Kiitollisuus valaisee tämän päivän

Toisessa blogissani olen jo päivitellytkin, kuinka kukkaroni vahingossa lähti miehen mukana työmatkalle Lappiin viikoksi, joka päättyy nyt torstain ja perjantain välisenä yönä. Hätävarakätköistä ja vanhemmilta lainaamalla olen saanut rahaa niin, että eläimille on ruokaa, eikä emäntäkään varsinaisesti ole päässyt nälkään nääntymään.

Tänään taskunpohjalla oli jäljellä vielä 37 euroa, kun lähdin ruokaostoksille mielessäni lähestyvä Juhannus. Käytyäni ensimmäisessä aikomassani kaupassa palasin sieltä kassi pullottaen koiran puruluita, kissanruokaa ja pari talouskapinetta (juuresharja ja pyykinripustusteline), joiden hankkiminen olisi aivan hyvin voinut jäädä myöhempään.

Kilistellessäni taskussa jäljellä olevia kolikoita tajusin kuinka hyvin minun asiani nykyään oikeasti ovatkaan. On sairautta, masennusta ja eläke on pieni. Sitä en voi kiistää, mutta taloudellisestikaan emme puolison kanssa ole koskaan tulleet näin hyvin toimeen kuin nyt, koska vain hyvin lyhyitä aikoja olemme koskaan olleet molemmat yhtä aikaa töissä. On tullut opiskeltua, kärsittyä työttömyydestä ja omasta typeryydestä (esimerkiksi yrittäjyydestä). Nyt on käytettävissä puolison palkka ja minun eläkkeeni. Molemmat ovat yleisen mittapuun mukaan hyvin pieniä, mutta mitään ei puutu, kun ei kovin paljon ole tottunut tarvitsemaan.

Miten nopeasti onkaan unohtunut se, että vasta muutaman vuoden ajan olemme voineet nostella ruokakaupassa kärryyn, mitä ikinä mieli halajaa. No, ehkä siksi mieli ei vieläkään ihan hirveitä halaja, kun ei ole koskaan semmoiseen tottunut.

Kävin myös katsomassa vanhempiani. Äiti on juuri päässyt sairaalasta ja yrittää kotona toipua keuhkokuumeesta. Isä sai pari viikkoa sitten ensimmäisen pahan sydämen rytmihäiriönsä, mutta ensimmäiset tutkimukset on tehty, eikä ainakaan sepelvaltimotautia löytynyt. Mieli on kiitollinen siitäkin.

Lähdön päähän äiti kertoi terveisiä vanhalta työtoverilta ja kertoi tämän sanoneen asian, joka tuntuu minusta aarteelta, jota vaalin ja ihastelen vielä pitkään mielessäni kuin kaunista kukkaa tai kiveä. Terveisten lähettäjä on ihminen, jonka en juuri ketään kuullut kehuvan sinä aikana, kun hänen kanssaan samassa koulussa työskentelin. Mukava työtoveri silti. Kuullessaan, että olen joutunut eläkkeelle hän oli sanonut: "Sääli, sillä hän oli niin pidetty opettaja".

Kun tietää niin monissa asioissa epäonnistuneensa ja olevansa toisille surullisen usein pääasiassa taakka, tuntuu todella hyvältä kuulla, että on edes joskus voinut tehdä hyvää, ilahduttaa ja antaa jotain. Kiitollisuus valaisee tämän päivän.