En pidä sanasta " jos" ja vielä vähemmän jossittelusta. Kaikkein hedelmättömintä se on taaksepäin suuntautuvana voivotteluna : "Voi, jos olisinkin silloin tiennyt/ huomannut/saanut, viitsinyt..." Milloin mitäkin. Meikäläisellä on elämänasenteena miettiä ensin, toimia sitten ja kantaa sen jälkeen seuraukset niin hyvin kuin hartiat kestää. Jälkiviisaus on turhaa, mutta opikseen voi ottaa. Aina tuo jälkimmäinen ei totisesti ole meikäläiseltä kunniakkaasti onnistunut, mutta ainakin yritystä riittää.
Masennuksen myötä olen tullut aiempaa epävarmemmaksi. Valintojen tekeminen käy yhä vaikeammaksi. En luota itseeni, muistiini, ymmärrykseeni ja arvostelukykyyni. Pelkään ennen kaikkea aiheuttavani vahinkoa toisille, vaikken tietenkään sitä itsellenikään toivo.
Viime vuosina olen saanut käydä hyvän terapeutin kanssa keskustelemassa siihen tahtiin kuin olen itse kokenut tarpeelliseksi (nykyään noin kerran kuussa). Viime käynneillä olemme puhuneet muun muassa melko ilmeisestä nettiriippuvuudestani ja siitä, miten koen ongelmaksi taipumukseni luovuttaa, jättää asioita kesken ja hakea vaihtelua.
Oloni parani huomattavasti, kun ihana terapeuttini löysi näihinkin asioihin positiivisen näkökulman. Blogeissa surffailun ja kirjoittelun sijaan voisin hänen mielestään kehittää paljon ikävämpiäkin paheita. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö kohtuutta tässäkin kannattaisi tavoitella. Minulle kirjoittaminen on eräänlaista terapiaa, vuorovaikutuksen ja olemisen tapa, joka auttaa paremmin kestämään elämän raskaampia puolia. Niin kauan kuin se ei kohtuuttomasti vie aikaa muulta, eikä haittaa läheisiäni, siitä tuskin on syytä syvästi huolestua.
Luopumisesta ja vaihtelusta keskustellessamme hän muistutti, että joskus suunnanmuutoksissa voi olla kyse myös toiminnan uudelleenarvioinnista ja joustavuudesta. Oli vapauttavaa kuulla, että ominaisuudessa, jota olen itsessäni yrittänyt tukahduttaa ja hillitä voi olla jotain hyvääkin.
Mielenkiintoista ihmisessä ja maailmassa onkin se, että sama piirre voi jossain toisessa tilanteessa olla hyvä, toisessa huono. Kaikki riippuu kontekstista, balanssista ja monista muista pienistä ja suurista yksityiskohdista, joita kaikkia emme millään voi hallita. Joillakin siihen vaan on enemmän pyrkimystä, toisilla ei..
Tämä ajatusketju taisi päästä vasta alkuun, mutta tekstiä tuli jo liikaakin. Jatkan aiheesta joskus myöhemmin.
Masennuksen myötä olen tullut aiempaa epävarmemmaksi. Valintojen tekeminen käy yhä vaikeammaksi. En luota itseeni, muistiini, ymmärrykseeni ja arvostelukykyyni. Pelkään ennen kaikkea aiheuttavani vahinkoa toisille, vaikken tietenkään sitä itsellenikään toivo.
Viime vuosina olen saanut käydä hyvän terapeutin kanssa keskustelemassa siihen tahtiin kuin olen itse kokenut tarpeelliseksi (nykyään noin kerran kuussa). Viime käynneillä olemme puhuneet muun muassa melko ilmeisestä nettiriippuvuudestani ja siitä, miten koen ongelmaksi taipumukseni luovuttaa, jättää asioita kesken ja hakea vaihtelua.
Oloni parani huomattavasti, kun ihana terapeuttini löysi näihinkin asioihin positiivisen näkökulman. Blogeissa surffailun ja kirjoittelun sijaan voisin hänen mielestään kehittää paljon ikävämpiäkin paheita. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö kohtuutta tässäkin kannattaisi tavoitella. Minulle kirjoittaminen on eräänlaista terapiaa, vuorovaikutuksen ja olemisen tapa, joka auttaa paremmin kestämään elämän raskaampia puolia. Niin kauan kuin se ei kohtuuttomasti vie aikaa muulta, eikä haittaa läheisiäni, siitä tuskin on syytä syvästi huolestua.
Luopumisesta ja vaihtelusta keskustellessamme hän muistutti, että joskus suunnanmuutoksissa voi olla kyse myös toiminnan uudelleenarvioinnista ja joustavuudesta. Oli vapauttavaa kuulla, että ominaisuudessa, jota olen itsessäni yrittänyt tukahduttaa ja hillitä voi olla jotain hyvääkin.
Mielenkiintoista ihmisessä ja maailmassa onkin se, että sama piirre voi jossain toisessa tilanteessa olla hyvä, toisessa huono. Kaikki riippuu kontekstista, balanssista ja monista muista pienistä ja suurista yksityiskohdista, joita kaikkia emme millään voi hallita. Joillakin siihen vaan on enemmän pyrkimystä, toisilla ei..
Tämä ajatusketju taisi päästä vasta alkuun, mutta tekstiä tuli jo liikaakin. Jatkan aiheesta joskus myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti