Lahjan vastaanottamisesta

Pohjalaisia pidetään kuulemma ylpeinä ihmisinä, enkä usko, että siinä aivan väärässä ollaankaan. Täälläpäin on perinteisesti arvostettu sitä, ettei olla kenellekään mitään velkaa. Myös ystävänpalvelukset on mielellään maksettu takaisin jollain tavalla. Varmasti siinä on yksi selitys näillä kylillä poikeuksellisen pitkään säilyneeseen talkoohenkeen. Autetaan toisia, koska on itsekin saatu apua, kun on tarvittu.

Kyvyttömyyteen ottaa lahja kiitollisena vastaan, ilman että murehtii sitä, miten tasata puntit mahdollisiman pian, liittyy kuitenkin myös huonoja puolia. Itselleni on ollut kova läksy oppia edes jonkin verran sietämään omaa heikkouttani ja tarvitsevuuttani. On vaikeaa ottaa vastaan, ellei ole mitään annettavaksi takaisinpäin. Siinäkin on auttanut kristinusko ja erityisesti sen käsitys armosta lahjana, jota ei voi ansaita.

Ihmiselle, joka ei koskaan mitään tarvitse, eikä koe tekevänsä mitään "sen pahempaa kuin muutkaan" armon vastaanottaminen voi olla vaikeata. Syyllisyyttähän pidetään nykyään useimmiten negatiivisena tunteena, vaikka oman käsitykseni mukaan se kertoo usein terveestä psyykestä (narsisti kun ei kykene kokemaan syyllisyyttä) ja auttaa meitä huomaamaan, missä kohdin omaa käytöstä olisi syytä muuttaa.

Ihminen, joka ei osaa ottaa lahjaa vastaan iloisesti ja kiitollisena, ilman huolta takaisinmaksusta , pilaa osan antajankin ilosta. En minä ainakaan jotain antaessani mieti, mitä mahdan saada tulevaisuudessa vastalahjaksi.

Kiitollinen mieli kasvattaa - ainakin minussa- halua tehdä hyvää muillekin kuin niille, joilta on itse jotain saanut. Kun on itse saanut hoivaa, apua ja rakkautta, sitä tekee mieli jakaa toisillekin aina kun se on mahdollista.

Perinteisen psykodynaamisen psykologian negatiiviseen ihmiskäsitykseen en usko alkuunkaan. Siis siihen, että vain psyykisesti ehjät ja lapsena tai myöhemmin tarpeeksi hoivaa saaneet, eheät persoonat kykenisivät toisia rakastamaan. Freud itsehän sanoi, että uskonto on ihmiskunnan pahin neuroosi.

No, minun elämässäni se armoksi kutsuttu neuroosi ainakin joka päivä antaa uuden mahdollisuuden. Jumalan rakkaus on niin paljon suurempi kuin kaikki kokemani paha ja vääryys, että se vie aina voiton - jopa tässä toivottomasti sairaassa ruumiissani ja mielessäni.

Tänään olen taas saanut suuren lahjan. Se tärkeä ihmiseni, joka joutui toissailtana sairaalaan ja meinasi kuolla odotellessaan hoitoon pääsyä, sai lopulta tarvitsemansa avun ja kaikki on nyt niin hyvin kuin tässä tilanteessa olla voi. Kiitollisuus täyttää minun mieleni. Toivottavasti jaksan tänään säteillä sitä edes hiukan myös ulospäin. Jospa aloittaisin valmistamalla vuoteessa potevalle miehelleni mahdollisimman syömäkelpoista ruokaa...