sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Nuoruus

Nuoruus katsoo kuvaansa ja tahtoo
nähdä kaiken, löytää vastauksen ikuisen ja oman.
Vuosien verhon läpi katson kauneutta.
En omaani kaipaa takaisin, mutta

elämän kevätauringon sun katseessasi nään.
Sen lämmön säteilevän tunnen
ja lähellesi jään - lämpimään.

Nuoruus katsoo kuvaansa ja uskoo
huominen on lupaus ja aika on vain mahdollisuus.
Vuosien painon harteillani tunnen mutta
sinussa löydän palan jotain kadonnutta.

Elämän kevätauringon sun katseessasi nään..

Nuoruus, katson sinua ja toivon
unelmalles siivet, jotka kantaa yli arjen kovan.
Vuosien virta kuljettakoon lempeästi.
Tosi Rakkaus tietäs valaiskoon loppuun asti.

Elämän kevätauringon sun katseessasi nään...

perjantai 29. toukokuuta 2009

Kohtaamisen vaikeudesta

Tommy Tabermann on muistaakseni kirjoittanut:

Tulla lujaksi.
Pysyä pehmeänä.
Siinä on haavetta kylliksi
yhdelle ihmiselämälle.

On surullista, että ihmisten välinen kohtaaminen on usein niin vaivalloista ja riskialtista. Vaikka parhaansa yrittää, voi silti tulla ymmärretyksi väärin, tai peräti ihan oikein, mutta niin, että toiselle tulee paha mieli, tapahtuu vahinkoa ja kommunikaatio katkeaa. Mieluummin silti olen se osapuoli joka loukkaantuu kuin se, joka tahallaan loukkaa. Haavat parantaa aika, mutta syyllisyys painaa pitkään.

Mitä enemmän vietän aikaa yksin, sitä ohkaisemmaksi tuntuu käyvän suojakuoreni. Aika usein nykyään tunnen itseni ihmisten ilmoilla kilpikonnaksi ilman suojakilpeä. Itsepuolustustaidot ja terve itsesuojeluvaisto kai ovat käytön puutteesta näivettyneet. Sattuu, kun satutetaan ja toisinaan, vaikkei toinen tahallaan kolhisikaan.

Harvassa ovat ne ihmiset, jotka tahtovat nähdä toisissa hyvää ja katsovat läpi sormien sitä, mikä ei ole kaunista. Kun sellaisen joskus kohtaa, täyttää ainakin minun mieleni kiitollisuus ja pyhyyden tunne. Sillä mitä muuta se on kuin Jumalan rakkauden heijastusta meissä, että osaamme katsoa pintaa syvemmälle, huuhtoa esille kultahiput hiekan ja roskan seasta, nähdä toisissamme Luojan kuvan ja lähimmäisen jyrkistä erimielisyyksistä, karusta ulkomuodosta tai kulmikkaasta käytöksestä huolimatta.

Vuosia sitten taisin miettiä näitä samoja asioita, kun kirjoitin tällaisen laulun:

Katsoit minua toisin

Katsoit minua toisin. Näitkö jotain muuta , vai annoitko anteeksi enemmän?
Sen, mitä toiset huomaa, osasit ohittaa, karun kuoren alta sisintä tavoittaa.

Luulen, että löysit sen mitä tahdoin olla,
sen miksi Luoja luotunsa tarkoittaa.
Rakkauden silmälasit silmilläsi näit enemmän.
Kuin enkelin siipi sun käsi...osasit koskettaa.

Katson näitä tänään, enkä toivo muuta
kuin , että osaisin rakastaa,
jokaisen hetken olla läsnä,
katsoa kohti ja oivaltaa.

Haluaisin löytää sen mitä tahdot olla,
sen mihin Luoja luotunsa tarkoittaa.
Rakkauden silmälasit silmilläni, enemmän..
Kuin enkelin siipi mun käsi..tahtoisin koskettaa.

Katsoit minua toisin. Näitkö jotain muuta
vai annoitko anteeksi enemmän.

Askel


ratkaiseva askel
askel oikeaan suuntaan
vai harha-askel

joskus vasta jäljet
paljastavat
oliko suunta oikea,
mitä jäi
jälkeen

tiistai 26. toukokuuta 2009

Varjoa ja heijastusta


Jää taakse eilinen. Huomisesta vielä mitään tiedä en.
Tänään tämän hetken lahjaks sain.
Sen elää tahdon kuin se olis ainoain.

Ei pelko valtaa saa. Toivo suurempi on tuskaa kuolemaa.
Sen valo kirkastaa edessämme tietä,
joka kotiin johtaa.

Ei elämää ilman kipua.
Ei valkeaa ilman mustaa.
Tämä aika on kaipausta,
varjoa ja heijastusta,
kohti aamun sarastusta kulkemista.

Kun puhuu hiljaisuus, Luojastansa kertoo luonnon kauneus.
Tänään tämän kaiken lainaks sain.
Sen rakkaudella valmisti mun Jumalain.

Tämän ainoan elämän, samalla kauniin ja kipeän, elän
Häneen turvaten, kiittäen ja toivossa muistaen:

Ei elämää ilma kipua.
Ei valkeaa ilman mustaa.
Tämä aika on kaipausta,
varjoa ja heijastusta,
kohti aamun sarastusta
kulkemista.

maanantai 25. toukokuuta 2009

Miksi?


Päivä painuu iltaan. Linnut piiloutuu,
laululinnut, elämäni linnut.
Sinulta Jumala sain tämän lahjan.
Sinä myöskin näytät milloin on aika
pois se luovuttaa.

Läheisyyden lämpö, katseen kosketus.
Jotain muuttui. Särkyi rakkaus.
Sinulta Jumala sain tämän lahjan.
Sinä myöskin näytät milloin on aika
pois se luovuttaa.

Ihminen elää kuin ruoho maan.
Syksy tulee ja sato korjataan.
Sinulta Jumala sain tämän lahjan.
Sinä myöskin näytät milloin
on aika pois se luovuttaa.

Tänään itken, tänään huudan,
kysyn tuhat kertaa miksi.
En ymmärrä ja se koskee.
Mutta ehkä huomenna,
ehkä vuosien kuluttua näen
jotain siitä, mitä tarkoitti Jumala
kun antoi käydä näin.
Hän antoi käydä näin.

lauantai 23. toukokuuta 2009

Rakkaus on uusiutuva luonnonvara


Joskus vuosia sitten juttelin miespuolisen ystäväni kanssa, joka oli yhden lapsen isä. Hämmästyin kovasti, kun tuo mies sanoi, etteivät he vaimonsa kanssa ole edes harkinneet useampia lapsia, koska heistä tuntui, etteivät he mitenkään pysty rakastamaan useampaa pientä ihmistä yhtä paljon kuin sitä ainokaista.

Minusta se oli hassu ajatus ja on yhä edelleen. Toki aika ja voimat voivat loppua kesken. Taloudellista tilannettakin on hyvä ajatella ja elinolosuhteita. Tila voi asunnosta loppua kesken, mutta ei ikinä ihmisen sydämestä. Rakkaus on alati uusiutuva luonnonvara. Sitä riittää rajattomasti ja usein se auttaa selviytymään myös monista arjen hankaluuksista.

Minulla ei ole lapsia, mutta perheemme on silti suuri. Siihen kuuluu paljon karvaisia nelijalkaisia jäseniä ja pari höyhenpukuistakin. Vaikka en ole koskaan mielessäni verrannut lapsia ja lemmikkieläimiä toisiinsa, enkä koe, että lemmikit ovat minulle mitään lapsen korvikkeita (yhtä hyvin voisi kysyä ovatko lapset joillekin lemmikin korvikkeita), tiedostan, että molemmat ovat persoonia. Sekä pienillä ihmisillä että lemmikkieläimillä on yksilölliset tarpeensa. Niihin jokaiseen syntyy omanlaisensa vuorovaikutussuhde ja jokaisesta tulee omalla tavallaan tärkeä.

Rakkaus, jota tunnemme toisia ihmisiä tai muita elollisia kohtaan, ei ole keneltäkään pois. Päinvastoin, se tuo jotain hyvää ja kaunista maailmaan. Lisäksi rakkaudella on taipumus herättää vastakaikua. Lämpöön vastataan lämmöllä, huolenpitoon huolenpidolla ja rakkautta kyllikseen saanut jakaa sitä usein mielellään myös eteenpäin. Onhan rakkaus uusiutuva, uutta luova ja ihmeellisesti eheyttävä voima.

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Sateenkaari

Sateenkaari taivaalla,
sovinnon ja toivon merkki,
muistuttaa myös siitä, että
enää ei kenenkään tarvitse hukkua
kyyneliin

tiistai 19. toukokuuta 2009

Valosta

En varmasti ole ainoa, jota valo symbolina kiehtoo ja askarruttaa. Huomaan, että käsittelen sitä lauluissani ja muissa teksteissäni yhä uudelleen. Niin tekevät monet muutkin ja löytyyhän se vertauskuva monesta kohtaa Raamatustakin (Kristus on maailman valkeus jne.)

Kun eilen vaihdoin tähän blogiini keltaisen pohjan, arastelin sen vaaleutta ja keltaiseen väriin mielikuvissani yhdistyvää pirtsakkuutta. Tänään hoksasin, että Elegia oli tehnyt samasta aiheesta myös sinisen version ja tämä tuntui nyt omalta.

Syvällisemmin ajateltunakin sinisiin sävyihin (englannin kielessähän blue viittaa alakuloon) tottuneelle kirkas valo voi olla pelottavaa. Valo paljastaa heikkoudet, näyttää koko karun totuuden - myös kaiken ilon ja mahdollisuudet, jotka sinisyyteen vajonneelta ovat jääneet vastaanottamatta. Sitä ei pääse pakoon varjoihin. Toisaalta kuitenkin totuus tekee vapaaksi. Kun kaikki on paljastunut, ei ole enää mitään hävettävää ja peiteltävää jäljellä.

Jumalan edessä synnintunto on ainakin minulle ikäänkuin kirkkaaseen, mutta lempeään, valoon joutumista,. Hän näkee ihmisen sellaisina kuin olemme, mutta hyväksyy ja rakastaa silti.

Minä olen elämässäni hukannut monta unelmaa ja kadottanut muut kutsumukseni. Jäljellä on enää se, jonka koen omimmakseni. Se ei tuo kunniaa ja mainetta, eikä mullista maailmaa. Se ei myöskään vaadi suuria ponnistuksia, vain silmien, korvien ja sydämen avaamista rakkaudellisella mielellä.

Luulen nimittäin, että minun elämäni tarkoitus yksinkertaisimmillaan on aina ja kaikkialla katsoa, kuunnella ja kohdata toiset ihmiset sellaisina, kuin itse Jumala haluaa heidät näyttää: kauniina, ainutlaatuisina, rosoisina, mutta kaiken sen hyvän arvoisina, jonka Jumala haluaa lapsilleen antaa joka päivä, toisten ihmisten ja Pyhän Henkensä kautta.

maanantai 18. toukokuuta 2009

Kevätvillitys

Tämä on mielestäni vuoden parasta aikaa. Lehdet puhkeavat puihin. Lintuemoilla on kiire. Traktorit pörräävät vastapäisellä pellolla ja itselläkin sormet syyhyvät päästä mullan ja siementen kimppuun.

Jos kehtaisin, laittaisin tähän nyt kuvan kasvimaastani, sillä mulloksella oleva, vastakylvetty maa on toiveikkain näky, mitä maailmassa pienten vauvojen ohella tiedän. Toiveikasta se on mielestäni siksi, että siinä vaiheessa rikkaruohot eivät ole vielä nousseet ja unelmien (tässä tapauksessa juuresten, yrttien ja kukkien) siemenet ovat kätkössä lupaavan lämpimän, pehmoisen multapeiton alla. Kuvaa ei kuitenkaan tule, koska kasvimaani on samanlainen kuin minä itsekin: vintturallaan vähän sinne ja tänne, oikeiden puutarhaihmisten mielestä varmasti aika avuton tekele. Minulle se on kuitenkin maailman rakkain paikka ja jokakeväinen unelmieni kehto.

Siinä vaiheessa, kun vesiheinä ja muut ei toivotut kasvit nousevat, peli on minun osaltani jo menetetty. Tässä vaiheessa voin vielä uskoa, toivoa, ja uskotella itselleni, että tänä kesänä minä ne viimeinkin päihitän.. Nimittäin, hallat, kissat, jotka penkovat maani täyteen pissakuoppia, tuholaiset, jotka syövät kaalintaimeni ja ne vietävän rikkaruohot, jotka ovat paljon minua nopeampia ja tehokkaampia.

Syksyn tullen viimeistään palaan todennäköisesti myös siihen ihanaan, kaipauksen täyttämään taustakuvaan, joka tässä vielä eilen oli. Nyt tulkoon tämmöinen keväisen valoisa tunnelma vaihteeksi. Harvinaistahan se meikäläisen elämässä on..kuten monen muunkin.

Joskus tuntuu, että suomalaisille elämä on yhtä pitkää juhlaa tästä toukokuun loppupuolelelta heinäkuun lopulle saakka - joillakin pidempäänkin, jos lomia riittää. Sitä se on ainakin minulle. Nyt lapionvarteen ja kukkapenkkejä kunnostamaan. Unikot ja olkikukat hinkuvat jo päästä maahan.

perjantai 15. toukokuuta 2009

Meemi

Hymyillytti, kun törmäsin tänään kahdessa eri blogissa samaan meemiin. Erona oli vain se, että toisessa samoihin kysymyksiin etsittiin negatiivisia toisessa positiivisia vastauksia. Tämän positiivisen nappasin mukaani Liioliin blogista. Ottakaa toki tekin mukaanne ja vastatkaa, jos meemeistä pidätte. Positiivisten asioiden etsiminen tekee ainakin itselleni joskus hyvää. Ne negatiiviset, kun löytyvät ihan haeskelemattakin.

Siis asioita, jotka elämässäni/minussa ovat hyvin:

1. Nimessäni:
Se on sopivan lyhyt

2. Kasvoissani:
Pidän pyöreistä, sinisistä silmistäni. Ne muistuttavat minua isoäidistäni.

3. Vartalossani:
Tällä hetkellä siitä on vaikeata löytää mitään positiivista. Mutta muistelen, että tämän kipuilevan läskikerroksen alla oli joskus siro ja naisellisen kurvikas kroppa.

4. Luonteessani:
Olen kiltti, empaattinen ja mielestäni aika viisas

5. Vaatekaapissani:
Sieltä ei ainakaan puutu mitään..

6. Kotonani:
On paljon ihania, pehmoisia, suloisia ja vallattomia eläimiä. Aina löytyy joku, jota helliä ja pitää sylissä.


7. Työssäni:
Olen saanut kokeilla monenlaisia mielenkiintoisia ammatteja, vaikka nyt olenkin jo työkyvyttömyyseläkkeellä.

8. Ystävissäni:
Heitä on riittävästi ja he ovat kaikki mukavasti erilaisia kuin minä. Pidän siitä, että voin oppia heiltä uusia asioita.

9. Perheessäni:
Välimme ovat läheiset.

10. Harrastuksissani:
Nykyään harrastan lähinnä blogikirjoittelua ja nettisurffailua. Sitä voi onneksi harrastaa lähes minkä kuntoisena tahansa.

11.Kumppanissa?
Hän on kiltti, persoonallinen ja luotettava.

12. Lemmikissäni/lemmikeissäni:
Niitä on paljon, mutta kaikki ovat rakkaita. Jokainen eläinkin on ainutlaatuinen persoona.

13. Kielenkäytössäni:
Minulle kieli on koti monellakin eri tavalla. Nautin lukemisesta, kirjoittamisesta ja kielen eri sävyistä. Luulen, että kieleni on aika rikasta ja värikästä.

14. Musiikkimaussani:
Jokaisella on oma makunsa. Minä tiedän jo tähän ikään mennessä itse, mistä pidän. Ei tarvitse seurata trendejä.

15. Kotikaupungissani:
Se on pitkältä ajalta tuttu. Vaikka olen asunut tosi monella eri paikkakunnalla, tähän paikkakuntaan liittyy merkittävä osa henkilöhistoriaani. Syksyllä muutamme kuitenkin täältä pois ja sekin tuntuu loppujen lopuksi ihan hyvältä.

16. Ruokavaliossani:
En syö lihaa ja olen ylpeä siitä, koska se on monessa mielessä eettisesti hyvä valinta.

17. Lapsissani:
Omia ei ole, enkä ole koskaan tahtonutkaan. Kummilapsia ja työn kautta tulleita "lainalapsia" on riittänyt ja heistä olen nauttinut.

18. Naapureissani:
Meillä on paljon kertakaikkiaan fantastisia naapureita, joita tulee muuttaessa ikävä. Toisaalta paria perhettä ei tule..

19. Nykyisessä elämäntilantessani
Ainakin saan paljon tukea läheisiltä ja ammattiauttajiltakin tässä välillä ylivoimaiselta tuntuvassa rämpimisessä..

20. Tulevaisuudessa:
Minusta se on ihan aidosti positiivista, että tämä elämiseksi kutsuttu touhu minunkin kohdaltani ennemmin tai myöhemmin loppuu. Ei tätä tällaisenaan loputtomiin jaksaisi..


Höh. Ei siitä nyt mitään positiivisuuden riemulaulua tullut, mutta ainakin vastaukset ovat rehellisiä.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Tänään

Unohda eilinen ja
menneisyyden murheet.
Tänään sinulla on
vahva sielu ja siivet,
jotka kantaa.
Jos katsot taaksepäin,
niin ainoastaan siksi,
että muistaisit,
miten alhaalta ja pimeästä
olet saanut tulla valoon.
Ei jaksa nousta lentoon,
vapauteen,
jos kantaa mukanaan
menneiden epäonnistumisten
taakkaa.

maanantai 11. toukokuuta 2009

Antautumisesta

Olen huomannut, että minulla on vimmainen tarve hallita tiettyjä asioita, esimerkiksi vuorovaikutustilanteita. Haluaisin kovasti vaikuttaa sellaisiinkin seikkoihin maailmassa, joihin en oikeasti mitenkään pysty. Toisaalta elämässäni repsottavat monet semmoiset asiat, joille mahtaisin jotain näinkin vähäisin voimavaroin, kun vain suuntaisin ne oikeanlaisiin toimiin.

Edelleen katson ihaillen ja hieman haikeasti ihmisiä, jotka elämässään etenevät määrätietoisesti tuumasta toimeen. Toki hekin joutuvat tekemään kovasti työtä, kieltäytymään harhapoluista ja panostamaan paljon, mutta lopulta he saavuttavat päämääränsä ja minä tuijotan kunnioituksesta mykkänä.

Minua elämä vie kuin lastua laineilla. Kauan sitten ovat virran alajuoksulle huuhtoutuneet suuret haaveet ja suunnitelmat. Päivät ovat lähinnä selviytymistä hetkestä toiseen ja olemassaolo tuntuu kovin turhalta.

Viime aikoina olen kuitenkin alkanut oivaltaa, että liian suuriin saappaisiin itseäni sovittelen, jos kuvittelen olevani pätevä arvioimaan kenen elämä on arvokas ja kenen ei. Niin tarpeettomaksi kuin itseni tunnenkin, minun elämäni arvo ei ole minusta lähtöisin. En ole sitä itse hankkinut, ansainnut, enkä siksi ole oikeutettu sitä myöskään arvottomaksi tuomitsemaan.

Eihän hyvään pyrkiminen turhaa ole. Se on kai vähän niinkuin jalokalat kalastajalle: kannattaa pyytää, vaikkei aina saisikaan. Elämää vain ei voi aina hallita, väittävätpä hyvinvointikonsultit ja muut elämäntapainsinöörit mitä lystäävät.

Mitäs jos vaihteeksi kokeilisin, miltä tuntuu antautua kokonaan virran vietäväksi. Ei tosin minkä tahansa virran, vaan itse Elämän ja armon virran. Jos päästäisinkin viimein irti tästä oman vanhurskauden tavoittelusta ja antautuisin ihmisen kokoiseen elämään. Ehkä sitäkin kannattaisi kokeilla..Ei tämä tästä ainakaan enää hullummaksi voi mennä.





torstai 7. toukokuuta 2009

Mistähän ne juttelee..

Erilaisuus on rikkaus, mutta aiheuttaa toisinaan väärinymmärryksiä ja päänvaivaa. Niin kauan kuin kommunikaatio toimii ystävällisessä hengessä, erimielisyyksiä on kuitenkin mahdollista sovitella. Mistähän nuo kaksi mahtavat jutella?

maanantai 4. toukokuuta 2009

Rakkaus on..


Toissapäivänä oli pikkusiskoni häät. Viitisenkymmentä lähintä sukulaista ja ystävää kokoontui juhlimaan yhtä maailman suurimmista ihmeistä: rakkautta. Että joku voikin vielä nelikymppisenä löytää itselleen sopivan puoliskon ja uskaltaa lähteä rakentamaan yhteistä tulevaisuutta. Se on toiveikasta jos mikä! Kun kummallakaan ei ole painolastinaan entisiä liittoja tai lapsia, on siinäkin mielessä helpompaa aloittaa yhdessä puhtaalta pöydältä.

Isoasiskoa itketti, kun oli aika laulaa morsiusparille onnittelulaulu, vaikka iloisesta tapahtumasta olikin kysymys. Onnea ja siunausta silti mielessäni heille rukoilin. Laulun sanat menivät näin:

Tytön hiukset punaista kultaa. Pojan hymy kuin aurinko.
Lupauksen toisilleen antaa, rakastaa he tahtovat.

Olkoon rakkautenne kuin kukkiva puu,
jonka tuoksusta keväässä huumaantuu
ja kun kukkien aika on tuuleen lentää,
se kauneimman sadon kasvattakoon.

Olkoon rakkaus suojana teille, tuulet maailman se torjukoon.
Runko vahva tukena teille tahto vaikka horjukoon.

Olkoon rakkautenne kuin kasvava puu,
jonka katveeseen ystävät kokoontuu.
Olkoon juurenne maassa ja yllänne taivas,
jonka valoon oksanne kurkottakoon.