joka täyttää sydämen.
Valoisin mielin lähdin työtä tekemään.
Nyt vain raunioiden savuavan ympärilläin nään.
Taivaanrannanmaalari olen kai,
sunnuntailapsi, mutta nyt on maanantai.
Korkealle kurotin ja putosin,
tahdoin tehdä paljon, mutta kaiken menetin.
Mustan viivan piirrän erottamaan
hehkuvan taivaan ja tummuvan maan.
Unelmat maalaan kirkkain värein taivaaseen.
Kun maata teen, siveltimen kastan
värinappiin likaiseen.
Taivaanrannanmaalari olen kai...
Olen vanki tämän mustan maan.
Tuskin koskaan mitään hyvää valmiiksi saan,
mutta kultainen hehku värjää karun maiseman.
Sitä katsoessa toivon taas ja uuteen uskallan.
Siivoilin eilen paperikasoja siltä varalta, että muutto uuteen paikkaan on pian edessä. Löysin paljonkin mielenkiintoista, jonka luulin jo lopullisesti kadonneen. Erityisesti lämmitti mieltä "arkeologinen löytö" kolmen vuosikymmenen takaa. Se oli vihko, johon neljätoistavuotiaana olin raapustanut muun muassa runon, jonka pohjalta kaksikymentä vuotta myöhemmin tein tuon laulun, jonka tekstin tuohon nyt kirjoitin.
Psykologisissa tutkimuksissahan on saatu viitteitä siitä, että optimismi ja pessimismi ovat melko pysyviä suhtautumistapoja ihmisen persoonassa. Viitekehyksestä riippuen niiden ajatellaan johtuvan joko neuropsykologisista seikoista tai persoonallisuuden kehityksen kuluessa omaksutuista toimintamalleista. Oli miten oli, niin kovasti tuttua huomaan tavassani kokea elämää 14-vuotiaana, 34-vuotiaana ja nyt.
Vaikka laulun yleisilme on synkkä, niin mainitaanhan tekstissä sittenkin tuo punainen aurongonlasku, kaukaa kajastava valo..Siihen ajatukseen tartun, kun ei muutakaan ole.
Psykologisissa tutkimuksissahan on saatu viitteitä siitä, että optimismi ja pessimismi ovat melko pysyviä suhtautumistapoja ihmisen persoonassa. Viitekehyksestä riippuen niiden ajatellaan johtuvan joko neuropsykologisista seikoista tai persoonallisuuden kehityksen kuluessa omaksutuista toimintamalleista. Oli miten oli, niin kovasti tuttua huomaan tavassani kokea elämää 14-vuotiaana, 34-vuotiaana ja nyt.
Vaikka laulun yleisilme on synkkä, niin mainitaanhan tekstissä sittenkin tuo punainen aurongonlasku, kaukaa kajastava valo..Siihen ajatukseen tartun, kun ei muutakaan ole.
Maan mustuudesta. Työkykykartoituksessa ollessani osallistuin jonkin sortin kuvataideterapiaryhmäänkin. Siellä eräs mies maalasi myös mustaa maata. Kun sitten tutkimme ja tulkitsimme omia ja toistemme töitä, niin kerroin miehelle, että minulle musta maa edustaa TOIVOA. Pelto on kynnetty sitä varten, että siihen kylvetään jotain itämään.
VastaaPoistaLämpimästi tervehtien ja lauluista kiittäen Aila (tuo ei kylläkään ollut muistokirjoitus, vaikka saattaisi luulla...)
Täten värvään sut sitten kirirjoottamaan sen muistokirjootuksen, kun son aika tuloo, kun kerran noin komiaa tekstiä tuloo ;-)
VastaaPoistaMutta vakavasti puhuen se on aika merkittävä juttu, että eri kuvat ja symbolit edustavat ihmisille eri asioita. Siinä piileekin yliyleistämisen vaara, jos kaikkia yritetään tulkita samalla tavalla.