sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Ei mikään

Nyt on olotila sellainen, ettei riemu kovin railakkaasti repeile. Eihän tässä toki ilo ole ollut ylimmillään pitkiin aikoihin, mutta nyt on elo kuin rämpimistä kylmässä kurapellossa. Tällaisina hetkinä pienetkin hyvät asiat muuttuvat oljenkorsiksi, joihin tarttuminen auttaa muistamaan, että on tällä elämällä jotain merkitystä, niin risaista ja surkeaa rämpimistä kuin se omalla kohdalla enimmäkseen onkin.

Muutama viikko sitten sain viestin ennestään tuntemattomalta ihmiseltä, joka omisti äänilevyni ja kertoi erityisesti tämän kappaleen merkinneen hänelle paljon. Olin iloinen, sillä monien mielestä se on synkkyydessään pelottava. Itselleni se on aina ollut läheinen.

Ei mikään

Halki pimeän laakson, läpi pelkojen yön
minä perille löydän vuoksi täytetyn työn,
eikä mikään tässä maailmassa ole väkevämpi rakkauttas.
Kaksin käsin sun viittasi liepeeseen tartun
ja pysyn mukanas.

Ääni hiljainen kantaa yli meluisen maan.
Risti toivoa antaa elämään kuoleman,
eikä mikään tässä maailmassa ole väkevämpi rakkauttas.
Kaksin käsin sun viittasi liepeeseen tartun
ja pysyn mukanas.

Ole minulle leipä.
Ole lepo ja työ.
Herra armahda meitä, valaise tämä yö,
eihän mikään tässä maailmassa ole väkevämpi rakkauttas.
Kaksin käsin sun viittasi liepeesen tartun ja pysyn mukanas.

2 kommenttia:

  1. Mitään ei synny ilman kurapeltoja.
    Luovat masenennukset ja muut, tauot,
    kuuluvat asiaan!:))

    VastaaPoista
  2. Ihanat, lohduttavat sanat. Eihän meillä olekaan muuta kun yritystä roikkua kaksin käsin tuossa viitan liepeessä.

    VastaaPoista