Miten tää voi olla niin vaikeata? Nimittäin kirjoittaa toivosta, koota ajatuksia näin aluksi pelkästään itselleen, sillä en ole tätä uusinta blogiani ilmoittanut edes blogilistalle. Tällä menolla tästä ei mitään tulekaan, vaan koko yritelmä kuivuu kasaan heti alkuunsa. Tiedän kuitenkin tarvitsevani tätä, siis toivoa, sen pohtimista ja tavoittelemista. Siksi en ainakaan vielä luovuta.
Googletin hakusanan "toivo"ja sieltähän rupesi pukkaamaan jos jonkinmoista tekstiä, joissa sana esiintyi erisnimenä. En minä nyt kumminkaan miestä ole vailla. Kyllä tuo entinen vielä ihan välttää. Yllättävän monissa yhteyksissä se sana oli liitetty johonkin kristilliseen yhdistykseen, järjestöön tai yritykseen.
Sitten osui vastaan tämä. Kristillisen julkaisun artikkeli sekin, mutta käsitteli niin sanottua "positiivista psykologiaa". Aiheesta kertoi Markku Ojanen, Tampereen yliopiston psykologian professori, joka lienee julkaissut siitä kirjankin.
Minulle jo pelkkä sana positiivinen on sangen negatiivinen. Kun siihen vielä yhdistetään "psykologia" naamani vääntyy väkisinkin inhosta irvistykseen. Taidan olla aika toivoton tapaus. Sen lisäksi olen myös epätoivoinen. Juuri siksihän tässä olen tätä toivoa etsiskelemässä...
Mutta löydänkö edes kunnollista tapaa määritellä toivoa muuten kuin negaatioiden kautta? Siis onko toivo pelkkää epätoivon poissaoloa vai jonkin paremman odottamista? Pitääkö toivolla olla jokin tarkasti määritelty kohde vähän niinkuin joulupukille kirjoitetussa kirjeessä: Rakas Joulupukki/universumi/kohtalo/Jeesus (rastita haluamasi vaihtoehto) haluaisin vielä tämän elämän aikana parantua/muuttua paremmaksi ihmiseksi/oppia nauttimaan elämästä/voittaa lotossa (jälleen rastita toivomasi vaihtoehto)...
En minä tästä asiasta yksin selvää saa. Ehkä täytyy sittenkin ottaa riski ja ilmoittautua blogilistalle. Jos vaikka joku viisas tai edes ystävällinen kommentoisi ja kertoisi, mistä hänen mielestään elämiseen toivoa löytyy. (Tuolta positiivisen psykologian kirjasta minä en sitä kyllä tavoittanut. Taisin nimittäin tenttiä sen logoterapian opintoihin pari vuotta sitten, mutta pistinpähän linkin tuohon. Ehkä se on hyödyksi jollekin toiselle).
Omaa pahaa oloaan purkavat, kristinuskokriittiset kommentoijat pysykööt kuitenkin muilla areenoilla. Tämä täti ei semmoista sulata nyt yhtään. Tässä blogissa vallitsee täysi diktatuuri. Vain kiltit kommentit kelpaa. Kiitos.
Sitten osui vastaan tämä. Kristillisen julkaisun artikkeli sekin, mutta käsitteli niin sanottua "positiivista psykologiaa". Aiheesta kertoi Markku Ojanen, Tampereen yliopiston psykologian professori, joka lienee julkaissut siitä kirjankin.
Minulle jo pelkkä sana positiivinen on sangen negatiivinen. Kun siihen vielä yhdistetään "psykologia" naamani vääntyy väkisinkin inhosta irvistykseen. Taidan olla aika toivoton tapaus. Sen lisäksi olen myös epätoivoinen. Juuri siksihän tässä olen tätä toivoa etsiskelemässä...
Mutta löydänkö edes kunnollista tapaa määritellä toivoa muuten kuin negaatioiden kautta? Siis onko toivo pelkkää epätoivon poissaoloa vai jonkin paremman odottamista? Pitääkö toivolla olla jokin tarkasti määritelty kohde vähän niinkuin joulupukille kirjoitetussa kirjeessä: Rakas Joulupukki/universumi/kohtalo/Jeesus (rastita haluamasi vaihtoehto) haluaisin vielä tämän elämän aikana parantua/muuttua paremmaksi ihmiseksi/oppia nauttimaan elämästä/voittaa lotossa (jälleen rastita toivomasi vaihtoehto)...
En minä tästä asiasta yksin selvää saa. Ehkä täytyy sittenkin ottaa riski ja ilmoittautua blogilistalle. Jos vaikka joku viisas tai edes ystävällinen kommentoisi ja kertoisi, mistä hänen mielestään elämiseen toivoa löytyy. (Tuolta positiivisen psykologian kirjasta minä en sitä kyllä tavoittanut. Taisin nimittäin tenttiä sen logoterapian opintoihin pari vuotta sitten, mutta pistinpähän linkin tuohon. Ehkä se on hyödyksi jollekin toiselle).
Omaa pahaa oloaan purkavat, kristinuskokriittiset kommentoijat pysykööt kuitenkin muilla areenoilla. Tämä täti ei semmoista sulata nyt yhtään. Tässä blogissa vallitsee täysi diktatuuri. Vain kiltit kommentit kelpaa. Kiitos.
Mielenkiintoisia ajatuksia sinulla täällä. Olen lukenut kaikki, vaikken ole mitään kommentoinutkaan. Jotkut kirjoitukset eivät vaadi kommentointia. Niitä vain haluaa makustella itsekseen.
VastaaPoistaToivon vastakohta voisi olla myös toivoton. Parempi ehkä itsensä kannalta, jos jaksaa elätellä toivoa. Muuten voi tulla aika toivoton olo.
Anteeksi tämä nimettömyys. Olen hysteerisen ujo.
VastaaPoistaHyvä ajatus, että vain kiltit kommentit kelpaa. Toivottavasti tämä kommentti on tarpeeksi kiltti.
Olen reippaasti yli viiskymppinen mummu, ja koko ikäni olen yrittänyt kehittyä. Ensin olin uraputkityyppi aina etenemässä ja sitten huuhaakehittyjä. Aina piti edetä paremmaksi ja paremmaksi. Siis toisenlaiseksi kuin sillä hetkellä.
Nyt alkaa tuntua, että hitot kasvusta. En ole erityisen hyvä ihminen, mutta olen riittävän hyvä.
Toivo käsitteenä viittaa mielestäni johonkin joka tulee tulevaisuudessa. En oikein kaipaa toivoa, sillä riittävän hyvä on elämässäni läsnä nyt.
Minulla on kyllä tulevaisuudenluottamusta. Elämä on kantanut tähän asti ja kantaa edelleen, kunnes loppuu, ja sen jälkeinen ei ole oleellista. Jos jotain on, riittää, kun olen ollut riittävän hyvä, ja jos jotain ei ole, on sitäkin tärkeämpää että olen joka hetki riittävän hyvä.
Mitä riittävän hyvään kuuluu - no välittämistä, antamista, semmoista.
Kiitos kun olet! Blogisi lukeminen laukaisi miellyttävän ajatuskulun, ja oli miellyttävää voida kirjoittaa se tänne.