Kiitollisuus

Tänään oli kummallinen päivä. Iltapäivään asti huolestutti kovasti. Sitten ongelma ratkesi ja taas on aihetta " to count my blessings" eli laskea kiitollisuuden aiheita, kuten mm kommentissaan taannoin kertoi tekevänsä.

Kolme vuotta sitten Vappuna oli myöskin lämmin ja aurinkoinen päivä. Sisko vei koiramme peltotielle lenkille ja tuli pian sangen kauhistuneena takaisin: käärme oli purrut molempia koirulaisia. Veimme ne eläinlääkäriin heti, kun joku suostui ne pyhinä ottamaan vastaan, mutta onnettomuudella oli surulliset seuraukset. Sen myrkytyksen johdosta vanhemmalle koiralle kehittyi munuaisten vajaatoiminta ja loppukesästä se rakas pörriäinen kuoli.

Tuo ikävä muisto palasi mieleen, kun vanhin kissamme ei eilen illalla tullutkaan yöksi sisälle, kuten sillä aina on tapana. Ei näkynyt kattia aamullakaan. Huudeltiin ja etsittiin. Kuljettiin sydän läpättäen tarkastamassa lähitienoon ojanpenkat ja pelättiin sen jääneen auton alle. Iltapäivällä puuhastelin jotain pihassa, kun yhtäkkiä kuulin vaimeana tutun naukaisun. Huutelin kisua nimeltä. Se vastasi. Lopulta keksin avata piharakennuksen oven ja sieltä kisuli luikahti silmin nähden närkästyneenä, mutta sangen helpottuneena.

Siellä se ressukka oli ollut telkien takana vähintään edellisestä illasta lähtien ilman vettä ja ruokaa, mutta onneksi ei sentään pitempään. Nyt on iloinen ja kiitollinen olo, mutta hiukan mietityttää, pitääkö tosiaan aina pelätä menettävänsä jotain, ennenkuin sitä ymmärtää arvostaa?

Viisastumista odotellessa

Eilisistä kommenteista (kiitos niistä) sain inspiraation selkeyttää ajatteluani siitä, millä perusteilla moraalisia ratkaisuja teen (ja miten mielestäni pitäisi).

Monissa tutkimuksissa on vahvistettu se arkipäivän havainto, että ihmiset arvostavat eniten kaltaisiaan ja niitä, joihin heillä on myönteinen tunnesuhde. Amerikkalaiset elokuvathan suorastaan herkuttelevat erilaisilla lynkkauskohtauksilla, joissa poikkeava yksilö joutuu epäilyksen alaiseksi tai väkivallan uhriksi vain siksi, että sattuu olemaan vieras ja toisenlainen.

Monilla empatian tunne toimii merkittävänä pontimena auttamiskäyttäymisessä ja siinäkin on taas omat lainalaisuutensa, joita jokut mieluiten selittävät biologisilla seikoilla (esim. pyöreäsilmäinen vauva herättää kuulemma enemmän auttamishaluja ja sympatiaa kuin raavas mies).

Tuskinpa minä geeneiltäni ratkaisevasti muista poikkean, mutta pelkkä positiivinen tunne harvoin omalla kohdallani moraalisia arviointeja ratkaisee. Toki muiden lailla autan helpoimmin minulle rakkaita ja lähellä olevia ihmisiä, mutta väärät teot ovat vääriä, tekee ne sitten minä itse, joku läheisistäni tai ihminen, jonka kanssa en löydä mitään yhteistä.

Suoraan sanottuna minua pelottaa sellaiset ihmiset, jotka tekevät ratkaisuja pelkästään tunteiden ja valikoimattomasti ympäristöstään omaksumiensa käytäntöjen perusteella. Minusta olisi tärkeää, että jokainen edes yrittäisi rakentaa itselleen jonkinlaisen moraalisten periaatteiden struktuurin (niin vaikeata kuin se tässä moniarvoisessa ajassa onkin), koska jo rakennusprosessi pistää miettimään asioita ja tarpeen tullen mietittyjä argumentteja voi oikaista ja tarkistaa, jos tuntuu, että koko rakennelma on kaatumassa.

Kuten teksteistäni varmasti huomaa, minulla ainakin tunteet heilahtelevat jyrkästi esimerkiksi sen mukaan, kuinka kovaa on fyysinen kipu tai, miten olen edellisenä yönä saanut nukutuksi. Olen itse elänyt pitkiä aikoja sellaisten ihmisten lähellä, joiden mielipiteet ja käyttäytyminen vaihtelivat tunnetilasta riippuen epäjohdonmukaisesti päivästä ja hetkestä toiseen. Ympäristölle se oli tosi raskasta.

Kauhistuttavan yleistä on jopa arvovaltaisiksi kohotettujen (esim. poliitikot) henkilöiden keskusteluissa niin sanottu ad hominem-argumenttiin lankeaminen (eli sanottua ei arvioida esim. sen totuus- ja käyttöarvon perusteella vaan siltä pohjalta kuka sen sanoo "ei miehet ymmärrä näistä asioista mitään" tai "naiset nyt on aina niin tunnevaltaisia" "demarit nyt on aina tuolla kannalla"). Silloin ei rakentava keskustelu onnistu, jos toisen mielipiteet vastaansanomattomasti tyrmätään sillä perusteella, miltä tämä näyttää tai mihin ryhmään kuuluu. Ihan omin luvin olen päätynyt arvioon, että tällaiseen ad hominem -argumentointiin ja muuhunkin perusteellisen ajattelun välttelyyn syyllistyvät helpoimmin ne, jotka itse tekevät ratkaisunsa tunnepohjalta ja siksi kuvittelevat toistenkin tekevän niin.

Merkittävä kysymys on tietysti myös se, mistä ihminen rakennusaineet moraalisiin arvostelmiinsa poimii. Raamatun kymmenen käskyä ei mielestäni ole ollenkaan hullumpi kokoelma. Se täsmentää sopivasti rakkauden kaksoiskäskyä, joka "tiivistemuodossaan" voi olla ilman tarkempaa karttaa hieman vaikeasti tulkittava..

Moraalinen koodi opitaan ja omaksutaan samoin kuin muutkin sosiaaliseen todellisuuteen liittyvät säännöt. Niitä matkitaan, niihin totutaan, ne sisäistetään ja niitä voi muokata oman ajattelun kautta vasta sitten, kun siihen on riittävästi älyllisiä ja tiedollisia resursseja. Onneksi on havaittu myös se, että kyky moraalisiin arviointeihin kehittyy monilla läpi elämän. Myös siitä on kai kysymys, kun jotkut kuulemma vanhetessaan viisastuvat.

Sitä ihmettä jään tässä omalla kohdallani odottelemaan ;-)

Kuilussa

Tänään on olo kuin syvässä kuilussa, kylmän kaivon pohjalla, minne aurinkokin pilkahtaa vain hetkeksi keskellä päivää.Oman kivun lisäksi yli vyöryy nyt toisten murheet: sairaudet, työpaikkakiusaaminen, suoranainen väkivalta ja valheet.

Ei auta tässä elämän valoisampien puolien haeskelu, eikä ihminen totisesti näytä nyt kauniilta. Kaikkein karuinta on kohdata pahuus. vääryys, julmuus ja synti juuri siellä, mistä sen kuvittelisi olevan kauimpana. Me kristityt emme tosiaankaan Herraamme muiden joukossa aina positiivisesti edusta.

Heikkoutta on niin monenlaista. Joskus se pukeutuu vahvuuden ylemmyydentuntoiseen kaapuun. Isä Jumala toki näkee naamionkin taa, mutta voi, kunpa näkisimme me tavalliset kuolevaisetkin. Ehkä narsistin haavoitettuun sieluun kurkistaminen saisi paremmin sietämään sen vahingon ja pahan, mitä loukattu, sairas ego ympärilleen kylvää.

Mutta milloin pitää antaa anteeksi ja milloin nousta taisteluun oikeuden puolesta? Sen kun osaisi erottaa..

Onnellisemmaksi

Kaikenmoista ne iltapäivälehdet suoltavat, mutta tässä listassa on ihan tieteellisemmässäkin valossa paljon asiaa. Taidanpa tänään kokeilla edes muutamaa kohtaa :-)

Kevät

Ruumiini ja mieleni on uupunut. Hädin tuskin jaksan edes hengittää. Puoliso kävi ulkona ottamassa tämän kuvan. Myös Villiminttukissaa väsyttää, mutta sen uupumukselle on järkevä syy. Keväästä huumaantuneena se ei ole moneen päivään malttanut käydä sisällä muuta kuin täydentämässä ruokavaliotaan raksuilla.

Minä olen väsynyt kaikkeen: tähän kipuun, voimattomuuteen, yrittämiseen ja keskeneräisyyteen, toivottomuuteen ja loputtomaan valittamiseen.

Onneksi mikään ei ihan oikeasti ole minun varassani. Luonto herää. Aurinko paistaa. Maailma on kaunis. Uutta elämää syntyy, eikä minun tunteillani tai jaksamisellani ole mitään tekemistä sen kanssa. Kiitos Luojalle ja Kaikkeuden Ylläpitäjälle siitä!

Pässinpäitä

Tänään tunsin itseni hetken tarpeelliseksi, kun saatoin hoitaa miehen puolesta hänelle vastenmielisen työtehtävän kirjoittamalla lehteen hartauskirjoituksen. Liitän sen tuonne loppuun.

Meillä on kaksi lemmikkilammasta. Nyt ne ovat jo yli kymmenvuotiaita. Pitkän elämänsä aikana ne ovat ehtineet opettaa meille kaikenlaista. Erityisesti olemme saaneet hmm.. uudenlaista näkökulmaa Raamatun lammasvertauksiin.

Joskus aiemmin tuli nimittäin kuviteltua lampaat semmoisiksi avuttomiksi pieniksi ja pehmoisiksi, jotka joutuvat suden suuhun alta aikayksiön, jos ei niistä joku pidä huolta. Toisaalta ne taitavat sellaisia ollakin, mutta myös äärettömän itsepäisiä, ahneita kakkiaisia, jotka kadehtivat toisiltaan kaikkea. Tuhlaavaisesti ne sotkevat saamansa herkut jalkoihinsa ja karkaavat aina tilaisuuden tulle pahantekoon (syömään kaalit kasvimaasta tai järsimään kirsikkapuuntaimet kuorettomiksi). Oikein sopivia ihmisen vertauskuviksi siis ;-) Onneksi meillä on hyvä ja kärsivällinen Paimen.

Tässä se lehtihartaus:

Hyvä paimen ja pässinpäät

Lapsuusmuistojen hämäristä saan vieläkin mieleeni pyhäkoulutilan seinällä näkemäni maalauksen. Siinä oli Jeesus, hyvä paimen, koukkuvartisen sauvansa kera ja pörröinen, puhtaanvalkoinen lammas. Muistelen jo lapsena joskus miettineeni, minne sen lampaan mahtoi tehdä mieli, kun se sillä tavoin laumasta lipesi ja omille teilleen lähti.

Nuorena samaa kertomusta kuunnellessa kuvittelin ymmärtäväni lampaan aatokset kovinkin tarkkaan.Ainahan ruoho näyttää vihreämmältä aidan takana ja tottahan jokaisen täytyy oma tiensä etsiä. Mitä sitä valmiiksi tallottuja polkuja kulkemaan ja valmiisiin totuuksiin uskomaan, vai kuinka?

Nykyään yksilön arvoa, vapautta ja itsenäisyyttä korostetaan meillä ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Monessa mielessä se lienee hyväkin asia, mutta aivan kaikkea ei jokaisen kannattaisi itse yrittää tehdä. Toistenkin virheistä voi oppia. Itse ei tarvitse päätään joka puuhun lyödä. Myös itsensä pelastaminen äärimmäisestä pulasta voi olla yksin vaikeaa.

Ei tarvitse myöskään harhailla eksyksiin, kuten se vertauksen lammas, oivaltaakseen, että Jeesuksessa meillä on tie totuus ja elämä. Hän on itse portti, josta saamme Jumalan valtakuntaan kulkea. Hän on tie ja hyvä paimen, joka kuljettaa meidät turvallisesti perille. Ei paimeneen turvaava lammas ole tyhmä, vaan se, joka ajattelemattomuuksissaan tai uhmassaan omille teilleen lähtee. Onneksi Jeesus on kärsivällinen ja armollinen, ei hylkää meitä pieniä pässinpäitä..

Tuntomerkkimeemi

Savisuti haastoi minut meemin. Ohjeistus on tällä kertaa tämmöinen

Nyt (ja aiemminkin) on ollut paljon liikkeellä fakta-haasteita, esim. kerro 20 faktaa jne. Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään sama edelleen.

1. Minulla on kullanvärisiksi raidoitetut, melkein vyötärölle saakka ulottuvat hiukset

2. Olen lyhyt

3. Tällä hetkellä olen myös paksu.

4. Pukeudun melkein aina mustaan. Jos haluan näyttää vähemmän pelottavalta, piristyksenä on ripaus pinkkiä

5. Ulkona jalassani on useimmin punaiset kumisaappaat tai korkeakorkoiset nilkkurit

6. Käveleminen sattuu nykyään kaikilla kengillä ja sen askelluksesta huomaa, mutta korkeat korot helpottavat melkein poikki perstuneen akillesjänteen kipua.

7. Minulla(kin) on auringossa tummuvat silmälasit

8. Melkein kaikki naamataulussani on pyöreää - varsinkin nenä ja siniset silmät

9. Hymyilen paljon - myös vieraille vastaantulijoille

10. Vaatteeni ovat aina, harjausyrityksistä huolimatta, yltä päältä karvaiset, koska meillä asuu 6 kissaa, 3 koiraa ja ulkorakennuksessa lisää muita otuksia

Tämän enempää ei nyt irtoa;-) ja sitten vahinko kiertämään viidelle, jotka ovat tällä kertaa Aila, Jussi, Bamiella, Liisa ja Yvioon