keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Tuntomerkkimeemi

Savisuti haastoi minut meemin. Ohjeistus on tällä kertaa tämmöinen

Nyt (ja aiemminkin) on ollut paljon liikkeellä fakta-haasteita, esim. kerro 20 faktaa jne. Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään sama edelleen.


1. Minulla on kullanvärisiksi raidoitetut, melkein vyötärölle saakka ulottuvat hiukset

2. Olen lyhyt

3. Tällä hetkellä olen myös paksu.

4. Pukeudun melkein aina mustaan. Jos haluan näyttää vähemmän pelottavalta, piristyksenä on ripaus pinkkiä

5. Ulkona jalassani on useimmin punaiset kumisaappaat tai korkeakorkoiset nilkkurit

6. Käveleminen sattuu nykyään kaikilla kengillä ja sen askelluksesta huomaa, mutta korkeat korot helpottavat melkein poikki perstuneen akillesjänteen kipua.

7. Minulla(kin) on auringossa tummuvat silmälasit

8. Melkein kaikki naamataulussani on pyöreää - varsinkin nenä ja siniset silmät

9. Hymyilen paljon - myös vieraille vastaantulijoille

10. Vaatteeni ovat aina, harjausyrityksistä huolimatta, yltä päältä karvaiset, koska meillä asuu 6 kissaa, 3 koiraa ja ulkorakennuksessa lisää muita otuksia

Tämän enempää ei nyt irtoa;-) ja sitten vahinko kiertämään viidelle, jotka ovat tällä kertaa Aila, Jussi, Bamiella, Liisa ja Yvioon

2 kommenttia:

  1. Kiva kun tuli pikainen vastaus. Totta, onhan meillä yhteistä aika paljon, ilmeisesti myös musiikkimaun suhteen. :o)

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta. Saatanpa vastatakin, melkein rupesin jo rustaamaan.

    VastaaPoista