Puhukaa kivet

Kun katselen kaukaa rantahiekkaa
se näyttää harmaalta vaan.
Jos käteeni nostan muutaman kiven
ne aurinko saa muuttumaan.
Ne hehkuu ja kimaltaa.
Auringon valossa katsoja väritkin huomaa.
Kaikkeuden kauneutta ihmettelen:
miten pienikin Suuren on luomaa.

Kadulla katson ihmisvirtaa.
Ne kulkevat kopeina vaan.
Ei hymyile kukaan, ei uupunutta
pysähdytä auttamaan.
Myös minulla sydän on jäätä
ja kolkolta kylältä kaupunki näyttää.
Haen kasvoista kauneutta aitouden,
mutta harmaalta maisema näyttää.

Puhukaa kivet, huutakaa vaikka.
Näyttäkää missä on ihmisen paikka.
Vain Valossa nähdä voi elämän värit ja kauneuden.

Puhukaa kivet, huutakaa vaikka,
näyttäkää missä on syntisen paikka.
Vain Valossa nähdä voi elämän värit ja kauneuden..