Kevätvillitys

Tämä on mielestäni vuoden parasta aikaa. Lehdet puhkeavat puihin. Lintuemoilla on kiire. Traktorit pörräävät vastapäisellä pellolla ja itselläkin sormet syyhyvät päästä mullan ja siementen kimppuun.

Jos kehtaisin, laittaisin tähän nyt kuvan kasvimaastani, sillä mulloksella oleva, vastakylvetty maa on toiveikkain näky, mitä maailmassa pienten vauvojen ohella tiedän. Toiveikasta se on mielestäni siksi, että siinä vaiheessa rikkaruohot eivät ole vielä nousseet ja unelmien (tässä tapauksessa juuresten, yrttien ja kukkien) siemenet ovat kätkössä lupaavan lämpimän, pehmoisen multapeiton alla. Kuvaa ei kuitenkaan tule, koska kasvimaani on samanlainen kuin minä itsekin: vintturallaan vähän sinne ja tänne, oikeiden puutarhaihmisten mielestä varmasti aika avuton tekele. Minulle se on kuitenkin maailman rakkain paikka ja jokakeväinen unelmieni kehto.

Siinä vaiheessa, kun vesiheinä ja muut ei toivotut kasvit nousevat, peli on minun osaltani jo menetetty. Tässä vaiheessa voin vielä uskoa, toivoa, ja uskotella itselleni, että tänä kesänä minä ne viimeinkin päihitän.. Nimittäin, hallat, kissat, jotka penkovat maani täyteen pissakuoppia, tuholaiset, jotka syövät kaalintaimeni ja ne vietävän rikkaruohot, jotka ovat paljon minua nopeampia ja tehokkaampia.

Syksyn tullen viimeistään palaan todennäköisesti myös siihen ihanaan, kaipauksen täyttämään taustakuvaan, joka tässä vielä eilen oli. Nyt tulkoon tämmöinen keväisen valoisa tunnelma vaihteeksi. Harvinaistahan se meikäläisen elämässä on..kuten monen muunkin.

Joskus tuntuu, että suomalaisille elämä on yhtä pitkää juhlaa tästä toukokuun loppupuolelelta heinäkuun lopulle saakka - joillakin pidempäänkin, jos lomia riittää. Sitä se on ainakin minulle. Nyt lapionvarteen ja kukkapenkkejä kunnostamaan. Unikot ja olkikukat hinkuvat jo päästä maahan.