Tänään olen ollut taas sormi delete-nappulalla tämän Toivon koti -blogin äärellä. Kuten kaikki muukin elämässäni, tämä tuntuu jäävän niin kauas omista tavoitteistani, että todisteet epäonnistumisesta tekee mieli hävittää. Blogin suhteen se on onneksi helppoa ja kivutonta, eletyn elämän suhteen hieman hankalampaa.
En usko, että kovin montaa ihmistä kiinnostaa nämä minun sisäiset prosessini ja vatvontani. Sitäpaitsi sellaisia varten on olemassa yksityiset, pahvikantiset päiväkirjat ja terapeutin sohva (meikäläisen ihanalla terapeutilla on kuitenkin mukava nojatuoli, eikä mitään psykoanatomista leikkelyalustaa ;-)
Ikävintä kuitenkin on, ettei tällainen kiinnosta itseänikään. Lukiessa tulee usein enemmän paha kuin hyvä mieli ja toivottomuus kasvaa enemmän kuin toivo.
Toisaalta olen kaikissa ratkaisuissani helposti liian hätäinen. Siinä asiassa puutarhanhoito on ollut meikäläiselle aivan erityisen hyödyllistä. Se nimittäin opettaa, että kaikella on aikansa ja jotkut asiat tarvitsevat kasvaakseen ja kypsyäkseen vaivannäköä ja kärsivällisyyttä odottaa . Mitäs, jos tällä sittenkin on jokin positiivinen merkitys.
Tämä nyt vaan tiedoksi, ettei kukaan pahoita mieltään, jos yhtäkkiä sitten tökkään sormeni siihen nappulaan ja vapautan itseni tästä jahkailusta.
Ellinoora kirjoitti taannoin hyvin blogosfäärissä leijuvista lukuisista avaruusromuista, eli blogeista, jotka joku on aloittanut, mutta jättänyt innon lopahdettua päivittämättöminä listalle roikkumaan. Niin minä en aio tehdä.
Pahalta on tuntunut myös ne kerrat, jolloin jonkun blogin päivitys on yllättäen loppunut ja muuta kautta olen saanut kuulla kirjoittajan menehtyneen.
Ylipäätään naputan tätä pohdintaani nyt tähän, koska mietin, mahtavatko muutkin kokea arjessaan samanlaisia ristiriitoja. Luulisin, että ainakin jotkut. Itselleni asiat olivat nuorena ja terveenä paljon selkeämpiä ja mustavalkoisempia. Päätöksiä oli helpompi tehdä myös siksi, että hektisessä elämänrytmissä jahkailuun ja toisinaan hyvin tarpeelliseenkaan harkintaan ei ollut aikaa. Nyt on ilmeisesti liikaakin.
En usko, että kovin montaa ihmistä kiinnostaa nämä minun sisäiset prosessini ja vatvontani. Sitäpaitsi sellaisia varten on olemassa yksityiset, pahvikantiset päiväkirjat ja terapeutin sohva (meikäläisen ihanalla terapeutilla on kuitenkin mukava nojatuoli, eikä mitään psykoanatomista leikkelyalustaa ;-)
Ikävintä kuitenkin on, ettei tällainen kiinnosta itseänikään. Lukiessa tulee usein enemmän paha kuin hyvä mieli ja toivottomuus kasvaa enemmän kuin toivo.
Toisaalta olen kaikissa ratkaisuissani helposti liian hätäinen. Siinä asiassa puutarhanhoito on ollut meikäläiselle aivan erityisen hyödyllistä. Se nimittäin opettaa, että kaikella on aikansa ja jotkut asiat tarvitsevat kasvaakseen ja kypsyäkseen vaivannäköä ja kärsivällisyyttä odottaa . Mitäs, jos tällä sittenkin on jokin positiivinen merkitys.
Tämä nyt vaan tiedoksi, ettei kukaan pahoita mieltään, jos yhtäkkiä sitten tökkään sormeni siihen nappulaan ja vapautan itseni tästä jahkailusta.
Ellinoora kirjoitti taannoin hyvin blogosfäärissä leijuvista lukuisista avaruusromuista, eli blogeista, jotka joku on aloittanut, mutta jättänyt innon lopahdettua päivittämättöminä listalle roikkumaan. Niin minä en aio tehdä.
Pahalta on tuntunut myös ne kerrat, jolloin jonkun blogin päivitys on yllättäen loppunut ja muuta kautta olen saanut kuulla kirjoittajan menehtyneen.
Ylipäätään naputan tätä pohdintaani nyt tähän, koska mietin, mahtavatko muutkin kokea arjessaan samanlaisia ristiriitoja. Luulisin, että ainakin jotkut. Itselleni asiat olivat nuorena ja terveenä paljon selkeämpiä ja mustavalkoisempia. Päätöksiä oli helpompi tehdä myös siksi, että hektisessä elämänrytmissä jahkailuun ja toisinaan hyvin tarpeelliseenkaan harkintaan ei ollut aikaa. Nyt on ilmeisesti liikaakin.
Kyllä pähkää. Olen itsekin viime viikkoina miettinyt onko mitään mieltä jatkaa mitään kirjoittamista tai ylipäätään yhtään mitään. Hengittämistä en ole ajatellut lopettaa.
VastaaPoistaMutta jos ei nyt kuitenkaan luovutettaisi. Mnulla alkoi muhia ajatus blogista johon kerättäisiin HYVIÄ UUTISIA. Varmaan sellainen jossain onkin mutta en ole siihen törmännyt. Pikkuisen mutkan matkaan saattaa tuottaa se, että kaikkien mielestä ei samat uutiset ole hyviä. Mutta siitä voisi selvitä sillä että jokaisen pitää vain perustella miksi uutinen on omasta mielestä hyvä. Kiinnostaisiko yhteistyö? Jos vaikka löytäisi muutaman samanmielisen. Tai siis, tämänmielisen.
Kuulostaa erinomaiselta idealta. Olen messissä, jos joku semmoisen projektin viitsii käynnistää:-) Sitäpaitsi juuri se voisi olla hurjan avartavaa, että saisi lukea myös ne perustelut.
VastaaPoistaNo sitäpä minäkin ajattelin, että voisi omakin maailma vähän avartua. Ja jos kerran tuntuu että vaikka mitä tekisi niin se on jonkun mielestä väärin, niin siitä voi kai sujuvasti edetä päätelmään, että aika hurjan erilaiset uutiset ja tekemiset voi jonkun mielestä olla hyviä? Mielenkiintoista!
VastaaPoistaKuulostellaan vähän. Voin laittaa vaikka tuonne omalle puolelleni idean esille ja katsotaan tuleeko muita. Perustamishommat blogspottiin minä voin ihan hyvin tehdä, saanpa syyn vältellä töitäni.
Kiva homma:-) vaikkei ehkä se töiden välttely. Niillä kun on ainakin täällä meillä toisinaan suorastaan puraista peppuun, ellei niitä hoida ajallaan ja hyvin ;-)
VastaaPoistaMun hommat ei ole sillä tavalla aggressiivisia. Ennemminkin tahtoo tulla pylly kipeäksi tästä "@X% istumatyöstä.
VastaaPoista