maanantai 29. marraskuuta 2010

Sibboleteista

Kieli on mielenkiintoinen ja voimallinen väline. Todetaanhan se Isossa Kirjassakin monessa kohtaa.

Sanoilla voi hoitaa ja rikkoa, ohjata ja eksyttää, piilottaa ja paljastaa. Jotkut sanat ovat kuin matkalaukkuja tai pahvilaatikoita. Ne kätkevät sisälleen ison nivaskan henkilökohtaisesti tärkeitä muistoja tai sisältöjä, jotka kuuluvat tiettyyn aihepiiriin. Ne avautuvat vain niille, jotka tuntevat teeman.

Kun olen nyt jo pitkään ollut syrjässä kaikesta yhteisöllisestä toiminnasta - myös seurakunnasta - on entistä helpompi huomata ennen niin tuttujen alakulttuureiden koodikieli, avainsanat ja sävyt, jotka kuuluvat asiaan tietyissä tilanteissa. Niiden avulla on helppoa tunnistaa kuka on "sisällä" ja kuka ulkona, ketkä ydinjoukkoa ja kuka ei osaa vielä sanastoa täydellisesti.

Kun Jumalasta puhutaan, minua usein häiritsee ihmisten yliherkkyys "oikeiden" sanojen suhteen. Jo seurakuntatyöaikoinani otin toisinaan tietoisen riskin ja rikoin rajoja käyttämällä ilmaisuja, jotka eivät sopineet kontekstiin. Samaa jatkoin opettajan työssä.

Koin, että niin oli joskus helpompi erottaa olennainen epäolennaisesta ja kirkastaa sitä, mikä on tärkeää. Huolestuttavan usein inhimilliset traditiot ja pinnalliset rituaalit samastetaan virheellisesti asian ytimeen, joka kristinuskossa on kaikille sama: Kristuksen sovitustyö, riippumatta herätysliikkeestä tai kirkkokunnasta.

Kiusaantuneisuutta minussa herättää tiettyjen ilmaisujen rituaalinomainen toistaminen. Rukouksessa ymmärrän sen merkityksen meditatiivisen tunnelman ylläpitäjänä, mutta se, että jokapäiväisessä puheessa, kuulijasta riippumatta toistetaan ja hoetaan kristillisiä sanontoja, (jotka eivät välttämättä edes avaudu asiaan vihkiytymättömille) tuntuu minusta vastenmieliseltä.

Siinä on jotain ikävällä tavalla primitiivistä, lähes harhaoppista. Aivan kuin hokemalla tiettyjä ilmaisuja lausuttaisiin loitsuja, joilla manataan toivotunlaisia voimia paikalle. Tarkkaa lukua pidetään myös sanoista, jotka ovat kiellettyjä, koska niillä voidaan houkutella sitä vastakkaista voimaa.

Minusta Jumala ei ole niin pieni, eikä pikkusieluinen. Hän näkee syvemmälle, asian ytimeen, eikä hän ole ohjailtavissa meidän loitsuillamme. Rukouksessakin on mielestäni kyse jostain muusta.

En minä tarkoita, että pitäisi ryhtyä puhumaan rumia, venyttelemään hyvän maun rajoja tai tahallaan loukkaamaan ketään. Toivoisin vain, että ihmiset viestiessään enemmän ottaisivat huomioon kuulijan ja muistaisivat, että asioista voi puhua monella tavalla.

Omituisella kaanaankielellämme me kristityt joskus tarpeettomasti säikyttelemme kanssaihmisiämme. Uskosta ja Jumalasta voi minun mielestäni puhua monin eri sanoin. Ei Kolmiyhteinen Jumalamme ole kuin muinaisten luonnonkansojen Otso, jonka nimeä ei sopinut sanoa ääneen, ettei peto vaan kutsusta ilmaantuisi ja raatelisi karjaa.

Vaan eivät muutu tekommekaan tai sydämemme puhtaus siitä kummemmaksi, vaikka aina ja kaikkialla viljelisimme puheessamme kristillisiä fraaseja. Joskus voi käydä peräti päin vastoin , jos kielenkäytöstä tulee negatiivinen vallan käytön ja kilpailun väline (esim."minä olen hurskaampi tai oppineempi kuin sinä, kun nyt hoksasin käyttää tässä tätä ilmaisua").

Jumala näkee sydämeen ja mieleen, sanojen taa, todelliset tarkoitukset ja senkin, mitä emme osaa sanoiksi pukea. Toisten ihmisten vuoksi meidän olisi kuitenkin hyvä hioa sanallisia taitojamme ,sopeuttaa kielenkäyttömme tilanteen mukaan ja unohtaa taikauskoinen suhtautuminen sibboletteihimme.

6 kommenttia:

  1. Minä tulin aikoinani kutakuinkin pystymetsästä näihin piireihin ja aika "vanhanakin", 41-vuotiaana.
    Yksi on "SIBBOLETTI" ylitse muiden,jonka olen huomannut säväyttävän erityisesti meitä ihmislapsosia.
    Nimi Jeesus! Se äljäyttää värin naamoilta, se laittaa poistumaan hiljaisesti takavasemmalle, se suututtaa, se laittaa pilkkaamaan, se herättää ankaraa raivoa, se laittaa vaihtamaan puheenaihetta, mutta se vaikuttaa myös kiinnostusta, uteliaisuutta ja runsasta iloa ja yhteenkuuluvaisuutta.
    Tämä oli nyt hiukan onnahtelevasti sippoleerattu ;), mutta ymmärtänette yskän?

    VastaaPoista
  2. Ehkä ymmärrän, Kaisa, mutta en tiedä ymmärränkö oikein :) Tunnistan kyllä ilmiön, jota tarkoitat.

    Jeesus on rakas nimi niille, jotka Hänet tuntevat ja aivan varmasti suurin nimi maan päällä. Valitettavan usein kristityt kuitenkin tulkitsevat sen toisten hämmennyksen ja raivon johtuvan jostain ylimaallisista voimista, joita siihen nimeen kätkeytyy, vaikka kyse olisi pelkästään taitamattomasta sosiaalisesta viestinnästä.

    Sama toimii myös toisinpäin. Kyllä minunkin mielessäni herää nopeasti kiukkua ja vastustusta, jos keskustelukumppani ahkerasti viljelee puheessaan sielunvihollisen nimeä tai jotain rivouksia.Silti tajuan, että kyse on meidän omista tulkinnoistamme, ei sanoihin kätkeytyvitä mystisistä voimista.

    VastaaPoista
  3. Hyvä Millan, jälleen kerran hyvä aihe! Minä ns. maallistuneen taustan omaavana olen noiden kaanaankielen kiemuroiden kanssa ajoittain paininut, kun en ole niitä ymmärtänyt ja on ollut vaikea sitten ymmärtää sanojen tarkoitusta, kun koodikieli ei ole ollut tuttua. Toisaalta olen viime aikoina välillä ollut huolissani siitä, kadotanko herkkyyden tunnistaa kaanaankieliset ja ei-kaanaankieliset sanonnat - ts. olenko jo niin tottunut, että olen itsekin tullut osalliseksi tuosta "vieraasta" kielenkäytöstä. Eivät sanat sinänsä pahoja ole, mutta sanat eivät saa kaapata valtaa niiden sisällöltä. Tulipa sekava kommentti, mutta toivottavasti ymmärsit pointin.

    VastaaPoista
  4. Tuo "sanat eivät saa kaapata valtaa niiden sisällöltä" oli osuvasti tiivistetty, Flora:)

    Sama ilmiö on toki näkyvissä kaikissa muissakin ihmisyhteisöissä. Varsinkin politiikassa huomasin sen, miten sosiaalista yhteenkuuluvuutta vahvistettiin toistelemalla tiettyjä sloganeita. Myös tiedemaailmassa "tunnustetaan väriä", hämätään ja käytetään valtaa viljelemällä asiantuntemusta korostavia käsitteitä.

    Ei kai siinä mitään kovin pahaa ole, ellei ole tarkoituksena levittää hyvää sanomaa eteenpäin. Ulossulkevina sibboletit voivat kuitenkin kääntyä joskus puhujan tarkoituksia vastaan.

    VastaaPoista
  5. Tuo shibbolet/ sibbolet -teema on taas omissa ympyröissäkin ollut ajankohtainen. Vuosia sitten Mikko Aalto piti aiheesta raamattutunnin, ja luetteli, mitä kaikkia vaatimuksia kristityillä/ uskiksilla voi olla toisilleen, ennen kuin huolitaan samaan joukkoon. Jos vielä ensi yönäkin kovasti olen korpeentunut, niin saatan taas purkaa höyryjä sähköpostilootaasi.

    VastaaPoista
  6. Anna tulla vaan, Aila, lunta tupaan ja jäitä porstuaan. Minun sähköpostilootassa on hyvin tilaa :)

    VastaaPoista