Näytetään tekstit, joissa on tunniste Temppupussi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Temppupussi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Elokuvaterapiaa


Eilen katsoin pitkästä aikaa telkkarista elokuvan. Taisi olla nimeltään Ystävykset. Se kertoi kahdesta nuoresta pojasta, jotka molemmat olivat koulukiusattuja poikkeavuutensa vuoksi. Äärimmäisestä erilaisuudestaan huolimatta he ystävystyivät, tukivat ja auttoivat toisiaan ja tekivät hyvää myös muille. Olin nähnyt sen ennenkin, mutta silti se liikutti ja kosketti syvästi. Pitkästä aikaa muistin taas, miten paljon iloa ja lohdutusta voi löytää elokuvista. Niitä kun jaksan joskus katsoa silloinkin, kun voimat ja keskittymiskyky eivät riitä kirjojen lukemiseen.

Muutamme uuteen kotiin vasta syksyllä, mutta hiljakseen olen ryhtynyt pakkailemaan tavaroita, joita todennäköisesti ei tarvita ennen elokuuta. Tänään laitoin laatikkoon muun muassa nuo kolme elokuvaa, jotka olen katsonut useampaan kertaan ja nauttinut joka kerta. Kaikki ne kuvaavat jotain päähenkilön elämän kriisiä .Kaikissa on myös melko räiväkästä huumoria ja moraalisesti hieman äärimmäisiäkin aineksia, joten ihan kaikkein "puhdassieluisimmille" ne eivät ehkä sovi.

Jokaisella on tietenkin oma makunsa musiikin, kirjojen, elokuvien ja muunkin taiteen suhteen. Nämä ovat tuottaneet minulle iloa ja antaneet uskoa ja toivoa parempaan. Jos joku haluaa antaa minulle vinkkejä elokuvista, joista on itse kokenut löytäneensä iloa ja toivoa, ottaisin mielelläni vihjeitä vastaan.

perjantai 6. helmikuuta 2009

Psyyken itsesäätelykeinoista

Eräs kiinnostavin aihealue psykologiassa on mielestäni psyyken itsesäätelykeinot. (Siitähän ihminen yleensä kiinnostuu, mille itsellä on eniten käyttöä). Vanhempi, psykoanalyyttiseen persoonallisuusteoriaan pohjautuva teoria automaattisesti, ikäänkuin varaventtiileinä laukeavista defenssimekanismeista tuntuu hieman synkältä ja patologisoivalta. Käytännön havaintojen perusteella se näyttää silti jollain tavoin pitävän paikkansa.

Tiukan paikan tullen jotkut selittelevät. Toiset kieltävät koko hankalan asian tai ainakin sen arvon (happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista). Eräät projisoivat, eli heijastavat syyn johonkin itsensä ulkopuolelle. Jonkinasteisista psyyken ongelmista kertoo yleensä niin sanottu splitting, eli taipumus jakaa maailma ja toiset ihmiset jyrkästi kahteen vastakkaiseen joukkoon, mustaan ja valkoiseen, hyviksiin ja pahiksiin.

Minulle tyypillinen tapa on järkeistää, yrittää eritellä ja älyllistää vaikeat asiat. Sekään ei kuulemma ole usein toistuessaan tervettä, mutta mielummin valitsen sen kuin eräälle serkkutytölleni (ja aika monelle muullekin meidän suvussa) ominaisen tavan ratkoa vielä aikuisenakin ongelmat itkupotkuraivareilla (regressioksi kutsutaan moista taantumista pikkulapsn tasolle)....Muitakin listattuja defenssimekanismeja on. Tietoa löytyy useimmista psykan oppikirjoista.

Onneksi myöhemmät psykologian tutkijat ovat keksineet listata myös postiivisemman luettelon keinoista, joita voimme käyttää ihan tietoisesti ja aktiivisesti. Ne auttavat meitä käsittelemään tunteitamme, lohduttavat, rauhoittavat, piristävät, ilahduttavat ja antavat toivoa.

Toki näiden niin sanottujen selviytymiskeinojen (coping) käyttöönkin voidaan liittää vaaroja ja negatiivisia tulkintoja. Esimerkiksi syöminen tai juominen kohtuudella voi rauhoittaa ja lohduttaa, mutta jokainen tietää, mitä seuraa, jos se homma karkaa käsistä.

Monien muiden lailla minäkin olen saanut lohtua ja iloa musiikista, harrastuksista, luonnosta, ystävistä hyvistä kirjoista, elokuvista ja ylipäätään niistä asioista, joita Aristoteles tarkoitti mainitessaan mielihyvän lisäävän onnellisuuttamme. Masennukseen sairastumisen myötä kyky mielihyvän kokemiseen vain tuntui lähes kokonaan katoavan.

Eläimet taitavat tässä elämänvaiheessa olla tärkein selviytymiskeinoni. Niiden lämmin hyväksyvä läheisyys, leikkisyys ja jopa ne velvollisuudet, joita niiden hoitaminen tuo mukanaan, auttavat minua selviytymään tämän voittamattomalta tuntuvan masennukseni ja kipuni kanssa.

Positiivisinta selviytymiskeinoissa on mielestäni se, että niitä voi jokainen itse ikäänkuin keräillä ja kehittää. Liikunta tuo monille hyvää mieltä ja auttaa tasaamaan mielialaa. Siivoaminen voi auttaa purkamaan aggressiota ja tuottaa samalla miellyttävän, pölyttömän lopputuloksen. Jokaisen ulottuvilla on näitä arkisia konsteja paljon enemmän kuin synkkinä hetkinä tulemme huomanneeksi. Syvimmässä mielen lamassa niiden keksiminen ja vaikka vain käden ojentaminen sytyttämään huonetta valaisevan kynttilän voi olla liian suuri ponnistus. Siksi näitä toivon herättelykonsteja, arjen selviytymiskeinoja voikin olla hyvä miettiä itselleen etukäteen ikäänkuin varastoon.

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Päivän lista

Joskus vuosia sitten, kun jaksoin vielä yrittää pistää masennuksella kampoihin, kokeilin kaikenmoista. Yksi puuska oli kirjoittaa joka päivä viiden kohdan lista asioista, joista voin olla tänään kiitollinen tai iloinen. Lista ei saanut olla joka päivä samanmoinen, vaan siihen piti keksiä aina jotain juuri sille päivälle leimallista, sellaista, joka teki juuri siitä päivästä elämisen arvoisen.

Kai se vähäksi aikaa auttoi karkoittamaan synkkyyttä. Kaikkeen kuitenkin tottuu ja turtuu. Ehkä nyt voisi kuitenkin olla aika ottaa sama konsti hetkeksi uusiokäyttöön. Vaikka meikäläisille, yökukkujille ja aamusta nukkujille ,tätä kirjoitellessa on vasta aamupäivä, ehkä sen listan voi kirjoittaa jo nyt - ennenkuin päivä tästä pahenee. Pienetkin hyvät hetket muistuttavat, että sellaisiakin on olemassa ja että niitä voi tulla lisää.

Siis tänään voin olla iloinen siitä, että

1. Särkylääkkeet viimein tehosivat hirveään niska- ja päänsärkyyn
2. Muskakisu kehrää tuossa näytön ja näppäimistön välissä pienenä ja pehmoisena
3. Sain ilahduttavan sähköpostiviestin ystävältä
4. Viimeisimmät kaupasta haetut luomuperunat maistuvat erityisen hyviltä
5. sain juuri kuulla sisareni menevän pian naimisiin