tiistai 23. kesäkuuta 2009

Johdatuksesta


Olisikohan elämä helpompaa, jos osaisin uskoa kuten monet muut kristityt pettämättömään ja pilkuntarkkaan johdatukseen? Elämän varrella olen tuntenut ihmisiä, jotka rukoilevat johdatusta suurin piirtein bussipysäkilläkin ja vakuuttavat usein saaneensa selvän tiedon siitä, mihin onnikkaan nyt on noustava. Minulle sellaista ei tapahdu, vai enkö vain osaa kuunnella ja katsoa minne suuntaan osoitetaan?

Soitellen sotaan

Sydän nuoruuden intoa täynnä matkalle me lähdettiin.
Ainoa oikea tieto ja totuus mielestämme hallittiin.
On helppoa kulkea, kun tie on luotisuora
ja risteyksissä opastaa pettämätön ohjenuora.

Soitellen sotaan lähdettiin
Elämän kouluun jouduttiin.
Ei Jumala ikuisesti
kapaloissa helli lapsiaan
Elämä lyö
Se sattuu, mutta opettaa.

Pettymyksen kyynelten läpi uusin silmin katseltiin.
Sijaan suurten sanojen hiljaisuutta haettiin.
Varmat vastaukset haihtuivat tieltä kysymysten.
Vaikka maisemat vaihtuivat, sylistänsä pudonnut en.

Soitellen sotaan lähdettiin...

Enää emme tahdo kääntää maailmalle selkää.
Elämäänsä hukkaa, joka varjoansa pelkää.
Voi turvassa kulkea, kun totuus tietä näyttää.
Saa sydäntään kuunnella ja järkeänsä käyttää.

Soitellen sotaan lähdettiin..


8 kommenttia:

  1. Mielipiteeni on, että
    Jumala johdattaa meitä
    niin kuin meitä nyt voi
    johdattaa, emmehän aina
    ole edes niin johdettavissa,
    vaan teemme niitä omia
    vääriäkin ratkaisuja,
    onneksi!

    Ajattelen
    Eesaun ja Jaakobin
    kohtaloa, kun Jaakob
    petkutti veljensä, sekin
    oli johdatusta, mitään
    ei tapahdu ilman sallimusta.

    VastaaPoista
  2. Tuo sallimus onkin tosiaan tässä kohtaa lohdullinen käsite. Se että Jumala sallii jonkin tapahtua ei tarkoita, että hän olisi vartavasten kehottanut meitä jotain tekemään (esimerkiksi niitä tyhmyyksiä tai suoranaista pahaa). Syntisinä ja erehtyvinäkin saamme luottaa, että Hän lopulta ohjaa meidät turvallisesti kotiin..

    VastaaPoista
  3. Vuosia sitten rukoilin johdatusta elämääni. Sen jälkeen sairastuin, tuli avioero, muuttoja, työkyvttömyys... En oikein tiedä mitä ajatella johdatuksesta. Ajan kanssa musta on tainnut tulla agnostikko. Olen hakenut paikkaani ja viiteryhmää löytämättä sellaista.

    VastaaPoista
  4. Siinäpä se taitaa ollakin , kun emme tiedä... Minullekin on tapahtunut paljon raskaita asioita, mutta en ole vielä päätynyt kysymään Jumalalta MIKSI, koska yhtä hyvin voisin kysyä, miksi en syntynyt aids-lapseksi Afrikkaan tai neliraajahalvautunut auto-onnettomuudessa.,, Jostain syystä en osaa syyttää vastoinkäynmisistäni Jumalaa. Tuntuu vaan siltä, että "elämä on": linnunpoikasia kuolee pesään, susi syö pieniä pupuja. Maailma on paha, mutta siitä huolimatta tahdon takertua toivoon, että jossain on joku, "joka rakasti meitä niin, että antoi ainoan poikansa...". Ellei se sitten olekaan totta ja kuoleman jälkeen odottaa pelkkä pimeä tyhjyys, olenpahan ainakin elänyt elämäni rakastaen ja turvallisella mielellä.

    VastaaPoista
  5. Ajattelen, että ei me ihmisinä
    kestettäisi Jumalan vastauksia
    siihen : miksi!

    VastaaPoista
  6. Hyvä pointti tuo, että elämässä voisi tapahtua mitä vaan ja voisin asua tosiaan missä vaan. Totta että elämässäni on paljon hyviä asioita. Oikeastaan vaikeudetkin ovat kääntyneet siunauksiksi. En enää kaipaa työhön vaan olen tyytyväinen omaan pieneen elämääni ja ennen kaikkea vapauteeni. On mahdollisuus tehdä omien rajojeni puitteissa, mitä haluan. Hengellisissä asioissakin elän aaltoliikettä. Kyselen, epäilen ja ihmettelen.

    VastaaPoista
  7. väliin huudamme herran kanssa kilpaa. minä ääneen, herra teoin.

    vaikka viimeiset kymmenen vuotta eivät ole olleet "omaa" entistä ja totuttua elämääni aivohalvauksen jälkeen, ne ovat olleet taas kerran vastaus. vastaus jonka ymmärtämiseen meni aikaa. mieluummin olen puheväleissä herran kanssa kuin terveenä vailla turvaa.

    outoa ehkä, mutta niin totta.

    VastaaPoista
  8. Minulle miksi-kysymys on vuosien kuluessa ja ongelmien kasaantuessa kääntynyt kysymykseksi miksi tämä EI olisi tapahtunut minulle? Enhän ole sen ihmeellisempi tai parempi kuin kukaan muukaan vaan aivan tavallinen ihminen, miksi minun elämäni olisi pitänyt mennä paremmin, terveemmin, täydellisemmin? Tässä, vaikkakin ei kovin helpossa elämässä on niin paljon ilonaiheita ja syytä kiitokseen että joskus jopa pystyn kiittämään menneistä huonoista hetkistä ja päivistä koska ilman niitä en näkisi tämän kaiken kauneutta ja sitä hyvää mitä minulla nyt on.
    No, menipä pitkäksi!

    VastaaPoista