Tulla lujaksi.
Pysyä pehmeänä.
Siinä on haavetta kylliksi
yhdelle ihmiselämälle.
On surullista, että ihmisten välinen kohtaaminen on usein niin vaivalloista ja riskialtista. Vaikka parhaansa yrittää, voi silti tulla ymmärretyksi väärin, tai peräti ihan oikein, mutta niin, että toiselle tulee paha mieli, tapahtuu vahinkoa ja kommunikaatio katkeaa. Mieluummin silti olen se osapuoli joka loukkaantuu kuin se, joka tahallaan loukkaa. Haavat parantaa aika, mutta syyllisyys painaa pitkään.
Mitä enemmän vietän aikaa yksin, sitä ohkaisemmaksi tuntuu käyvän suojakuoreni. Aika usein nykyään tunnen itseni ihmisten ilmoilla kilpikonnaksi ilman suojakilpeä. Itsepuolustustaidot ja terve itsesuojeluvaisto kai ovat käytön puutteesta näivettyneet. Sattuu, kun satutetaan ja toisinaan, vaikkei toinen tahallaan kolhisikaan.
Harvassa ovat ne ihmiset, jotka tahtovat nähdä toisissa hyvää ja katsovat läpi sormien sitä, mikä ei ole kaunista. Kun sellaisen joskus kohtaa, täyttää ainakin minun mieleni kiitollisuus ja pyhyyden tunne. Sillä mitä muuta se on kuin Jumalan rakkauden heijastusta meissä, että osaamme katsoa pintaa syvemmälle, huuhtoa esille kultahiput hiekan ja roskan seasta, nähdä toisissamme Luojan kuvan ja lähimmäisen jyrkistä erimielisyyksistä, karusta ulkomuodosta tai kulmikkaasta käytöksestä huolimatta.
Vuosia sitten taisin miettiä näitä samoja asioita, kun kirjoitin tällaisen laulun:
Katsoit minua toisin
Katsoit minua toisin. Näitkö jotain muuta , vai annoitko anteeksi enemmän?
Sen, mitä toiset huomaa, osasit ohittaa, karun kuoren alta sisintä tavoittaa.
Luulen, että löysit sen mitä tahdoin olla,
sen miksi Luoja luotunsa tarkoittaa.
Rakkauden silmälasit silmilläsi näit enemmän.
Kuin enkelin siipi sun käsi...osasit koskettaa.
Katson näitä tänään, enkä toivo muuta
kuin , että osaisin rakastaa,
jokaisen hetken olla läsnä,
katsoa kohti ja oivaltaa.
Haluaisin löytää sen mitä tahdot olla,
sen mihin Luoja luotunsa tarkoittaa.
Rakkauden silmälasit silmilläni, enemmän..
Kuin enkelin siipi mun käsi..tahtoisin koskettaa.
Katsoit minua toisin. Näitkö jotain muuta
vai annoitko anteeksi enemmän.
Mitä enemmän vietän aikaa yksin, sitä ohkaisemmaksi tuntuu käyvän suojakuoreni. Aika usein nykyään tunnen itseni ihmisten ilmoilla kilpikonnaksi ilman suojakilpeä. Itsepuolustustaidot ja terve itsesuojeluvaisto kai ovat käytön puutteesta näivettyneet. Sattuu, kun satutetaan ja toisinaan, vaikkei toinen tahallaan kolhisikaan.
Harvassa ovat ne ihmiset, jotka tahtovat nähdä toisissa hyvää ja katsovat läpi sormien sitä, mikä ei ole kaunista. Kun sellaisen joskus kohtaa, täyttää ainakin minun mieleni kiitollisuus ja pyhyyden tunne. Sillä mitä muuta se on kuin Jumalan rakkauden heijastusta meissä, että osaamme katsoa pintaa syvemmälle, huuhtoa esille kultahiput hiekan ja roskan seasta, nähdä toisissamme Luojan kuvan ja lähimmäisen jyrkistä erimielisyyksistä, karusta ulkomuodosta tai kulmikkaasta käytöksestä huolimatta.
Vuosia sitten taisin miettiä näitä samoja asioita, kun kirjoitin tällaisen laulun:
Katsoit minua toisin
Katsoit minua toisin. Näitkö jotain muuta , vai annoitko anteeksi enemmän?
Sen, mitä toiset huomaa, osasit ohittaa, karun kuoren alta sisintä tavoittaa.
Luulen, että löysit sen mitä tahdoin olla,
sen miksi Luoja luotunsa tarkoittaa.
Rakkauden silmälasit silmilläsi näit enemmän.
Kuin enkelin siipi sun käsi...osasit koskettaa.
Katson näitä tänään, enkä toivo muuta
kuin , että osaisin rakastaa,
jokaisen hetken olla läsnä,
katsoa kohti ja oivaltaa.
Haluaisin löytää sen mitä tahdot olla,
sen mihin Luoja luotunsa tarkoittaa.
Rakkauden silmälasit silmilläni, enemmän..
Kuin enkelin siipi mun käsi..tahtoisin koskettaa.
Katsoit minua toisin. Näitkö jotain muuta
vai annoitko anteeksi enemmän.
...ihmeellinen Rakkaus:
VastaaPoistasuojakuoret ohenevat
suostutaan haavoittuvaksi!
Ihanaa Helluntaipyhää Sinulle,
Helluntain Hengessä, Millan!
Kiitos samoin, Herne.
VastaaPoista