Taivaanrannanmaalari

Sain kaksi kättä ja kaipauksen,
joka täyttää sydämen.
Valoisin mielin lähdin työtä tekemään.
Nyt vain raunioiden savuavan ympärilläin nään.

Taivaanrannanmaalari olen kai,
sunnuntailapsi, mutta nyt on maanantai.
Korkealle kurotin ja putosin,
tahdoin tehdä paljon, mutta kaiken menetin.

Mustan viivan piirrän erottamaan
hehkuvan taivaan ja tummuvan maan.
Unelmat maalaan kirkkain värein taivaaseen.
Kun maata teen, siveltimen kastan
värinappiin likaiseen.

Taivaanrannanmaalari olen kai...

Olen vanki tämän mustan maan.
Tuskin koskaan mitään hyvää valmiiksi saan,
mutta kultainen hehku värjää karun maiseman.
Sitä katsoessa toivon taas ja uuteen uskallan.

Siivoilin eilen paperikasoja siltä varalta, että muutto uuteen paikkaan on pian edessä. Löysin paljonkin mielenkiintoista, jonka luulin jo lopullisesti kadonneen. Erityisesti lämmitti mieltä "arkeologinen löytö" kolmen vuosikymmenen takaa. Se oli vihko, johon neljätoistavuotiaana olin raapustanut muun muassa runon, jonka pohjalta kaksikymentä vuotta myöhemmin tein tuon laulun, jonka tekstin tuohon nyt kirjoitin.

Psykologisissa tutkimuksissahan on saatu viitteitä siitä, että optimismi ja pessimismi ovat melko pysyviä suhtautumistapoja ihmisen persoonassa. Viitekehyksestä riippuen niiden ajatellaan johtuvan joko neuropsykologisista seikoista tai persoonallisuuden kehityksen kuluessa omaksutuista toimintamalleista. Oli miten oli, niin kovasti tuttua huomaan tavassani kokea elämää 14-vuotiaana, 34-vuotiaana ja nyt.

Vaikka laulun yleisilme on synkkä, niin mainitaanhan tekstissä sittenkin tuo punainen aurongonlasku, kaukaa kajastava valo..Siihen ajatukseen tartun, kun ei muutakaan ole.

Toivo ei sovi mun ruumiinrakenteelle

Ystävä esitti osuvan kysymyksen: "Etkö sä toivo itsellesi onnellista elämää?" Hetken tuumattuani hoksasin, että hyvänen aika, niinhän se taitaa olla, että en enää toivo. En ole jaksanut moista tyhjän toivoskelua enää pitkään aikaan. Se tuntuu niin turhalta.

Mikään sairauksistani ei näillä näkymin johda pikaiseen kuolemaan, mutta mihinkään ei myöskään ole tarjolla tehokasta, parantavaa hoitoa. Voi olla, että olo joskus helpottuu tai sitten ei.
Epikriiseissäni luetellaan seitsemän eri kroonisen sairauden diagnoosia ja jokaisen taudinmäärityksen jälkeen lääkäri on hymyillen muistuttanut, että pahemminkin voisi olla. Minun on ollut vaikea sitä hyväksyä, koska kuoleminen ei tunnu alkuunkaan pahimmalta mahdolliselta vaihtoehdolta tässä tilanteessa. Paljon ikävämmältä tuntuu ajatella mahdollisesti vielä vuosikymmeniä jatkuvaa elämistä kipujen, uupumuksen ja heikkenevän toimintakyvyn rajoittamana.

Muun muassa kirjassaan "Ihmisyyden rajalla" Viktor E. Frankl kertoo, että toivo oli se, mikä piti useimmat keskitysleireiltä selviytyneet hengissä. Ne, joilla oli jotain, mitä odottaa ja toivoa, selvisivät "hengen uhmavoimalla" (kuten hän sitä kuvaa) mitä hirveimmistä koettelemuksista.

Monet muutkin ovat ylistäneet toivon elämää ylläpitävää voimaa. Miksi minusta tuntuu, että minua se lähinnä syö ja kuluttaa? On raskasta toivoa jotain ja kerta toisensa jälkeen joutua pettymään. Mieluummin olen kokonaan toivomatta ja katson kuinka käy. Toki yritän ottaa lääkkeeni säännöllisesti ja hoitaa kuntoani sen vähän, mitä jaksan. Minkäänlaisiin toivoa herätteleviin houkutuksiin en kuitenkaan enää tartu. Ihmepillereiden ja terapioiden tarjoajat eivät minusta enää maksavaa asiakasta saa.

Pelkkä tyytyväisyyskin olisi jo ylellisyyttä. Onnellisuudesta en viitsi haaveillakaan. Toivominen ei taida sopia meikäläisen ruumiinrakenteelle. Se aiheuttaa vain sydämentykytystä ja pettymyksen jälkeistä matalapainetta.

Vihreää

Timjami, oregano ja laventeli. Tämmöiset tuuheat ihanuudet muuttivat tänään ikkunalaudalle muistuttamaan vielä niin kaukaiselta tuntuvasta keväästä. Vihreä on aina ollut minulle toivon väri. Se muistuttaa kasvusta, valosta ja uudesta elämästä. Siemenpussit maltoin sentään vielä jättää kauppaan. Eihän sitä edes tiedä, minne niitä tulevana kesänä levitellään, jos ylipäätään on paikka, missä mitään viljellä. Sen olen kyllä yrittänyt isännälle selväksi tehdä, että minnekään sellaiseen huusholliin en muuta, missä ei edes pientä maaplänttiä ole ympärillä omenapuulle ja kasvimaalle. Ilman multaa kynsien alla ei tämä akka enää pärjää.

Aristoteleen onni

Juha Perttula, tuossa aiemmin mainostamassani kirjassa, tiivistää napakasti Aristoteleen käsityksen onnellisuuden osatekijöistä kolmeen kohtaan. Aristoteleen mielestä ihmisen onnellisuutta edistää:
1. Mielihyvän kokemukset
2. Hyvä suoriutuminen eli onnistumisen kokemukset
3 .Pohdiskeleva elämänasenne

Koko Aristoteleen filosofiaa leimaa muistaakseni (en tosiaankaan ole kovin oppinut filosofian saralla) päämäärän ja tarkoituksen, eli teloksen korostaminen. Ihminen toteuttaa parhaiten tarkoitustaan ajattelemalla, koska se on ihmisen ominaislaadussa se kyky, joka hänen mielestään erottaa meidät muista elollisista. Tullakseen onnelliseksi ihmisen on hänen mielestään ensin mietittävä mitä haluaa ja miksi. Sen jälkeen on toimittava ja pyrittävä kohti valittua päämäärää. Henkilökohtaisesti voisin kuvitella, että niiden päämäärien saavuttaminen puolestaan tarjoaa mielihyvän kokemuksia, jotka jälleen lisäävät onnellisuutta.

Tähän saakka oppi on mielestäni ihan järkeenkäyvä ja sopii yhteen myös monien uudenaikaisempien ihmiskäsitysten kanssa. Siitä olen kuitenkin Aristoteleen kanssa eri mieltä, mikä on ihmisen elämän tarkoitus. Minun mielestäni se nimittäin EI ole onnellisuuden tavoitteleminen, sillä onni ei osu pyydykseen tavoittelemalla, päinvastoin, mitä enemmän sitä jahtaat, sitä ketterämmin se tuntuu pakoilevan.

Minun mielestäni onnellisuus tulee tärkeämpien asioiden puolesta ponnistelemisen sivutuotteena - jos on tullakseen. Se on harvinainen lahja ja bonus, joka saattaa tupsahtaa eteen ihan arvaamatta. Sen voi hetkeksi tavoittaa lapsen hymyssä tai kissan pehmeässä turkissa, lähimmäisen ystävällisissä sanoissa tai siinä terveessä väsymyksessä, joka mielen ja ruumiin valtaa illalla, kun on päivän aikana kerrankin onnistunut tekemään parhaansa, saanut aikaan jotain, antanut kaikkensa.

Pelkkä mietiskely ei johda mihinkään. Päämäärätön touhuaminenkaan harvoin tuottaa hyvää tulosta. Mielihyvän kokemuksissa on se ongelma, että ne ovat hetkellisiä ja laimenevat nopeasti. Aistiärsykkeisiin tottuu ja mielihyvän aiheuttajaa tarvitaan pian suurempia annoksia tuottamaan samantasoinen vaste. Tulee riippuvuus tai mielihyvän kokemus laimenee olemattomiin. Pelkkä nautinnon tavoittelu elämässä on myös itsekästä ja jättää helposti ihmisen lopulta yksin ja tyhjäksi.

Ihan toimivan kuuloinen onnellisuuden kaava tuo kolmijako on..mutta, jos se on ollut tiedossa jo yli 2000 vuotta, miksi edelleen on olemassa niin paljon onnettomia ihmisiä?

Ei ole kivaa, kun ei ole kivaa

Toisessa blogissani jo raportoin, että kokeilin sitä bittienulkopuolista elämää hiukkasen. Eipä tehnyt sanottavaa vaikutusta. Taidan olla laiska, epäsosiaalinen ja kaiken kukkuraksi keskenkasvuinen, kun ei huvita tehdä mitään, mikä ei ole "kivaa".

Kotityöt kuuluvat meikäläisellä ehdottomasti siihen kategoriaan, joka ei ole kivaa, samoin small talk ja osallistuminen tilaisuuksiin, joissa pidetään pitkiä puheita, pönötetään epämukavissa asuissa, humallutaan vahvasti, kilpaillaan tai pelataan sosiaalisia pelejä (mikä sosiaalinen toiminta EI kuuluisi tuohon kategoriaan).

Mutta onko elämän tarkoitus ollakaan pääasiassa kivaa? Jospa se ei olekaan niin. Jospa minä kuulunkin siihen samaan sakkiin, jota opettajainhuoneessa toisinaan nimiteltiin rusinapullakakaroiksi, eli ihmisiksi, jotka haluaisivat kaikesta vain parhaat palat ja jättäisivät mieluiten työn, arjen ja ponnistelun väliin.

Jos ongelma tämän pahan oloni taustalla olisi niin tarkkarajainen ja selvästi määriteltävä, silloinhan siihen olisi löydettävissä myös jonkinlainen ratkaisu. Muuttamalla asennettani arkeen, arvioimalla uudelleen sen mikä on huvin ja hyödyllisen tekemisen terveellinen suhde elämässäni, saattaisin ehkä löytää tasapainoisemman tavan elää. Ehkä raskaan rämpimisen seasta alkaisi sitten kirkkaammin erottua myös ne hyvät hetket, joita varten kannattaa ponnistella ja sietää epämukavuutta,.

Voisikohan näin vanha koira oppia vielä uusia temppuja? Esimerkiksi oman ajankäyttönsä parempaa suunnittelua ja jotain muuta, mitä sen suuresti inhoamani elämänhallinnan käsitteen alle liitetään..

Nettiriippuvuudesta

Hitsiläinen! Tämäkin vielä. Suklaariippuvuushan masennukseen on liitetty jo iät ja ajat. Sen itsessäni tunnistan. Alkoholillakin monet yrittävät pahaa oloaan lievittää. Kyllä minullekin hyvä viini maistuu, mutta tuskinpa koskaan alkoholista riippuvaiseksi päädyn. Sen verran kehnosti kestää sydän ja vatsa moista nautiskelua.

Mutta tämä netti... Tänäänkin yhteensä viisi postausta kolmessa eri blogissa. Lisäksi toistakymmentä seurattavaa blogia ja pari uutissivustoa. Ei varmasti ihan tervettä. Joku voisi ehkä epäillä, ettei mulla oikeata elämää olekaan, enkä tiedä vaikka osuisi oikeaan. Pakopaikkahan tämä on, mutta mihin käyttäisin aikani, jos en lukisi ja kirjoittaisi? Tuoko tämä elämääni jotain hyvää vai pitääkö vain poissa jostain tärkeämmästä?Ehkä sitä on syytä miettiä.

Päivän lista

Joskus vuosia sitten, kun jaksoin vielä yrittää pistää masennuksella kampoihin, kokeilin kaikenmoista. Yksi puuska oli kirjoittaa joka päivä viiden kohdan lista asioista, joista voin olla tänään kiitollinen tai iloinen. Lista ei saanut olla joka päivä samanmoinen, vaan siihen piti keksiä aina jotain juuri sille päivälle leimallista, sellaista, joka teki juuri siitä päivästä elämisen arvoisen.

Kai se vähäksi aikaa auttoi karkoittamaan synkkyyttä. Kaikkeen kuitenkin tottuu ja turtuu. Ehkä nyt voisi kuitenkin olla aika ottaa sama konsti hetkeksi uusiokäyttöön. Vaikka meikäläisille, yökukkujille ja aamusta nukkujille ,tätä kirjoitellessa on vasta aamupäivä, ehkä sen listan voi kirjoittaa jo nyt - ennenkuin päivä tästä pahenee. Pienetkin hyvät hetket muistuttavat, että sellaisiakin on olemassa ja että niitä voi tulla lisää.

Siis tänään voin olla iloinen siitä, että

1. Särkylääkkeet viimein tehosivat hirveään niska- ja päänsärkyyn
2. Muskakisu kehrää tuossa näytön ja näppäimistön välissä pienenä ja pehmoisena
3. Sain ilahduttavan sähköpostiviestin ystävältä
4. Viimeisimmät kaupasta haetut luomuperunat maistuvat erityisen hyviltä
5. sain juuri kuulla sisareni menevän pian naimisiin