Psyyken itsesäätelykeinoista

Eräs kiinnostavin aihealue psykologiassa on mielestäni psyyken itsesäätelykeinot. (Siitähän ihminen yleensä kiinnostuu, mille itsellä on eniten käyttöä). Vanhempi, psykoanalyyttiseen persoonallisuusteoriaan pohjautuva teoria automaattisesti, ikäänkuin varaventtiileinä laukeavista defenssimekanismeista tuntuu hieman synkältä ja patologisoivalta. Käytännön havaintojen perusteella se näyttää silti jollain tavoin pitävän paikkansa.

Tiukan paikan tullen jotkut selittelevät. Toiset kieltävät koko hankalan asian tai ainakin sen arvon (happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista). Eräät projisoivat, eli heijastavat syyn johonkin itsensä ulkopuolelle. Jonkinasteisista psyyken ongelmista kertoo yleensä niin sanottu splitting, eli taipumus jakaa maailma ja toiset ihmiset jyrkästi kahteen vastakkaiseen joukkoon, mustaan ja valkoiseen, hyviksiin ja pahiksiin.

Minulle tyypillinen tapa on järkeistää, yrittää eritellä ja älyllistää vaikeat asiat. Sekään ei kuulemma ole usein toistuessaan tervettä, mutta mielummin valitsen sen kuin eräälle serkkutytölleni (ja aika monelle muullekin meidän suvussa) ominaisen tavan ratkoa vielä aikuisenakin ongelmat itkupotkuraivareilla (regressioksi kutsutaan moista taantumista pikkulapsn tasolle)....Muitakin listattuja defenssimekanismeja on. Tietoa löytyy useimmista psykan oppikirjoista.

Onneksi myöhemmät psykologian tutkijat ovat keksineet listata myös postiivisemman luettelon keinoista, joita voimme käyttää ihan tietoisesti ja aktiivisesti. Ne auttavat meitä käsittelemään tunteitamme, lohduttavat, rauhoittavat, piristävät, ilahduttavat ja antavat toivoa.

Toki näiden niin sanottujen selviytymiskeinojen (coping) käyttöönkin voidaan liittää vaaroja ja negatiivisia tulkintoja. Esimerkiksi syöminen tai juominen kohtuudella voi rauhoittaa ja lohduttaa, mutta jokainen tietää, mitä seuraa, jos se homma karkaa käsistä.

Monien muiden lailla minäkin olen saanut lohtua ja iloa musiikista, harrastuksista, luonnosta, ystävistä hyvistä kirjoista, elokuvista ja ylipäätään niistä asioista, joita Aristoteles tarkoitti mainitessaan mielihyvän lisäävän onnellisuuttamme. Masennukseen sairastumisen myötä kyky mielihyvän kokemiseen vain tuntui lähes kokonaan katoavan.

Eläimet taitavat tässä elämänvaiheessa olla tärkein selviytymiskeinoni. Niiden lämmin hyväksyvä läheisyys, leikkisyys ja jopa ne velvollisuudet, joita niiden hoitaminen tuo mukanaan, auttavat minua selviytymään tämän voittamattomalta tuntuvan masennukseni ja kipuni kanssa.

Positiivisinta selviytymiskeinoissa on mielestäni se, että niitä voi jokainen itse ikäänkuin keräillä ja kehittää. Liikunta tuo monille hyvää mieltä ja auttaa tasaamaan mielialaa. Siivoaminen voi auttaa purkamaan aggressiota ja tuottaa samalla miellyttävän, pölyttömän lopputuloksen. Jokaisen ulottuvilla on näitä arkisia konsteja paljon enemmän kuin synkkinä hetkinä tulemme huomanneeksi. Syvimmässä mielen lamassa niiden keksiminen ja vaikka vain käden ojentaminen sytyttämään huonetta valaisevan kynttilän voi olla liian suuri ponnistus. Siksi näitä toivon herättelykonsteja, arjen selviytymiskeinoja voikin olla hyvä miettiä itselleen etukäteen ikäänkuin varastoon.