maanantai 23. helmikuuta 2009

Teoriasta käytäntöön

Tällä hetkellä vierastan kaikkia elämäntapaoppaita, vaikka tiedän, että se on lapsellista ja typerää. Miksi yrittää kerta toisensa jälkeen keksiä itse pyörää uudelleen, kun niin monet minua viisaammat ovat niitä jo monta eri mallia kehitelleet?

Elämäni aikana olen kurkistanut monenlaisiin teorioihin ihmisestä. Pelkästään yliopistossa tuli suoritettua yhdeksästä eri oppiaineesta vähintään perusopinnot ja kaikki ne liittyivät tavalla tai toisella ihmiseen ja sosiaalisiin suhteisiin. Jostain syystä vain mikään psykologinen ihmiskäsitys tai muu tieteellinen oppirakennelma ei oikein ole sisäistynyt meikäläiseen sellaisenaan ja siirtynyt teoriasta käytäntöön.

Uskon vakaasti siihen, ettei mikään ole sen käytännöllisempää kuin hyvä teoria. Tuntuu vaan pahalta pohdiskella syitä siihen, miksi ne hyviltä vaikuttavat teoriat eivät minun elämässäni toimi. Jos kerran on olemassa jokin absoluuttinen totuus esimerkiksi juuri ihmisen psyykestä ja ideaalisista sosiaalisista suhteista, eikö pitäisi olla järjen avulla mahdollisuus edes jatkuvasti lähestyä tuota totuutta, oppia enemmän ja sen seurauksena saada myös käytäntö toimimaan paremmin?

Tällä hetkellä tuntuu, että minulla on vain kaksi mahdollisuutta: joko kieltää ihmistieteitten teorioiden arvo tai oma arvoni toteamalla, että olen kelvoton, kyvytön ja sopimaton niihin normeihin, joiden mukaan ne ongelmien ratkomiseen tarkoitetut teoriat on laadittu. Maailmassa on virhe, tai minussa, tai pahimmassa tapauksessa molemmissa,.. Jossain se joka tapauksessa täytyy olla, sillä homma ei nyt pelitä.






2 kommenttia:

  1. Äläs nyt! Tämähän menee niin, että pyörä PITÄÄ keksiä itse. Ei se muuten toimi. Mutta oikealle kohdalle osuneesta kirjasta voi olla suurta apua.

    VastaaPoista
  2. Ai jaa, NIINKÖS se meneekin ;-) No, hyvä, ettei tässä ihan turhan päiten tule poukkoiltua :-)

    VastaaPoista