaa hyvää tulosta. Mielihyvän kokemuksissa on se ongelma, että ne ovat hetkellisiä ja laimenevat nopeasti. Aistiärsykkeisiin tottuu ja mielihyvän aiheuttajaa tarvitaan pian suurempia annoksia tuottamaan samantasoinen vaste. Tulee riippuvuus tai mielihyvän kokemus laimenee olemattomiin. Pelkkä nautinnon tavoittelu elämässä on myös itsekästä ja jättää helposti ihmisen lopulta yksin ja tyhjäksi.

Ihan toimivan kuuloinen onnellisuuden kaava tuo kolmijako on..mutta, jos se on ollut tiedossa jo yli 2000 vuotta, miksi edelleen on olemassa niin paljon onnettomia ihmisiä?

Olenko onnellinen?

Masentuneena lukeminen ei ole minulle helppoa. Näkökulma asioihin vääristyy. Tekstistä ikäänkuin pomppaa silmille ne asiat, joista ärsyynnyn tai syyllistyn. Keskittymiskyky on heikko ja herää kysymys kannattaako ylipäätään lukea, jos ei siitä jää mitään mieleen? Muistikin kun alkaa olla rapakunnossa. (Kannattaako elää, kun kumminkin kuolee, joopa joo, kyllähän näitä typeriä kysymyksiä elämäänsä turhautuneella riittää).

Joka tapauksessa tartuin pitkästä aikaa kirjaan ja onneksi se osoittautui vaivan arvoiseksi. Juha Perttulan Olenko Onnellinen on helppolukuista tekstiä tohtorismiehen kirjoittamaksi. Lisäksi hän tuntuu ajattelevan asioista niin samalla tavalla kuin tämä lukija itse, ettei mitään suurempaa päänsisäistä konfliktia päässyt syntymään.

Viime yö meni kipujen takia valvoessa ja lukiessa. Nyt ei riitä voimia omaan ajatteluun, mutta tekee mieli merkitä muistiin siitä kirjasta pari mehevää lainausta:

Onnellisuus on aina sekoitus onnellisuuden yleistä olemusta ja yksilön omakohtaista onnellisuutta.

Onnellisuus on yleinen ja kokonaisvaltainen kokemus siitä, että minun on hyvä olla sellainen kuin olen ja elää sellaista elämää kuin elän.

Onnellisuuden kokonaisvaltaisuus ilmenee niin, että se sisältää eri tavalla muodostuneita kokemuksia, esimerkiksi tietoa, tunteita, intuitiota ja uskomuksia. Ne ovat olemassa vain toisiinsa kietoutuneina, vaikka joskus tuntuukin kuin toiminnassa olisi vain yhdenlaisia kokemuksia.

Pohtimisen arvoiselta tuntuu myös Perttulan kirjassaan esittelemä Aristoteleen näkemys onnellisuuden osatekijöistä, mutta siihen taidan palata jonakin virkeämpänä hetkenä.