Hiljattain silmäilin täkäläisen ilmaisjakelulehden seuranhakuilmoituksia ja ajattelemattomasti nauraatirskahdin, kun hoksasin jonkun neidin kaipailevan "tosiuskovaista" miesystävää. Pitkään aikaan en nimittäin ole tuota ilmaisua kuullut, koska en enää aktiivisesti liiku piireissä, joissa moista käytetään.
Hetken siinä sitten tuumasin, että mikähän mahtaisi olla tosiuskovaisen vastakohta, valeuskovainenko? Teeskentelijä? Aika epätodennäköiseltä tuntuu, että kukaan muu kuin otsikoidenkipeä julkkis viitsisi nykyään enää uskovaiseksi tekeytyä, sen verran epätrendikästä se tässä ajassa on.
Vai mahtoikohan ilmoituksen laatija sittenkin käyttää tuota alkuliitettä ikäänkuin adjektiivina, samaan tapaan kuin nuoriso puhuu "tosi mageesta mestasta" tai "tosi tyhmästä opesta". (Hei! Eihän tuo lauseenjäsen ole adjektiivi. Kertokaa joku, mikä se on. Tykkäsin koululaisena lauseenjäsennyksestä, mutta kyllä tuommoiset kolmessakymmenessä vuodessa unohtuvat, kun ei ole koskaan sen jälkeen niitä tietoja tarvinnut)
Yhtäkkiä huomasin itsekin olevani vähintäänkin aika tyhmä , ellen peräti tosi ilkeä ja ylimielinen. Nousi mieleen Erkki Lemisen aforismi: "Olen usein samassa veneessä tuomitsijoiden kanssa: tuomitsen tuomitsijoita". Niinhän se tässä tapauksessa oli. Mikä minä olen naureskelemaan toisen toiveelle, jonka hän oli varmasti tuonut julki parhaalla osaamallaan tavalla.
Se, että olen itse niin usein saanut kokea olevani "aina liian jotain" (liian maallistunut, liian herätyskristillinen, liian liberaali tai liian tiukkis - aina arvostelijasta riippuen), ei riitä syyksi toisten mollaamiselle edes itsekseen, omissa ajatuksissaan.
On lohdullista ajatella, että vaikka ihmisten silmissä uskomme, tekomme ja olemuksemme ei aina olekaan standardien mukaista, Jumala ei mittaa meitä inhimillisten mittapuiden mukaan. Hän katsoo meitä armollisin, rakastavin silmin Kristuksen sovitustyön tähden. Hänelle jokainen ristiin turvaava syntinen on riittävän "tosi" riippumatta siitä, ovatko muut ulkoiset uskovaisuuden tunnusmerkit toisten ihmisten mielestä kohdallaan.
Hetken siinä sitten tuumasin, että mikähän mahtaisi olla tosiuskovaisen vastakohta, valeuskovainenko? Teeskentelijä? Aika epätodennäköiseltä tuntuu, että kukaan muu kuin otsikoidenkipeä julkkis viitsisi nykyään enää uskovaiseksi tekeytyä, sen verran epätrendikästä se tässä ajassa on.
Vai mahtoikohan ilmoituksen laatija sittenkin käyttää tuota alkuliitettä ikäänkuin adjektiivina, samaan tapaan kuin nuoriso puhuu "tosi mageesta mestasta" tai "tosi tyhmästä opesta". (Hei! Eihän tuo lauseenjäsen ole adjektiivi. Kertokaa joku, mikä se on. Tykkäsin koululaisena lauseenjäsennyksestä, mutta kyllä tuommoiset kolmessakymmenessä vuodessa unohtuvat, kun ei ole koskaan sen jälkeen niitä tietoja tarvinnut)
Yhtäkkiä huomasin itsekin olevani vähintäänkin aika tyhmä , ellen peräti tosi ilkeä ja ylimielinen. Nousi mieleen Erkki Lemisen aforismi: "Olen usein samassa veneessä tuomitsijoiden kanssa: tuomitsen tuomitsijoita". Niinhän se tässä tapauksessa oli. Mikä minä olen naureskelemaan toisen toiveelle, jonka hän oli varmasti tuonut julki parhaalla osaamallaan tavalla.
Se, että olen itse niin usein saanut kokea olevani "aina liian jotain" (liian maallistunut, liian herätyskristillinen, liian liberaali tai liian tiukkis - aina arvostelijasta riippuen), ei riitä syyksi toisten mollaamiselle edes itsekseen, omissa ajatuksissaan.
On lohdullista ajatella, että vaikka ihmisten silmissä uskomme, tekomme ja olemuksemme ei aina olekaan standardien mukaista, Jumala ei mittaa meitä inhimillisten mittapuiden mukaan. Hän katsoo meitä armollisin, rakastavin silmin Kristuksen sovitustyön tähden. Hänelle jokainen ristiin turvaava syntinen on riittävän "tosi" riippumatta siitä, ovatko muut ulkoiset uskovaisuuden tunnusmerkit toisten ihmisten mielestä kohdallaan.
Täällä meillä päin
VastaaPoistatosiuskovaisella on jo
yksi ja puoli jalkaa
taivaassa, sillä hän
on pyhempi kuin muut.
Esimerkkinä tosiuskovaisesta
naisesta mainittakoon, että
hän leikkasi saksilla
viikkolehdestä kaikki
naisten kuvat pois,
että häenen miehelleen
ei tulisi syntisiä ajatuksia.
Minua on aina hirvittänyt ihmiset,
joille ei Jumalan Armossa ole
tarpeeksi, vaan siihen lisätään
niitä omia ansaitsemispaloja.
Kuulusikohan tämä samaan kategoriaan?
VastaaPoistaEilen hesarissa oli nekrologi, jossa kuolleen titteliksi mainittiin papinrouva. Mua on ajatteluttanut ko. asia kovasti. En haluaisi että mut määritellään miehen ammatin kautta. Kai se vainajan elinaikana on ollut tärkeä titteli.
Asiaa sinä kirjoitat. Ihan täytyy siihen Amen sanoa. Tuota karsinoimista minäkin olen elämäni aikana saanut kuulla ja olla aina liiaksi jotakin. Yksi asia on aivan varma ja tosi: Jeesus meni meille valmistamaan sijaa, ei karsinoita, joihin eroteltaisiin evlut, helluntailaiset, adventistit sun muut missiolaiset. Ei, vaan meillä on yksi yhteinen Taivaan koti ja yksi yhteinen Isä ja Hän huolii omakseen sen, joka uskoo Jeesuksen veren puhdistavaan voimaan. Tämä on minun uskontoni, luulenpa vielä, että aika "puhdasoppista", kun on Raamatusta suoraan. Tämä on niin yksinkertaista, että se vain ei riitä kaikille, sillä siinä ei ole koreita korulauseita, ei mutkikkaita sanakäänteitä eikä minkäänllaisia suorituksia. Se on lepoa Jumalan sylissä, armon omistamista itselleen jo täytetyn työn vuoksi.
VastaaPoista