Valosta

En varmasti ole ainoa, jota valo symbolina kiehtoo ja askarruttaa. Huomaan, että käsittelen sitä lauluissani ja muissa teksteissäni yhä uudelleen. Niin tekevät monet muutkin ja löytyyhän se vertauskuva monesta kohtaa Raamatustakin (Kristus on maailman valkeus jne.)

Kun eilen vaihdoin tähän blogiini keltaisen pohjan, arastelin sen vaaleutta ja keltaiseen väriin mielikuvissani yhdistyvää pirtsakkuutta. Tänään hoksasin, että Elegia oli tehnyt samasta aiheesta myös sinisen version ja tämä tuntui nyt omalta.

Syvällisemmin ajateltunakin sinisiin sävyihin (englannin kielessähän blue viittaa alakuloon) tottuneelle kirkas valo voi olla pelottavaa. Valo paljastaa heikkoudet, näyttää koko karun totuuden - myös kaiken ilon ja mahdollisuudet, jotka sinisyyteen vajonneelta ovat jääneet vastaanottamatta. Sitä ei pääse pakoon varjoihin. Toisaalta kuitenkin totuus tekee vapaaksi. Kun kaikki on paljastunut, ei ole enää mitään hävettävää ja peiteltävää jäljellä.

Jumalan edessä synnintunto on ainakin minulle ikäänkuin kirkkaaseen, mutta lempeään, valoon joutumista,. Hän näkee ihmisen sellaisina kuin olemme, mutta hyväksyy ja rakastaa silti.

Minä olen elämässäni hukannut monta unelmaa ja kadottanut muut kutsumukseni. Jäljellä on enää se, jonka koen omimmakseni. Se ei tuo kunniaa ja mainetta, eikä mullista maailmaa. Se ei myöskään vaadi suuria ponnistuksia, vain silmien, korvien ja sydämen avaamista rakkaudellisella mielellä.

Luulen nimittäin, että minun elämäni tarkoitus yksinkertaisimmillaan on aina ja kaikkialla katsoa, kuunnella ja kohdata toiset ihmiset sellaisina, kuin itse Jumala haluaa heidät näyttää: kauniina, ainutlaatuisina, rosoisina, mutta kaiken sen hyvän arvoisina, jonka Jumala haluaa lapsilleen antaa joka päivä, toisten ihmisten ja Pyhän Henkensä kautta.

Kevätvillitys

Tämä on mielestäni vuoden parasta aikaa. Lehdet puhkeavat puihin. Lintuemoilla on kiire. Traktorit pörräävät vastapäisellä pellolla ja itselläkin sormet syyhyvät päästä mullan ja siementen kimppuun.

Jos kehtaisin, laittaisin tähän nyt kuvan kasvimaastani, sillä mulloksella oleva, vastakylvetty maa on toiveikkain näky, mitä maailmassa pienten vauvojen ohella tiedän. Toiveikasta se on mielestäni siksi, että siinä vaiheessa rikkaruohot eivät ole vielä nousseet ja unelmien (tässä tapauksessa juuresten, yrttien ja kukkien) siemenet ovat kätkössä lupaavan lämpimän, pehmoisen multapeiton alla. Kuvaa ei kuitenkaan tule, koska kasvimaani on samanlainen kuin minä itsekin: vintturallaan vähän sinne ja tänne, oikeiden puutarhaihmisten mielestä varmasti aika avuton tekele. Minulle se on kuitenkin maailman rakkain paikka ja jokakeväinen unelmieni kehto.

Siinä vaiheessa, kun vesiheinä ja muut ei toivotut kasvit nousevat, peli on minun osaltani jo menetetty. Tässä vaiheessa voin vielä uskoa, toivoa, ja uskotella itselleni, että tänä kesänä minä ne viimeinkin päihitän.. Nimittäin, hallat, kissat, jotka penkovat maani täyteen pissakuoppia, tuholaiset, jotka syövät kaalintaimeni ja ne vietävän rikkaruohot, jotka ovat paljon minua nopeampia ja tehokkaampia.

Syksyn tullen viimeistään palaan todennäköisesti myös siihen ihanaan, kaipauksen täyttämään taustakuvaan, joka tässä vielä eilen oli. Nyt tulkoon tämmöinen keväisen valoisa tunnelma vaihteeksi. Harvinaistahan se meikäläisen elämässä on..kuten monen muunkin.

Joskus tuntuu, että suomalaisille elämä on yhtä pitkää juhlaa tästä toukokuun loppupuolelelta heinäkuun lopulle saakka - joillakin pidempäänkin, jos lomia riittää. Sitä se on ainakin minulle. Nyt lapionvarteen ja kukkapenkkejä kunnostamaan. Unikot ja olkikukat hinkuvat jo päästä maahan.

Meemi

Hymyillytti, kun törmäsin tänään kahdessa eri blogissa samaan meemiin. Erona oli vain se, että toisessa samoihin kysymyksiin etsittiin negatiivisia toisessa positiivisia vastauksia. Tämän positiivisen nappasin mukaani Liioliin blogista. Ottakaa toki tekin mukaanne ja vastatkaa, jos meemeistä pidätte. Positiivisten asioiden etsiminen tekee ainakin itselleni joskus hyvää. Ne negatiiviset, kun löytyvät ihan haeskelemattakin.

Siis asioita, jotka elämässäni/minussa ovat hyvin:

1. Nimessäni:
Se on sopivan lyhyt

2. Kasvoissani:
Pidän pyöreistä, sinisistä silmistäni. Ne muistuttavat minua isoäidistäni.

3. Vartalossani:
Tällä hetkellä siitä on vaikeata löytää mitään positiivista. Mutta muistelen, että tämän kipuilevan läskikerroksen alla oli joskus siro ja naisellisen kurvikas kroppa.

4. Luonteessani:
Olen kiltti, empaattinen ja mielestäni aika viisas

5. Vaatekaapissani:
Sieltä ei ainakaan puutu mitään..

6. Kotonani:
On paljon ihania, pehmoisia, suloisia ja vallattomia eläimiä. Aina löytyy joku, jota helliä ja pitää sylissä.


7. Työssäni:
Olen saanut kokeilla monenlaisia mielenkiintoisia ammatteja, vaikka nyt olenkin jo työkyvyttömyyseläkkeellä.

8. Ystävissäni:
Heitä on riittävästi ja he ovat kaikki mukavasti erilaisia kuin minä. Pidän siitä, että voin oppia heiltä uusia asioita.

9. Perheessäni:
Välimme ovat läheiset.

10. Harrastuksissani:
Nykyään harrastan lähinnä blogikirjoittelua ja nettisurffailua. Sitä voi onneksi harrastaa lähes minkä kuntoisena tahansa.

11.Kumppanissa?
Hän on kiltti, persoonallinen ja luotettava.

12. Lemmikissäni/lemmikeissäni:
Niitä on paljon, mutta kaikki ovat rakkaita. Jokainen eläinkin on ainutlaatuinen persoona.

13. Kielenkäytössäni:
Minulle kieli on koti monellakin eri tavalla. Nautin lukemisesta, kirjoittamisesta ja kielen eri sävyistä. Luulen, että kieleni on aika rikasta ja värikästä.

14. Musiikkimaussani:
Jokaisella on oma makunsa. Minä tiedän jo tähän ikään mennessä itse, mistä pidän. Ei tarvitse seurata trendejä.

15. Kotikaupungissani:
Se on pitkältä ajalta tuttu. Vaikka olen asunut tosi monella eri paikkakunnalla, tähän paikkakuntaan liittyy merkittävä osa henkilöhistoriaani. Syksyllä muutamme kuitenkin täältä pois ja sekin tuntuu loppujen lopuksi ihan hyvältä.

16. Ruokavaliossani:
En syö lihaa ja olen ylpeä siitä, koska se on monessa mielessä eettisesti hyvä valinta.

17. Lapsissani:
Omia ei ole, enkä ole koskaan tahtonutkaan. Kummilapsia ja työn kautta tulleita "lainalapsia" on riittänyt ja heistä olen nauttinut.

18. Naapureissani:
Meillä on paljon kertakaikkiaan fantastisia naapureita, joita tulee muuttaessa ikävä. Toisaalta paria perhettä ei tule..

19. Nykyisessä elämäntilantessani
Ainakin saan paljon tukea läheisiltä ja ammattiauttajiltakin tässä välillä ylivoimaiselta tuntuvassa rämpimisessä..

20. Tulevaisuudessa:

Minusta se on ihan aidosti positiivista, että tämä elämiseksi kutsuttu touhu minunkin kohdaltani ennemmin tai myöhemmin loppuu. Ei tätä tällaisenaan loputtomiin jaksaisi..


Höh. Ei siitä nyt mitään positiivisuuden riemulaulua tullut, mutta ainakin vastaukset ovat rehellisiä.

Tänään

Unohda eilinen ja
menneisyyden murheet.
Tänään sinulla on
vahva sielu ja siivet,
jotka kantaa.
Jos katsot taaksepäin,
niin ainoastaan siksi,
että muistaisit,
miten alhaalta ja pimeästä
olet saanut tulla valoon.
Ei jaksa nousta lentoon,
vapauteen,
jos kantaa mukanaan
menneiden epäonnistumisten
taakkaa.

Antautumisesta

Olen huomannut, että minulla on vimmainen tarve hallita tiettyjä asioita, esimerkiksi vuorovaikutustilanteita. Haluaisin kovasti vaikuttaa sellaisiinkin seikkoihin maailmassa, joihin en oikeasti mitenkään pysty. Toisaalta elämässäni repsottavat monet semmoiset asiat, joille mahtaisin jotain näinkin vähäisin voimavaroin, kun vain suuntaisin ne oikeanlaisiin toimiin.

Edelleen katson ihaillen ja hieman haikeasti ihmisiä, jotka elämässään etenevät määrätietoisesti tuumasta toimeen. Toki hekin joutuvat tekemään kovasti työtä, kieltäytymään harhapoluista ja panostamaan paljon, mutta lopulta he saavuttavat päämääränsä ja minä tuijotan kunnioituksesta mykkänä.

Minua elämä vie kuin lastua laineilla. Kauan sitten ovat virran alajuoksulle huuhtoutuneet suuret haaveet ja suunnitelmat. Päivät ovat lähinnä selviytymistä hetkestä toiseen ja olemassaolo tuntuu kovin turhalta.

Viime aikoina olen kuitenkin alkanut oivaltaa, että liian suuriin saappaisiin itseäni sovittelen, jos kuvittelen olevani pätevä arvioimaan kenen elämä on arvokas ja kenen ei. Niin tarpeettomaksi kuin itseni tunnenkin, minun elämäni arvo ei ole minusta lähtöisin. En ole sitä itse hankkinut, ansainnut, enkä siksi ole oikeutettu sitä myöskään arvottomaksi tuomitsemaan.

Eihän hyvään pyrkiminen turhaa ole. Se on kai vähän niinkuin jalokalat kalastajalle: kannattaa pyytää, vaikkei aina saisikaan. Elämää vain ei voi aina hallita, väittävätpä hyvinvointikonsultit ja muut elämäntapainsinöörit mitä lystäävät.

Mitäs jos vaihteeksi kokeilisin, miltä tuntuu antautua kokonaan virran vietäväksi. Ei tosin minkä tahansa virran, vaan itse Elämän ja armon virran. Jos päästäisinkin viimein irti tästä oman vanhurskauden tavoittelusta ja antautuisin ihmisen kokoiseen elämään. Ehkä sitäkin kannattaisi kokeilla..Ei tämä tästä ainakaan enää hullummaksi voi mennä.

Mistähän ne juttelee..

Erilaisuus on rikkaus, mutta aiheuttaa toisinaan väärinymmärryksiä ja päänvaivaa. Niin kauan kuin kommunikaatio toimii ystävällisessä hengessä, erimielisyyksiä on kuitenkin mahdollista sovitella. Mistähän nuo kaksi mahtavat jutella?

Rakkaus on..

Toissapäivänä oli pikkusiskoni häät. Viitisenkymmentä lähintä sukulaista ja ystävää kokoontui juhlimaan yhtä maailman suurimmista ihmeistä: rakkautta. Että joku voikin vielä nelikymppisenä löytää itselleen sopivan puoliskon ja uskaltaa lähteä rakentamaan yhteistä tulevaisuutta. Se on toiveikasta jos mikä! Kun kummallakaan ei ole painolastinaan entisiä liittoja tai lapsia, on siinäkin mielessä helpompaa aloittaa yhdessä puhtaalta pöydältä.

Isoasiskoa itketti, kun oli aika laulaa morsiusparille onnittelulaulu, vaikka iloisesta tapahtumasta olikin kysymys. Onnea ja siunausta silti mielessäni heille rukoilin. Laulun sanat menivät näin:

Tytön hiukset punaista kultaa. Pojan hymy kuin aurinko.
Lupauksen toisilleen antaa, rakastaa he tahtovat.

Olkoon rakkautenne kuin kukkiva puu,
jonka tuoksusta keväässä huumaantuu
ja kun kukkien aika on tuuleen lentää,
se kauneimman sadon kasvattakoon.

Olkoon rakkaus suojana teille, tuulet maailman se torjukoon.
Runko vahva tukena teille tahto vaikka horjukoon.

Olkoon rakkautenne kuin kasvava puu,
jonka katveeseen ystävät kokoontuu.
Olkoon juurenne maassa ja yllänne taivas,
jonka valoon oksanne kurkottakoon.