Se, mikä jää..

Tätä blogia on viime aikoina tullut päiviteltyä vaisusti. Osasyy on se, että olen ollut hieman hämmentynyt siitä, että tämä lipsahti hengelliseksi blogiksi, vaikka alkuperäinen tarkoitukseni oli pohdiskella toivoon liittyviä näkökulmia laajemmalta pohjalta.

Nyt olen kuitenkin päässyt pulmastani yli. Sitä tovin pohdittuani totesin, että ehkä minulle vain on elämässä käynyt niin, että se kaikki muu, mistä joskus olen toivoa ammentanut on riisuttu pois: fyysinen voima, yhteiskunnallinen vaikutusvalta, tieto, henkiset kyvyt ja sosiaalinen verkosto.

Kaikki nuo ovat sairastelun myötä rapistuneet, jopa hankittu tieto on ehtinyt suurelta osin muutamassa vuodessa vanhentua. Nykyään kaikki muuttuu niin nopeasti. Ystävyyssuhteet ovat hoidon puutteessa näivettyneet ja muistin lisäksi myös sosiaaliset kyvyt tuntuvat heikentyneen.

Se ainoa, mikä on jäänyt jäljelle, ei riipu minun mieleni tai ruumiini kunnosta. Kaikkivaltias Jumala ei myöskään kysele suositusten tai ammattipätevyyden perään.

Ei minusta ole enää opettajaksi millään elämän alueella. Ei edes näissä hengellisissä asioissa. Vierellä kulkijaksi kyllä, rohkaisijaksi, kannustajaksi ja esimerkkitapaukseksi siitä, että Jumalalle kelpaa ilman meriittejä, hienoja oivalluksia tai ahkeraa puuhastelua.

Se, mikä lopulta jää, kun kaikki muu riisutaan, on Jumalan armo. Siinä saamme levätä.

Auttamisesta

Isossa kirjassa puhutaan paljon auttamisesta, lähimmäisenrakkaudesta ja huonompiosaisista huolehtimisesta. Missään ei minun muistaakseni mainita, että avun tarvitsijoiden tulisi olla erityisen kunnollisia, kunniallisia ja arvollisia saamaan apuamme ja tukeamme - vaikka sillä tavoin on asiaa virheellisesti, kaikkina aikoina tulkittukin.

Tätä teemaa olen viime aikoina päätynyt pohdiskelemaan, kun olen törmännyt useampaankin avuntarvitsijaan, joiden kohdalla on melko ilmeistä, ettei heidän ahdinkonsa ole pelkästään onnettomien sattumien summa.

Monet vaikeat tilanteet, joihin ihmiset elämässään joutuvat, ovat ilman muuta osittain omaa syytämme. Oikeastaan ihan mihin vaan hätään ja vahinkoon voimme osoittaa osasyylliseksi uhrin itsensä (Mitäs osti niin kalliin talon, ettei selviytynyt veloistaan, Mitäs lähti vieraaseen maahan, Mitäs pihisteli vakuutuksissa, Miksei opiskellut pidempään, vaikka tiesi, että akateemiset löytävät aina paremmin töitä. Mitäs liikkui huonossa seurassa ja tuli raiskatuksi/ /ryöstetyksi/pahoipidellyksi/tapetuksi).

Vaan miten kävisi, jos Jumala viimeisellä tuomiolla ryhtyisi tivaamaan meiltä selityksiä kaikkiin niihin varomattomuuksiin ja typeryyksiin, jotka eläessämme johtivat meidän pahantekoon ja vaikeuksiin. En minä ainakaan siitä pussista itseäni pois osaisi puhua..

Viime aikoina olemme puolison kanssa ottaneet suurehkoja taloudellisia - ja muunkinlaisia - riskejä auttaaksemme ihmisiä, joilla on ollut taloudellinen hätä. Voihan se olla, että vielä poltamme näppimme, mutta silti en halua päästää irti ajatuksesta, ettei tätä maallista ja muuta hyvää, mitä meille kullekin on annettu, ole tarkoitettu pelkästään itsekkäisiin nautintoihimme.

Ilo ja rakkaus kasvaa ja leviää maailmassa jakamisen kautta. Antakaa niin teille annetaan. Leiviskäänsä ei pidä pankota sukanvarteen tai haudata maahan turvaan. Antaessaan ihminen harvoin köyhtyy, kun ei rikkautta voi sittenkään mitata pelkästään rahassa..

Sateenkaari

Kun maisema tummuu ja tuntuu, että kesän lämpimät muistot taas liettyvät syksyn sateisiin, toivoa tarvitaan. Minua sateenkaari muistuttaa siitä, ettei Hän anna hukkua kenenkään, joka Hänen lupauksiinsa tarttuu ja niissä kiinni riippuu..

Kirsikankukka

Tämä kappale oli pitkään yksi suosikkibiiseistäni. Yllättäen sen oli joku viimein ladannut YouTubeen, joten pitäähän se tänne esille laittaa. Tyhjänpäiväisiä rallatuksia on maailma pullollaan. Tällaisia lauluntekstejä toivoisin enemmän.

Elämän puutarha

Elämä on siinä mielessä samankaltainen ilmiö kuin puutarha, ettei se tule koskaan valmiiksi. Jos asioitaan hoitaa hyvin, ne saattavat järjestyä - tavalla tai toisella - olosuhteitten rajaamissa puitteissa. Puutarhassa on sama juttu. Istutuksia voi suunnitella ja kasveja hoivata, mutta mitään takeita ei ole siitä, että perusteellinenkaan suunnittelu tuottaisi toivottua tulosta.

Joskus loppuu puutarhurilta voimat tai aika kesken. Toisinaan sää yllättää. Maaperä ei ole kaikkialla samanlaista, eivätkä kasvitkaan käyttäydy aina odotusten mukaan. Kasvu ja elämän kiertokulku on joka tapauksessa ihme, jota voimme olla vain vähän avittamassa. Paljon enemmän kuin jotkut tahtovat myöntääkään, se lopulta on "korkeemmas käres".

Tätä olen tänä kesänä puutarhatöissä mietiskellyt ja sitä, miten merkillinen puolitoistavuotinen itselläni nyt on takana elämänmuutoksineen ja jyrkkine vaihteluineen niin sääoloissa kuin toiveikkuuden asteessa.

Talvi oli täällä uudella kotiseudulla poikkeuksellisen kylmä, mutta sitä se taisi olla koko Suomessa. Merkillisen pitkä lämmin jakso toukokuussa pyräytti esimerkiksi kasvattamani tomaatit ennennäkemättömään kasvuvauhtiin. Nyt on sitten taas hellejakso ja kaikki kuivuu..

Puolitoista vuotta sitten kuvittelin, ettei elämässäni enää tulisi tapahtumaan mitään jyrkkiä muutoksia mihinkään suuntaan, korkeintaan loivaa alamäkeä loppuun saakka..Nyt näyttää siltä, että paljon suurempia muutoksia voi tapahtua ja on jo tapahtunut kuin osasin odottaa. Elämä yllättää....eikä valitettavasti aina positiivisesti.

Siksi ajatus siitä, että on yksi, joka pysyy samana kautta aikojen tuntuu aina vaan lohdullisemmalta. Hän joka on elämän meille antanut, luo jatkuvasti uutta. Kaikki on hänen turvallisessa kädessään. Mikä paha meitä siis voisi sillä tavoin vahingoittaa, ettemme siitä Hänen voimassaan selviäisi?

Näin on

Päivän Sana

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.

1. Kor. 13:1

Noin sanotaan tänään tuolla sanalaatikossa ja tuohon uskon kuin seinään. Tieto muuttuu ja katoaa, samoin voima ja kauneus. Maallinen mammona voi kadota hetkessä. Jopa eletty elämä voi haihtua ihmisen muistista, jos sairaus särkee persoonan ja riistää muistot, mutta yksi on joka kestää yli ajan ja paikan.

Rakkaus on valo, joka näyttää oikean tien. Se auttaa valinnoissa silloinkin, kun tarjolla on vain kehnoja ja vieläkin kehnompia vaihtoehtoja. Rakkaus hoitaa ja parantaa. Rakkaus kantaa yli vaikeidenkin aikojen. Ei todellinen rakkaus ole sokea, vaikka inhimillinen himo joskus onkin. Rakkaus päinvastoin auttaa näkemään totuuden ja se on kaunis, koska se on Jumalan luoma ja alunperin hyvää.

Toki helisevä vaski ja kilisevä kulkunenkin kuulostavat usein kauniilta. Kannustuspuheita ja tyhjiä lupauksiakin kai joskus tarvitaan uskoa ja toivoa nostattamaan. Lopun edessä ja ylikin ainoa mikä kestää on sittenkin rakkaus . Isä Jumala on se rakkaus ja Jeesus Kristus hänen Poikansa. Siitä iloitsen ja kiitän myös tänään.

Hyvä elämä

Taanoin kävin terveyskeskuslääkärillä, joka yllätti kysymällä aionko todellakin viettää loppuelämäni eläen erakkona kaikkine näine sairauksineni vain odotellen mahdollisimman pikaista loppua.

Se sai minut taas kerran pohdiskelemaan, mitä onkaan hyvä elämä ja kuinka paljon meillä todellisuudessa lienee sen suhteen valinnan varaa.

Niin kovin mielellämmehän me nykyään ajattelemme olevamme aktiivisia, autonomisia toimijoita. Kuvittelemme tekevämme itsenäisiä valintoja ja tavoittelevamme asioita, jotka kumpuavat omista, yksilöllisistä tarpeistamme ja arvostuksistamme.

Itse uskon, että todellisuudessa olemme paljon enemmän kulttuurimme tuotteita ja vähemmän uniikkeja kuin haluamme uskoa. Haluamme asioita, joita meidät on opetettu tässä kulttuurissa ja historiallisessa tilanteessa haluamaan. Myös käsitys hyvästä elämästä on paljon enemmän sidottu aikaan ja paikkaan kuin muistammekaan.

Minua tämä ajatus jostain syystä lohduttaa. Ensinnäkin se muistuttaa minua siitä, että ainutlaatuisuutemme ja merkityksellisyytemme ei suinkaan kumpua siitä, mitä olemme onnistuneet suorittamaan ja saavuttamaan. Arvostuksethan joka tapauksessa muuttuvat (mitenkähän paljon mahdettaisiin tämän päivän Suomessa arvostaa esimerkiksi viktoriaanisen ajan ylhäisöneitien arvoja ja tavoitteita, jos semmoinen siveä, kirjonnan taitava, hyvään avioliittoon pyrkivä tyttöparka tänne aikakoneella kaapattaisiin)

Emme ole pelkästään valintojemme, imagomme ja arvojemme summa. Jumalan lapsina arvomme ja merkityksemme kumpuaa hänen luomistyöstään ja rakkaudestaan, ei siitä, mitä olemme itsestämme tai itsellemme tehneet.

Hyvä elämä puolestaan voi olla monenlaista. Elämisen ehdot ovat ihmisillä erilaiset, samoin odotukset. Toki oloa voi helpottaa se, jos onnistuu järjestämään odotuksensa ja mahdollisuutensa jonkinlaiseen tasapainoon niin, ettei jatkuva pettymyksen, vajavaisuuden tai vaille jäämisen tunne kalva mieltä.

Kipeänä, puutteellisena ja onnettomanakin voi silti mielestäni elää "hyvän elämän", jos se tarkoittaa sitä, että tärkeimmät asiat ovat järjestyksessä. Raamatun mukaan tärkeitä asioita on lopulta hyvin vähän tai peräti yksi ainoa: ihmisen yhteys elävään Jumalaan. Siitä kumpuaa hyvän elämän lähde, elävän veden virta, joka ravitsee pyrkimyksiämme, pesee pois syyllisyytemme ja antaa voiman kasvaa kohti valoa.

Se, että elän nyt tosiaankin lähestulkoon eristyksissä muista ihmisistä ja jonkun mielestä monin tavoin "tynkäelämää", ei ole kaikilta osin oma valintani. Kaikkea ei voi valita ja joistakin valinnoista joutuisi yksinkertaisesti maksamaan liian kalliin hinnan, jos niihin päätyisi..

Tuon lääkärikäynnin jälkeen tajusin kuitenkin sen, että hyvää elämää ei ole se, että onnettomana jatkuvasti kaipaa pois siitä, missä juuri sillä hetkellä on tai kokee alati pohjatonta syyllisyyttä riittämättömyydestään ja keskeneräisyydestään.

Toki tavoitteita ja kunnianhimoa on hyvä olla. Päämäärät antavat elämälle tarkoituksellisuuden tunnetta ja ryhtiä. Elämisen taitoa on kuitenkin asettaa päämääränsä sellaiselle tasolle, että edes jotkut niistä on mahdollista saavuttaa. Loputon epäonnistuminen ja mahdottoman tavoittelu on mielestäni aivan yhtä suurta ajan ja voimavarojen hukkaamista kuin päämäärätön ajelehtiminen ilman mitään pyrkimyksiä.

Vapauttavaa on silti huomata, että nämä ajalliset tavoitteet ovat enimmäkseen lopulta vain meitä ihmisiä varten. Jumala ei punnitse meitä saavutustemme ja meriittiemme mukaan. Maailmamme ei tarvitse romahtaa edes siinä tapauksessa, että jo tämän ajallisen elämämme aikana jokin tavoittelemamme päämäärä osoittautuukin vääräksi tai arvottomaksi.

Tärkeintä on yhteys Kristukseen. Siitä lähteestä kun ammennamme kaikki lyhyen ja pitkän tähtäimen suunnitelmamme voimme ainakin olla varmoja, ettei elämämme kulu hukkaan, vaikka emme mitään kovin näkyvää aikaan saisikaan.

Minulle hyvä elämä on siis riippumista kiinni siinä parhaassa asiassa, jonka tähänastisen elämäni aikana olen saanut löytää. Se , että se riittää, on ehkä nykyajan suorityskeskeisen eetoksen valossa outo ajatus, mutta minua se kantaa ja lohduttaa.