keskiviikko 2. joulukuuta 2009

2. joulukuuta

Joulukuu pyörähti käyntiin ilman, että ehdin huomata koko adventtiajan alkua. Elämä on nyt muuton takia semmoisessa myllerryksessä, että joulukoristeita ei kannata laittaa esille, eikä olo muutenkaan ole erityisen jouluisa.

Siksi ajattelin kokeilla, josko jaksaisin pitää täällä blogissani itselleni ( ja mahdollisille lukijoillle ) jonkinlaista adventtikalenteria. Omia valokuvia tosin saan näkyviin aikaisintaan ensi viikolla, kun kannettava tietokoneeni on korjattu ja pääsen penkomaan kuvatiedostojani.

Ajatuksena on kuitenkin joka päivä näyttää tai kertoa jotain, mikä kyseisenä päivänä on erityisesti ilahduttanut ja ehkä herättänyt adventtiin sopivia ajatuksia.

Tämän päivän pieni ilonaihe olkoon metsäjänis, joka aamupimeällä loikki autoni eteen ihan kaupungin keskustassa, kun olin ajelemassa töihin ennen kahdeksaa. Se oli soma mustine korvankärkineen ja valkoisine tupsuhäntineen. Olin iloinen, kun vauhtia oli niin vähän, että ehdin ihan hyvin jarruttaa ja antaa sen rauhassa viipottaa turvaan, vaikka tie oli pakkasyön jälkeen tosi liukas.

Aina, kun ajattelen tuonpuoleista, Jeesuksen takaisintuloa ja paratiisia, haaveilen eniten juuri siitä, että tämä tälle maailmalle niin tyypillinen kärsimys ja kuolema kerran päättyy. Että syntiinlankeemuksen seurauksena turmeltunut maailma luodaan uudenlaiseksi ja kaikki tuska on poissa. Uskon lujasti, että jos taivas on, ja paratiisi, siellä on sija myös eläimille. Ei kai Jumala olisi luonut jotain niin kaunista kertakäyttöiseksi... Ken tietää. Ehkä sekin aikanaan selviää.

animals glitter

1 kommentti:

  1. Niin,
    vaikka Taivas on
    Lohdullinen paikka,
    olisi se aika surkiaa
    jos ei yhtään Söpöä
    Jänistä edes olisi,
    Kehräävästä Kissasta
    ja pirteäsilmäisestä
    Koirasta puhumattakaan!
    Tai edes pari Kanaa,
    ja Lammas!

    VastaaPoista