lauantai 13. kesäkuuta 2009

Elokuvaterapiaa


Eilen katsoin pitkästä aikaa telkkarista elokuvan. Taisi olla nimeltään Ystävykset. Se kertoi kahdesta nuoresta pojasta, jotka molemmat olivat koulukiusattuja poikkeavuutensa vuoksi. Äärimmäisestä erilaisuudestaan huolimatta he ystävystyivät, tukivat ja auttoivat toisiaan ja tekivät hyvää myös muille. Olin nähnyt sen ennenkin, mutta silti se liikutti ja kosketti syvästi. Pitkästä aikaa muistin taas, miten paljon iloa ja lohdutusta voi löytää elokuvista. Niitä kun jaksan joskus katsoa silloinkin, kun voimat ja keskittymiskyky eivät riitä kirjojen lukemiseen.

Muutamme uuteen kotiin vasta syksyllä, mutta hiljakseen olen ryhtynyt pakkailemaan tavaroita, joita todennäköisesti ei tarvita ennen elokuuta. Tänään laitoin laatikkoon muun muassa nuo kolme elokuvaa, jotka olen katsonut useampaan kertaan ja nauttinut joka kerta. Kaikki ne kuvaavat jotain päähenkilön elämän kriisiä .Kaikissa on myös melko räiväkästä huumoria ja moraalisesti hieman äärimmäisiäkin aineksia, joten ihan kaikkein "puhdassieluisimmille" ne eivät ehkä sovi.

Jokaisella on tietenkin oma makunsa musiikin, kirjojen, elokuvien ja muunkin taiteen suhteen. Nämä ovat tuottaneet minulle iloa ja antaneet uskoa ja toivoa parempaan. Jos joku haluaa antaa minulle vinkkejä elokuvista, joista on itse kokenut löytäneensä iloa ja toivoa, ottaisin mielelläni vihjeitä vastaan.

1 kommentti:

  1. Eipä minulla nyt tähän hätään ole sinulle elokuvien nimiä tarjota. Itse kyllä katselen, mutta unohdan nimeä myöden elokuvat. Tulee ainakin helpoksi minun viihdyttämiseni sillä saralla :)
    Mahtaisiko se tuttuus tulla ainakin kummankin blogin sivupalkeissa olevasta päivän sanasta? siksi minä ainakin kiinnostuin blogistasi. Sitten kun luin kiinnostuin lisää ja löysin lisää paljon samanlaisuutta, ajatuksia, kokemuksia, Achtén ja kumppanit, minussakin hitunen eteläpohjakaista äidin kautta, sairastelun surkeutta ym. Kuitenkin kaiken tämän lisäksi ja juuri siksi toivo, toivonkoti.
    Jos haluat voisit kirjoittaa minulle Nelmi ät netti.fi
    Jään odottelemaan:)

    VastaaPoista