Hyvin vaan

Ihan nuorena kirjoitin nuorelle yleisölle esitettäväksi kappaleen, jonka sävy olisi varmasti tämänikäisen kynästä lähtevänä toisenlainen. Ydinajatuksen siitä tavoitan silti edelleen - varsinkin nyt kun olen romahtanut niin, etten jaksa enää edes yrittää ylläpitää normaalin ja hyvinvoivan ihmisen kulisseja. Naamiot ovat pudonneet ja se, mitä sieltä takaa paljastui, ei ole kaunista katsottavaa.


Hyvin vaan

Peiliin kun katsot, silmäsi näät, niissä kyyneleet.
Silti mitä vastaat, kun kysytään "Miten menee?"

Hyvin vaan, hyvin vaan, hyvin vaan, hyvin vaan
sulla aina menee.

Et uskalla muille paljastaa
sisintäs tuskan polttamaa.
Pelon ja epävarmuuden
peität huumoriin.

Et usko ihmiseen,
ei, et usko rakkauteen
Jumalakin tuntuu joskus kadonneen.

Silti aina kun kysytään..
hyvin vaan, hyvin vaan hyvin vaan
hyvin vaan sulla aina menee.

Riisu jo panssaris pois,
avaa oves. Uskalla elää!
Ei Jumala vaadi täydellisyyttä.
Älä heikkouttas häpeä syyttä.

Kysymykses, epävarmuutes
tuo pelotta julki.
Uskalla kysyä,
niin sulle vastataan.

Ei kaiken tartte aina olla
hyvin vaan, hyvin vaan
hyvin vaan,
vaikka sydän itkee..

5. joulukuuta

Odotan

Jo marraskuulla joulukadut avataan.
Kiire meitä kuljettaa kohti joulujuhlaa.
On pakko ostaa, pakko juhlaa rakentaa,
mutta kynttilän lämpö vain pintaa sulattaa.

Mitä odotat ihminen?
Valoako sydämesi yöhön?
Vai hetken lämpöä talven kylmiin pakkasiin?

Valmistaudut rakkauden juhlaan,
rahojasi lahjoihin tuhlaat, mutta
muistatko kuka on joulun suurin lahja?

Mitä odotat ihminen,
mitä odotat suomalainen,
kun taivaalta sataa valkoinen lumi,
joka peittää mustan maan?

Odotan Kuningasta,
odotan Seimen Lasta
Rauhanruhtinasta,
Vapahtajaa maailman.

Tarvitsen sinua tässä

Edellinen postaus toi mieleen laulun, jonka kirjoitin jo parikymmentä vuotta sitten ja levytin joskus 90-luvun alussa. Eiväthän läheskään kaikki laulujen tekstit yleensäkään lauluntekijää itseään kuvaa. Tämä taisi kuitenkin kertoa ihan omista tunnoistani joskus kauan sitten. Jotain on siis muuttunut. Aika paljon.

Asioissa on puolensa. Jonkun mielestä kyse on elämänjanon sammumisesta, lannistumisesta ja luovuttamisesta. Toisaalta olen helpottunut siitä, että se ikuinen levottomuus on nyt poissa. Ei ole enää polttavaa halua minnekään, eikä aina edes mistään pois.

Hiljainen kaipaus kotiin on edelleen jäljellä, mutta sinnekin ehtii sitten, kun on sen aika.. ja tällä tarkoitan tietenkin sitä lopullista, oikeaa kotia, jonne monet muutkin tuntuvat minun laillani kaipaavan, vaikkei kenelläkään meistä ole siitä vielä muuta varmaa tietoa kuin usko, toivo ja lupaukset, jotka Isä sanassaan antaa. Siihen saakka pitää vaan jotenkin yrittää pärjäillä ja sattuuhan niitä aurinkoisiakin päiviä (onneksi) joskus näiden tuskaisen harmaiden lomaan.

Tarvitsen sinua tässä

Päivät kuin pohjaan palanut puuro
kaikki karvaalta maistuu.
Syksy niinkuin harmaa viitta
hartioille laskeutuu.

Tuntuu, että turhaan etsin
mielekkyyttä elämään.
Tahtoisin tehdä paljon,
mutten pysty tämän enempään.

Tarvitsen Sinua tässä
jokapäiväisessä elämässä
kun arki alleen hautaa
ilon, toivon ja haaveet.

Aamun raikkaat tuulet
ei pyyhi ikävää pois.
Jatkuvasti kaipaan jotain
tai jostakin pois.

Tule lähemmäksi
sen kirjan välistä pois.
Tule elämäksi,
joka täydempi ois.


Tarvitsen Sinua tässä
jokapäiväisessä elämässä,
kun arki alleen hautaa
ilon, toivon ja haaveet.

Pidä musta kiinni

Lohdun Lohdun -blogissa (linkki tuossa sivupalkissa) oli tänään teksti, joka jälleen lohdutti ja toi myös mieleen tämän kauan sitten kirjoittamani laulun:

Pidä musta kiinni

Keskellä äänten tulvaa sinä kuiskasit minulle-
Kutsuit mua luoksesi ja minä tulin.
Näytit mistä totuus voimansa saa,
elävä vesi virtaa ja tie kotiin kuljettaa.

Pidä musta kiinni, etten eksyisi.
Pidä musta kiinni, etten irti päästäisi.
Pidä musta kiinni ja ohjaa oikeaan.
Tätä pientä liekkiä älä päästä sammumaan.

Elämä on pitkä tai lyhyt henkäys vaan,
mutta Sinun kanssasi en pelkää.
Tämän maailman kauhut Sinä voitit jo.
Vaikka asiani sotken et käännä mulle selkää.

Pidä musta kiinni..

Ne, jotka katsoo kaukaa, ei näe sisimpään,
ne, jotka aina tietää, miten oikein eletään,
Mut Jumala ei mittaa ihmismitoilla.
Hän kysyy ainoastaan tahdonko seurata Kristusta.

Pidä musta kiinni, etten eksyisi.
Pidämusta kiinni, etten irti päästäisi.
Pidä musta kiinni ja ohjaa oikeaan.
Tätä pientä liekkiä älä päästä sammumaan.

Tajuamisen hetki

Ohikiitävä hetki hiljaisuutta.
Tämä sydämen lyönti, jotain uutta.
Tahdoin juosta pakoon,
jättää taakse kaiken mikä sitoo.
Luulin pääseväni eteenpäin, mutta paikalleni jäin.

Elämää jos pelkää,
suojaksensa pystyttää kiviseinää
juoksee pakoon ja sillat polttaa takanaan
osaksensa valitsee erämaan.

Ei varjoaan voi juosta pakoon.
Ennen pitkää seurastaan sen löytää.
Jos tahtoo auringossa olla,
täytyy valoa sietää.
Itselleen voi valehdella,
mutta Hän jo kaiken tietää.

Elämää jos pelkää..

En tahdo enää yksin olla.
Antaudun valoon sovinnolla.
Arka ja rikkinäinen,
koditon ja hauras.
uskallusta tähän päivään,
rohkeutta huomiseen pyydän.

Elämää jos pelkää..

Johdatuksesta

Olisikohan elämä helpompaa, jos osaisin uskoa kuten monet muut kristityt pettämättömään ja pilkuntarkkaan johdatukseen? Elämän varrella olen tuntenut ihmisiä, jotka rukoilevat johdatusta suurin piirtein bussipysäkilläkin ja vakuuttavat usein saaneensa selvän tiedon siitä, mihin onnikkaan nyt on noustava. Minulle sellaista ei tapahdu, vai enkö vain osaa kuunnella ja katsoa minne suuntaan osoitetaan?

Soitellen sotaan

Sydän nuoruuden intoa täynnä matkalle me lähdettiin.
Ainoa oikea tieto ja totuus mielestämme hallittiin.
On helppoa kulkea, kun tie on luotisuora
ja risteyksissä opastaa pettämätön ohjenuora.

Soitellen sotaan lähdettiin
Elämän kouluun jouduttiin.
Ei Jumala ikuisesti
kapaloissa helli lapsiaan
Elämä lyö
Se sattuu, mutta opettaa.

Pettymyksen kyynelten läpi uusin silmin katseltiin.
Sijaan suurten sanojen hiljaisuutta haettiin.
Varmat vastaukset haihtuivat tieltä kysymysten.
Vaikka maisemat vaihtuivat, sylistänsä pudonnut en.

Soitellen sotaan lähdettiin...

Enää emme tahdo kääntää maailmalle selkää.
Elämäänsä hukkaa, joka varjoansa pelkää.
Voi turvassa kulkea, kun totuus tietä näyttää.
Saa sydäntään kuunnella ja järkeänsä käyttää.

Soitellen sotaan lähdettiin..

Aurinko nousee

Maailma voi mennä palasiksi.
Sinäkin voit mennä pois.
Huomenna voin tulla tapetuksi,
enkä sille mitään vois.
Elämä on arvoitusta.
Onko seuraava pelikortti
punainen vai musta? En tiedä, mutta..

Aurinko nousee vielä.
Aurinko nousee, katso!
Aurinko nousee
niin kauan kuin Hän tahtoo.

Joskus väsyneenä taistelusta
tahtoisin päästä pois,
mutta luopuisinko seikailusta.
Se raukkamaista ois.
Meille annettu on vain hetki.
Tulevaisuudesta emme
paljoa tiedä, siis elän
ja vielä..

Aurinko nousee tänään.
Aurinko nousee, katso!
Aurinko nousee
niin kauan kuin Hän tahtoo.

Unelmien hautausmaa

Nuorena jouduin keikkailun vuoksi ja muistakin syistä matkustamaan niin paljon yleisillä kulkuneuvoilla, että joskus olen huvitellut ajatuksella laskea edes summittaisesti paljonko aikaa "luovaan ajatteluun" on ollut käytettävissä junassa tai linja-autossa.

Tampereen linja-autoasemalla seuraani lyöttäytyi pieni ihmisikä sitten hetkeksi hieman kaljalta tuoksahtava mies, jonka kertomus elämästään kosketti niin, että loppumatkan aikana Pohjanmaalle hahmottelin tämän lauluntekstin.

Unelmien hautausmaa

Puhut hiljaa kahvilan pöydän yli. Kynttilä palaa.
Väsymyksen juonteita kasvoillasi katselen salaa.
Kerrot kaiken niinkuin ystävälle, vaikka tapasimme äsken.
Säälinkyyneleitä silmistäni takaisin mä käsken.

Tää on unelmien hautausmaa,
pilvilinnojen purkupaikka,
särkyneiden toiveiden kaatopaikka,
sä sanot. Elämä ei anna mitään
se myy ja lainaa.
Laskuja maksat kunnes olet vainaa.

Pimeässä laaksossa kulkevalle kynttilä palaa.
Totuus ikiaikainen toivon valon mieleemme valaa.
Kerron kaiken niinkuin ystävälle, vaikka tapasimme äsken.
Toivo elää. Jeesus kuoli meidän velkojemme tähden.

Tää on unelmien hautausmaa,
pilvilinnojen purkupaikka,
särkyneiden toiveiden kaatopaikka,
sä sanot. Elämä ei anna mitään.
Se myy ja lainaa.
Laskuja maksat, kunnes olet vainaa.

Nuoruus

Nuoruus katsoo kuvaansa ja tahtoo
nähdä kaiken, löytää vastauksen ikuisen ja oman.
Vuosien verhon läpi katson kauneutta.
En omaani kaipaa takaisin, mutta

elämän kevätauringon sun katseessasi nään.
Sen lämmön säteilevän tunnen
ja lähellesi jään - lämpimään.

Nuoruus katsoo kuvaansa ja uskoo
huominen on lupaus ja aika on vain mahdollisuus.
Vuosien painon harteillani tunnen mutta
sinussa löydän palan jotain kadonnutta.

Elämän kevätauringon sun katseessasi nään..

Nuoruus, katson sinua ja toivon
unelmalles siivet, jotka kantaa yli arjen kovan.
Vuosien virta kuljettakoon lempeästi.
Tosi Rakkaus tietäs valaiskoon loppuun asti.

Elämän kevätauringon sun katseessasi nään...

Kohtaamisen vaikeudesta

Tommy Tabermann on muistaakseni kirjoittanut:

Tulla lujaksi.
Pysyä pehmeänä.
Siinä on haavetta kylliksi
yhdelle ihmiselämälle.

On surullista, että ihmisten välinen kohtaaminen on usein niin vaivalloista ja riskialtista. Vaikka parhaansa yrittää, voi silti tulla ymmärretyksi väärin, tai peräti ihan oikein, mutta niin, että toiselle tulee paha mieli, tapahtuu vahinkoa ja kommunikaatio katkeaa. Mieluummin silti olen se osapuoli joka loukkaantuu kuin se, joka tahallaan loukkaa. Haavat parantaa aika, mutta syyllisyys painaa pitkään.

Mitä enemmän vietän aikaa yksin, sitä ohkaisemmaksi tuntuu käyvän suojakuoreni. Aika usein nykyään tunnen itseni ihmisten ilmoilla kilpikonnaksi ilman suojakilpeä. Itsepuolustustaidot ja terve itsesuojeluvaisto kai ovat käytön puutteesta näivettyneet. Sattuu, kun satutetaan ja toisinaan, vaikkei toinen tahallaan kolhisikaan.

Harvassa ovat ne ihmiset, jotka tahtovat nähdä toisissa hyvää ja katsovat läpi sormien sitä, mikä ei ole kaunista. Kun sellaisen joskus kohtaa, täyttää ainakin minun mieleni kiitollisuus ja pyhyyden tunne. Sillä mitä muuta se on kuin Jumalan rakkauden heijastusta meissä, että osaamme katsoa pintaa syvemmälle, huuhtoa esille kultahiput hiekan ja roskan seasta, nähdä toisissamme Luojan kuvan ja lähimmäisen jyrkistä erimielisyyksistä, karusta ulkomuodosta tai kulmikkaasta käytöksestä huolimatta.

Vuosia sitten taisin miettiä näitä samoja asioita, kun kirjoitin tällaisen laulun:

Katsoit minua toisin

Katsoit minua toisin. Näitkö jotain muuta , vai annoitko anteeksi enemmän?
Sen, mitä toiset huomaa, osasit ohittaa, karun kuoren alta sisintä tavoittaa.

Luulen, että löysit sen mitä tahdoin olla,
sen miksi Luoja luotunsa tarkoittaa.
Rakkauden silmälasit silmilläsi näit enemmän.
Kuin enkelin siipi sun käsi...osasit koskettaa.

Katson näitä tänään, enkä toivo muuta
kuin , että osaisin rakastaa,
jokaisen hetken olla läsnä,
katsoa kohti ja oivaltaa.

Haluaisin löytää sen mitä tahdot olla,
sen mihin Luoja luotunsa tarkoittaa.
Rakkauden silmälasit silmilläni, enemmän..
Kuin enkelin siipi mun käsi..tahtoisin koskettaa.

Katsoit minua toisin. Näitkö jotain muuta
vai annoitko anteeksi enemmän.

Varjoa ja heijastusta

Jää taakse eilinen. Huomisesta vielä mitään tiedä en.
Tänään tämän hetken lahjaks sain.
Sen elää tahdon kuin se olis ainoain.

Ei pelko valtaa saa. Toivo suurempi on tuskaa kuolemaa.
Sen valo kirkastaa edessämme tietä,
joka kotiin johtaa.

Ei elämää ilman kipua.
Ei valkeaa ilman mustaa.
Tämä aika on kaipausta,
varjoa ja heijastusta,
kohti aamun sarastusta kulkemista.

Kun puhuu hiljaisuus, Luojastansa kertoo luonnon kauneus.
Tänään tämän kaiken lainaks sain.
Sen rakkaudella valmisti mun Jumalain.

Tämän ainoan elämän, samalla kauniin ja kipeän, elän
Häneen turvaten, kiittäen ja toivossa muistaen:

Ei elämää ilma kipua.
Ei valkeaa ilman mustaa.
Tämä aika on kaipausta,
varjoa ja heijastusta,
kohti aamun sarastusta
kulkemista.

Miksi?

Päivä painuu iltaan. Linnut piiloutuu,
laululinnut, elämäni linnut.
Sinulta Jumala sain tämän lahjan.
Sinä myöskin näytät milloin on aika
pois se luovuttaa.

Läheisyyden lämpö, katseen kosketus.
Jotain muuttui. Särkyi rakkaus.
Sinulta Jumala sain tämän lahjan.
Sinä myöskin näytät milloin on aika
pois se luovuttaa.

Ihminen elää kuin ruoho maan.
Syksy tulee ja sato korjataan.
Sinulta Jumala sain tämän lahjan.
Sinä myöskin näytät milloin
on aika pois se luovuttaa.

Tänään itken, tänään huudan,
kysyn tuhat kertaa miksi.
En ymmärrä ja se koskee.
Mutta ehkä huomenna,
ehkä vuosien kuluttua näen
jotain siitä, mitä tarkoitti Jumala
kun antoi käydä näin.
Hän antoi käydä näin.

Ei mikään

Nyt on olotila sellainen, ettei riemu kovin railakkaasti repeile. Eihän tässä toki ilo ole ollut ylimmillään pitkiin aikoihin, mutta nyt on elo kuin rämpimistä kylmässä kurapellossa. Tällaisina hetkinä pienetkin hyvät asiat muuttuvat oljenkorsiksi, joihin tarttuminen auttaa muistamaan, että on tällä elämällä jotain merkitystä, niin risaista ja surkeaa rämpimistä kuin se omalla kohdalla enimmäkseen onkin.

Muutama viikko sitten sain viestin ennestään tuntemattomalta ihmiseltä, joka omisti äänilevyni ja kertoi erityisesti tämän kappaleen merkinneen hänelle paljon. Olin iloinen, sillä monien mielestä se on synkkyydessään pelottava. Itselleni se on aina ollut läheinen.

Ei mikään

Halki pimeän laakson, läpi pelkojen yön
minä perille löydän vuoksi täytetyn työn,
eikä mikään tässä maailmassa ole väkevämpi rakkauttas.
Kaksin käsin sun viittasi liepeeseen tartun
ja pysyn mukanas.

Ääni hiljainen kantaa yli meluisen maan.
Risti toivoa antaa elämään kuoleman,
eikä mikään tässä maailmassa ole väkevämpi rakkauttas.
Kaksin käsin sun viittasi liepeeseen tartun
ja pysyn mukanas.

Ole minulle leipä.
Ole lepo ja työ.
Herra armahda meitä, valaise tämä yö,
eihän mikään tässä maailmassa ole väkevämpi rakkauttas.
Kaksin käsin sun viittasi liepeesen tartun ja pysyn mukanas.

Puhukaa kivet

Kun katselen kaukaa rantahiekkaa
se näyttää harmaalta vaan.
Jos käteeni nostan muutaman kiven
ne aurinko saa muuttumaan.
Ne hehkuu ja kimaltaa.
Auringon valossa katsoja väritkin huomaa.
Kaikkeuden kauneutta ihmettelen:
miten pienikin Suuren on luomaa.

Kadulla katson ihmisvirtaa.
Ne kulkevat kopeina vaan.
Ei hymyile kukaan, ei uupunutta
pysähdytä auttamaan.
Myös minulla sydän on jäätä
ja kolkolta kylältä kaupunki näyttää.
Haen kasvoista kauneutta aitouden,
mutta harmaalta maisema näyttää.

Puhukaa kivet, huutakaa vaikka.
Näyttäkää missä on ihmisen paikka.
Vain Valossa nähdä voi elämän värit ja kauneuden.

Puhukaa kivet, huutakaa vaikka,
näyttäkää missä on syntisen paikka.
Vain Valossa nähdä voi elämän värit ja kauneuden..

Mitä jää..

Tuolla Panun blogissa oli tänään runo jäästä. Siitä putkahti yllättäen mieleeni tämä vanha lauluni, jonka nimi voisi yhtä hyvin olla "mitä jää". Aikoinaan kirjoitin sille kuitenkin otsikoksi

Tartu elämään lujasti kiinni

Kevätaurinko maan unestaan herättää
ja saa linnut laulamaan.
Kun kaikki kauneimmillaan näin on
tähän hetkeen jäisin, jos voisin.
Mutta aika kulkee omaa tahtiaan,
ei anna jäädä onnen hetkistä nauttimaan.

Tartu elämään lujasti kiinni.
Muuten se karkaa.
Kuin vesi, joka joessa virtaa
päivät huomaamatta ohitse lipuu
ja mitä jää..

Tuulen tuoksu hiuksissasi,
meren suolaisen maistan huuliltasi.
Sua katson kauan ja tän
kuvan toivon aina mielessäin säilyvän.
Vaikka aika kulkee omaa kulkuaan,
muistoissani pääsen tänne aina uudestaan.

Tartu elämään lujasti kiinni..

Ullakolla kun siivosin
kolmipyöräistä haikeena katselin.
Lapsuuskin on lainassa vain.
Muistan pehmoisen poskesi poskellain.
Eipä aika taida ketään unohtaa
ikuisesti äidin hoidossa olemaan.

Tartu elämään lujasti kiinni

Parempia uutisia

Täällä Toivon kodissakin kommentoinut Liisa käynnisti mukavan projektin. Perustimme Liisan ja Leenan kanssa yhteisen blogin, jonne kokoamme mielestämme positiivisia uutisia toiveikkuutta nostattamaan. Rima ei ole korkealla. Suuret ja pienemmätkin ilouutiset noteerataan. Käykää joskus katsomassa, jos kiinnostaa. Linkki löytyy tuosta sivupalkista.

Liisan tämänpäiväinen juttu siellä sai minut pohtimaan tuota täydellisyyden ja mahdottoman tavoittelua edellisestä postauksesta poikkeavallakin tavalla. Onhan Jumalan täydellisyys ja Jeesuksen esimerkki meille myös lohdutus ja rohkaiseva esimerkki. Siitä huolimatta, että me emme itse koskaan tässä ajassa saavuta täydellisyyttä, hyvää kannattaa tavoitella. Rakkautta on. Kauneutta on ja täydellistä hyvyyttä. Toistaiseksi me vain näemme ne niin kuin kuvastimesta.

Sitäkin taisin miettiä jo vuosikymmen sitten, kun väsäsin tällaisen laulun:

Luovuuden lähde

Miten kuvata näkymätön, käsittää käsittämätön.
Sormi piirtää veteen viivaa ja pilvet kulkee yli.

Maalasin taideteoksen.Yritin luoda täydellisen kuvan.
Unieni varjojen vain näin siinä kertautuvan.

Tuulta tavoittaa
ja pakenevaa unikuvaa,
kun kohti täydellistä kättään kurottaa.
Vain heijastusta Tosi Valon
on hehku tää,
mutta se lämmittää
ja vain mahdotonta
kannattaa yrittää.

Miten vangita hahmoton, hallita hallitsematon.
Tummat pilvet meren yllä myrskyn voimasta muistuttaa.

Kaiken yllä Ajaton, Salattu, Voima Rajaton
uutta luo ja muistuttaa kuka on ja odottaa.

Tuulta tavoittaa..

Malja ystävyydelle

Tämän illan keväiseen kuulauteen

meidän laulumme kaikukoon.
Arjen huolet, ikävä ikuinen
hetkeks mielistä haihtukoon.

Takkatuliko lämmittää?
Katselen ystävää.
Hymysi valaisee, naurusi soi.

Maljan ystävyydelle me nostamme tänään.
Ehkä huomista ei tulekaan,
mutta hetkessä tässä on rakkaus läsnä.
Ilo pisaroi, kitara soi.

Tämän illan lauluihin, hilpeyteen,
pieniin sanoihin, katseeseen
syksyn tullen palaan ja muistoissa teen
löytöretkiä menneeseen,

mutta nyt oomme tässä
ja sävelmässä
yhdessä ilo ja haikeus soi.

Maljan ystävyydelle me nostamme tänään,
ehkä huomista ei tulekaan,
mutta hetkessä tässä on rakkaus läsnä.
Ilo pisaroi, kitara soi.

Heikkous

Tänään ajellessani kevätaurinkoista maantietä kohti kaupungin keskustaa iski yllättävä de ja vu -ilmiö (miten se kirjoitetaan?!). Tilanteessa ei ollut mitään samaa, mutta tunnelmassa kyllä. 1992 heräsin aikaisin aamulla ja matkustin Ryttylään laulamaan ystäväni levylle yhden soolon ja parin biisin taustat. Laulu meni sisään ensimmäisellä otolla, mutta reissuun kului kokonainen päivä. Sää oli keväisen kirpakka ja kuulas. Olin ollut pitkään sairas, mutta sillä hetkellä tuntui, kuin olisin saanut kivuista ja synkkyydestä vapaapäivän.

Levystä tuli hyvä. Vieläkin se on Jari Kekäleen levyistä yksi suosikeistani. Erityisesti laulu nimeltään Heikkous puhuttelee kerta toisensa jälkeen. Sanat menevät näin:

Heikkous säv. & san. Jari Kekäle

Heikkous ei ole kaunista
vaan usein tosi rumaa
heikkous ei ole tehokasta,
eikä kovin osuvaa.

Heikkous ei ole hauskaa
useimmiten se masentaa.
Heikkoutta ei kukaan tahdo,
silti Jumala antaa

Heikkoutta voimaksi
evääksi toisille viedä
heikkoutta viisaudeksi,
josta vahvat, josta vahvat
eivät tiedä.

Heikkous pukee narrin vaatteet
se riisuu omista rikkaat.
heikkous testaa hienot aatteet
se särkee lahot tikkaat.

Heikkous on päälle kaatuva seinä
se musertaa mahdollisuudet
heikkous on huono jaettu käsi
se pyytää kortit uudet

Heikkoutta voimaksi...

Kerran heikkous avasi ovet
Nyt se sulkee niitä.
Kerran kaikki tekivät parhaansa
nyt ei sekään riitä

Kerran heikkous oli lähtökohta
Nyt se on päätepiste
heikkouteen ei kukaan suostu
paitsi Jumala itse

Tiettömällä tiellä

Sinä lähetät jalattoman kävelemään,
sanattoman selittämään,
siivettömän lentämään
ja minut toivottoman toivoa viemään.

Korjaatko satoa sieltä, minne et kylvänyt?
Tiettömältä tieltä löydänkö itseni nyt?

Sanallasi saat myrskytuulen tyyntymään,
vuoret vuokses siirtymään,
maailmoita syntymään ja
tähän mustaan sieluun uskoa uuteen.

Korjaatko satoa sieltä, minne et kylvänyt?
Tiettömältä tieltä löydänkö itseni nyt?

Sinä herätät savilinnut laulamaan
Erämaat saat kukkimaan.
Kuurot kutsut kuulemaan ja
nämä pienet eväät vuoksesi riittää

Korjaathan satoa sieltä, minne et kylvänyt.
Tiettömällä tiellä kuljen kanssasi nyt.

Tekemätön työ

Liisalle jo edellisen postauksen kommenteissa väitin, että täällä meillä hoitamattomat hommat voivat vaikka haukata kiinni housunpersuksiin. Se on ihan totta, kuten kuvasta näkyy. Tällä kertaa uhrina on tosin vanhempi koiranpentu.

Tänään on kuitenkin jostain syystä soinut päässäni hyvin kauan sitten tekemäni, aika kompelötekstinen laulu, jossa on kuitenkin tämänhetkiseen olooni sopiva ajatus.

Elämätön elämä

Aamu on valoisa, mutta mieleni harmaa:
toive tänäänkin turha on, sehän on varmaa.
Ei prinssiä valkoisella ratsullaan, ei lottovoittoa,
mainetta kunniaa.

Elämätön elämä hiertää kivenä kengässä.
Tekemätön työ eniten voimia syö.
Kauanko aiot jatkaa ontuen matkaa.
Elämätön elämä, tekemätön työ.

Et näe maailmaa, joka on sulle avoin,
kun tuulta tavoitat joka päivä niin monin tavoin.
Unelmistas linnoitusta rakennat.
Aika rientää, mutta yhä vain odotat.

Elämätön elämä..

Jos uskaltaisit kuulla totuuden ääntä,
katsoa silmiin, suojakilpes pudottaa,
katseesta Jeesuksen näkisit rakkauden,
elämän tarkoituksen ja rohkeuden.

Elämätön elämä..