Tyyni ja sees..

Mies palasi sukulointireissultaan mukanaan tämä kuva varhaisaamussa tyynenä taivasta peilaavasta järvenselästä. Jokin siinä puhutteli ja hiljensi levotonta mieltäni. Monet asiat elämässäni ovat nyt myllerryksessä ja sekaisin. Ahdistaa ja masentaa. Tuntuu, että voimat loppuvat kesken, eivätkä ongelmat ratkea, vaikka kuinka ponnistelen solmujen selvittämiseksi.

Nimenomaan tuo tyynestä vedestä heijastuva taivaan sinisyys ja vasta kalpeana punertava aamun kajo tuossa kuvassa muistuttavat siitä, että taivaasta se valo tulee, ei vuoroin myrskyisänä vellovasta ja lempeästi liplattavasta vedestä. Tunteita tulee ja menee, mutta Jumalan rakkaus, armo ja huolenpito pysyy. Ehkä sen tajuaminen ja kokeminenkin olisi helpompaa, ellei niin helposti heittäytyisi oman mielensä myrskyihin vellomaan. Järkikin leikkaa terävämmin silloin, kun tunnekuohut eivät sumenna näkökenttää.

Hätäkös tässä, valmiissa maailmassa, tapasi mummuni rauhoitella kanssaihmisiään pahan paikan tullen. Niinhän se on Raamatunkin mukaan, ettei kukaan voi murehtimisella päiviään pidentää ja tokkopa tuo edistää paljon muutakaan. Jospa siis vastoin synnynnäistä temperamenttiani yrittäisin nyt ottaa rauhallisesti ja jättää ainakin enimmät hötkyilyt sikseen. Asiat etenevät omaa tahtiaan, eikä minun hermostumiseni taida nyt mitään vauhdittaa. Kun on tehty, mitä voidaan, on usein aika pelkästään odottaa..