Meidän kuudes kissa, Muska, kuusivarpainen kullanmuru. Se tuli meille syksyllä, kun ajattelemattomat ihmiset ajattelivat hankkiutua eroon ajattelemattomuutensa seurauksista tappamalla pienet pentuset.Ennenkuin ehdin sanoa kissaakaan, se oli ottanut paikkansa sylissä ja sydämessä. Enää en siitä luopuisi, vaikka alkuun ajattelin, että yksikin lisää on liikaa. Asioilla on tapana järjestyä. Uusi eläinlapsi, kuten ihmislapsikin kantaa mukanaan lupausta huomisesta, yhteisistä vuosista täynnä lämpöä ja läheisyyttä.
Se tarvitsee minua. Sen pienet, pennunpehmoiset tassut pitävät minua elämässä kiinni. Minä pelastin sen hengen ja omalla tavallaan se pelastaa joka päivä minut elämälle. Ilman näitä nelijalkaisia rakkaitani tuskin jaksaisin enää uskoa ja toivoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti