Luottamuksesta

Tänään on tuolla raamatunlauselaatikossa kohta, joka yksinkertaisesti, selkeästi ja käytännönläheisesti kiteyttää sen, mitä luottamus Jumalan huolenpitoon on minullekin merkinnyt jo yli 30 vuotta. Näinhän siellä sanotaan:

Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.

Room. 8:28 (KR33/38)

En minä ymmärrä kaikkea. Nykyään en enää yritäkään. Inhimillinen tieto on muuttuvaa ja se, mitä järjeksi kutsumme, tavoittaa monia tärkeitä asioita, mutta ei sitä, mikä on olevaisen ytimessä. Sitä kohti haparoi tässä ajassa vain usko ja luottamus, hauras toive tai vuorenluja vakuuttuneisuus, ajasta, paikasta ja persoonasta riippuen.

Kun Raamatussa puhutaan niin paljon siitä, että Jumalalla on suunnitelma, että jokaisen yksittäisen ihmisen elämälläkin on merkitys ja ainutlaatuinen tarkoitus, olen joskus kiihkeästi kaivannut tietoa siitä, mikä on oman elämäni tarkoitus.

Olen kuvitellut, että se on jotain konkreettista ja sanoiksi puettavaa, loogista ja lineaarista, joka tähtää alusta loppuun saakka johonkin päämäärään. Nuorena yritin kiihkeästi antaa sille nimen. Tulisiko minusta paimen, opettaja vai palvelija? Onko paikkani olla kantona kaskessa tai kivenä polulla vai oppisinko joskus vielä hoitamaan, auttamaan, tukemaan tai parantamaan?

Enää en kysele, enkä kaipaa. Kaikki on nyt ja tässä. Tarkoitukset selviävät aikanaan, jos ovat selvitäkseen. Tämä hetki riittää ja luottamus siihen, että Hän pitää huolta lapsistaan. Vaikka se, mikä meistä on hyvää ei aina näytä maailmassa ja omassa elämässämme toteutuvan, kun elämme rukouksessa ja Häneen luottaen saamme olla varmoja, että kaikki, minkä Hän sallii koituu lopulta niiden parhaaksi, jotka Häneen turvavat.

Miten lohdullinen ajatus tänäkin tuskanharmaana päivänä.