Metsän sylissä

Pidin kovasti myös edellisestä pohjasta. Elegian ja Itkupillin ilmaisten pohjien aarrearkku tuntuu kuitenkin olevan pohjaton (sinne pääsee tämänkin taustakuvan vasemman yläkulman Keisarin uudet vaatteet -tekstistä), enkä minä malta olla sitä vähän väliä tonkimatta. Tämä ihanan satumainen pohja toi mieleeni erään tekemäni laulun, joka on syntynyt melkolailla taustakuvan kaltaisissa maisemissa. Perhoset tosin lepattelivat pelkästään päänsisäisesti.

Metsä onkin yksi niistä asioista, joita nykyään kaipaan. kovasti. Vajaan kilometrin matka yhteen suuntaan on kuitenkin tässä kunnossa liian pitkä - varsinkin, jos takaisinkin pitäisi päästä. Nyt voin nauttia sen vihreydestä edes täällä blogissa.

Metsän sylissä

Sammalvuoteelle nukkua tahtoisin.
Kehtolaulua kuusien kuuntelisin.
Metsän varjoihin vaipuisin hiljalleen.
Sulautuisin sen vihreään viisauteen.

Muurahaisille murheeni kertoisin.
Leppälintujen tarinaa kuuntelisin.
Metsän sylissä, tuoksussa tuulien
hiljaa kuulisin elämän kuiskauksen.

Maan suonissa elämä kohisten
kulkee tahdosta Iankaikkisen.
Puiden puhetta ymmärrän parhaiten.
Metsän sydämen sykkeessä tunnen sen.

Luoja lahjaksi lapsilleen antoi maan.
Käski lahjaansa hoitamaan, varjelemaan.
Luonto nääntyen huokaa ja odottaa
päivää, joka sen jälleen vapauttaa.

Sammalvuoteelle nukkua tahtoisin.
Kehtolaulua kuusien kuuntelisin.
Metsän varjoihin vaipuisin hiljalleen.
Sulautuisin sen vihreään viisauteen.