Yllättävän paljon on meikäläiselle ehtinyt olla iloa tuosta sivupalkkiin nappaamastani vaihtuvien raamatunlauseitten laatikosta. Jos en mitään päivän aikana kirjoitakaan, käyn ainakin päivittäin vilkaisemassa, mitä siinä sanotaan.
Tänään pääsi sananmukaisesti räkäinen naurunrätkätys, kun luin tuon "kärsi vaivaa..". Sekä miehellä että minulla on nimittäin vuosisadan räkätauti. Miehen oli kuitenkin pakko yrittää niistää nenänsä ja siistiytyä, kun puolen päivän aikoihin pitäisi olla 150 kilometrin päässä työhaastattelussa. Olin suunnitellut lähteväni mukaan katsomaan mahdollista uutta kotiamme ja tapaamaan lähellä asustelevia sukulaisia. Koska minulla oli viime yönä (ilmeisesti kuumeen takia) niin pahoja sydämen rytmihäiriöitä, päätin sittenkin jäädä kotiin. Olisihan se hieman kiusallista, jos akka heittäisi henkensä autossa sillä aikaa, kun miestä valitaan uuteen työpaikkaan.
Aika varmalta se valinta tässä vaiheessa vaikuttaa - minun kannaltani valitettavasti. Toisaalta olen ihmeen nopeasti alkanut tavoittaa toiveikkaita ajatuksia sen uuden paikan suhteen. Entä, jos viimein saisin edes sellaisen kodin, josta olen aina haaveillut. Tämä nykyinen on tarpeisiimme nähden liian pieni.
Useimmat tuntemani ihmiset sieltä uudelta kotiseudulta ovat myös tosi miellyttävää väkeä. Tunnelma sillä paikkakunnalla on jotenkin kodikkaampi ja rauhallisempi kuin tässä nykyisessä kotikaupungissa (tahatonta mustaa huumoria! Järkytyttekö, jos paljastan, että tämä nykyinen on Kauhajoki !?) Onhan se paljon pienempikin. Ja tuttuja ihmisiä asuu sielläpäin paljon. Olemmehan miehen kanssa joskus vuosia sitten asuneet naapurikunnassa ja työskennelleet kahdessa saman rovastikunnan seurakunnassa.... Ettei vain olisi ilmassa pientä toiveikkuuutta? Pitäisiköhän istua ja odottaa hetki, että kohtaus menee ohi?
Tänään pääsi sananmukaisesti räkäinen naurunrätkätys, kun luin tuon "kärsi vaivaa..". Sekä miehellä että minulla on nimittäin vuosisadan räkätauti. Miehen oli kuitenkin pakko yrittää niistää nenänsä ja siistiytyä, kun puolen päivän aikoihin pitäisi olla 150 kilometrin päässä työhaastattelussa. Olin suunnitellut lähteväni mukaan katsomaan mahdollista uutta kotiamme ja tapaamaan lähellä asustelevia sukulaisia. Koska minulla oli viime yönä (ilmeisesti kuumeen takia) niin pahoja sydämen rytmihäiriöitä, päätin sittenkin jäädä kotiin. Olisihan se hieman kiusallista, jos akka heittäisi henkensä autossa sillä aikaa, kun miestä valitaan uuteen työpaikkaan.
Aika varmalta se valinta tässä vaiheessa vaikuttaa - minun kannaltani valitettavasti. Toisaalta olen ihmeen nopeasti alkanut tavoittaa toiveikkaita ajatuksia sen uuden paikan suhteen. Entä, jos viimein saisin edes sellaisen kodin, josta olen aina haaveillut. Tämä nykyinen on tarpeisiimme nähden liian pieni.
Useimmat tuntemani ihmiset sieltä uudelta kotiseudulta ovat myös tosi miellyttävää väkeä. Tunnelma sillä paikkakunnalla on jotenkin kodikkaampi ja rauhallisempi kuin tässä nykyisessä kotikaupungissa (tahatonta mustaa huumoria! Järkytyttekö, jos paljastan, että tämä nykyinen on Kauhajoki !?) Onhan se paljon pienempikin. Ja tuttuja ihmisiä asuu sielläpäin paljon. Olemmehan miehen kanssa joskus vuosia sitten asuneet naapurikunnassa ja työskennelleet kahdessa saman rovastikunnan seurakunnassa.... Ettei vain olisi ilmassa pientä toiveikkuuutta? Pitäisiköhän istua ja odottaa hetki, että kohtaus menee ohi?
Täällä kärsitään myös kamalasta flunssasta! Paranemishalit sinne:)
VastaaPoista