torstai 21. tammikuuta 2010

Koira vai neliveto maasturi?

Kerran jo pistin jäihin tämän blogini, kun nimi tuntui niin harhaanjohtavalta. Alkuperäinen tarkoituksenihan oli kerätä tänne lohduttavia, toivoa nostattavia ajatuksia muistiin itselle ja jaettavaksi. No, jos tosiaan ryhtyisin naputtelemaan vain silloin, kun jotain kohottavaa pyörii mielessä, tähän blogiin ei monta postausta vuodessa ilmaantuisi.

Tänään (oikeastaan jo monta viikkoa) on ahdistanut ihan hirveästi. Se ei ole ihan tavallista, sillä masennussairauteeni ei tyypillisesti ole kuulunut ahdistusoireita. Puristavan pahan mieleni syy on tänään kulminoitunut Koiramme-lehden artikkeliin, josta luin, että joidenkin mielestä koiran pito on pahempi ympäristörikos kuin nelivetomaasturin omistaminen.

Koira kuluttaa ravinnokseen lihaa, jonka tuottaminen kasvattaa hiilidioksidipäästöjä, samoin koiran jätökset ja kaikki ne lelut, tarvikkeet ja muu kulutus, jonka koiraharrastajat lemmikkiensä ylläpitoon törsäävät.

Sitä lukiessa minulle tuli äärettömän paha mieli - eikä pelkästään sen vuoksi, että meillä on paljon lemmikkejä (kolme koiraa, kuusi kissaa, lammas, kukko ja kana tällä hetkellä). Toki tunnen itseni ympäristörikolliseksi ja kannan elämäntapani seurauksista huolta. Olen kuitenkin itse kasvissyöjä. En ole pian kahteenkymmeneen vuoteen itse kuluttanut lihan murustakaan ja yritän muutenkin tehdä niin luontoystävällisiä valintoja kuin kykenen. Kasvatan itse osan ruuastani. Valitsen ympäristöystävällisiä tuotteita aina, kun se on mahdollista ja ylipäätään pyrin minimoimaan kulutustani.

Näistä eläimistä ainoastaan kaksi on rahalla hankittu. Sitäkin perustelimme itsellemme sillä, että vastuulliselta kasvattajalta on parempi ostaa kuin edistää ihmisten vastuutonta lemmikinpitoa ottamalla jonkun välinpitämättömän koiranomistajan "vahinkopentu".

Toisaalta suurin osa eläimistämme on juuri niitä vahinkopentuja: ihania rakastettavia, hellyttäviä, viattomia olentoja, jotka eivät ole pyytäneet saada syntyä maailmaan, mutta tarvitsevat rakkautta, ravintoa ja huolenpitoa selviytyäkseen täkäläisissä ilmasto-oloissa. Ne ovat saaneet alkunsa ihmisen vastuuttoman eläintenhoidon seurauksena, mutta ansaitsevat silti mielestäni tulla rakastetuiksi ihan omana itsenään - eikä meillä yhtäkään eläintä harrastusvälineeksi tai näyttelyesineeksi ole hankittykaan.

Meidän kaikki kissamme ovat sisäkissoja ja yhtä lukuun ottamatta steriloituja. Lisää ei-toivottuja pentuja meiltä ei maailmalle lähde. Luonnoneläimiä eivät ainakaan meidän kissamme enää hätistele, eivätkä häiritse, eivätkä koiratkaan koskaan juoksentele valvonnatta vapaina luonnossa.

Minusta maasturin ja elävän olennon vertaamisessa toisiinsa on muutenkin jotain todella vastenmielistä. Kieroontuneella tavalla se mielestäni heijastelee ihmisen vääristynyttä suhdetta luontoon, eläimiin ja jopa toisiin ihmisiin. Eläimet ovat eläviä, tuntevia olentoja. Niillä on meistä riippumaton elämisen ja olemassaolon oikeus sen jälkeen, kun ne ovat maailmaan syntyneet. Niin minä ajattelen, koska todellisuudessa ihminen ei voi elämää luoda, vaikka elänten jalostamisesta ja kasvattamisesta puhummekin. Elämä on aina Jumalan kädessä. Tappamaan ja tuhoamaan ihminen valitettavasti kykenee.,Onneksi tahtoessaan myös auttamaan ja hoivaamaan.

Sairaana ja työkyvyttömänä tunnen olevani taakka tälle yhteiskunnalle. Tuntuu kauhealta, että nyt pitäisi vielä kantaa syyllisyyttä tästä elämänsä ainoasta valosta: noista pehmeistä, elävistä, suloisista, iloisista ja pahankurisista otuksista, jotka ovat useimmiten ainoa syy, joiden takia kykenen aamulla ylös sängystä.

Ymmärrän toki kohtuuden merkityksen tässä lemmikkienpitoasiassa ja yritän työskennellä sen puolesta ainakin yleisissä keskusteluissa parhaani mukaan. Olen aina kantanut huolta myös siitä, että jokainen meidän eläimistämme saa riittävästi yksilöllistä hoivaa.

Minun mielestäni se vastuu ja kohtuullisuus pitäisi kuitenkin olla päällimmäisenä niillä, jotka valvovat eläinten lisääntymistä. Lemmikkien ei pitäisi antaa lisääntyä hallitsemattomasti, kun inhimillisiä keinoja sen ongelman hoitamiseksi on olemassa. On järkyttävää, että ihmiset ajattelemattomuuksissaan päästävät citykanien tapaisia ongelmia syntymään. (Venäjän puolella muuten kulkukoirat tappavat paikoitellen ihmisiä ja Kaliforniassa karanneet pythonkäärmeet leviävät hallitsemattomasti - vai olikohan se boa - no, joka tapauksessa joku hirmu iso liero kumminkin)..

Minä en halua maasturia. Haluan nämä omat pienet rakkaat ja yritän jaksaa hoitaa ne hyvin niin kauan kuin itse elän ja ne elävät. Tuossa jaloissa nukkuu yli 16 vuotias koira. Olen hoitanut sitä sen syntymästä saakka. On vaikeata käsittää, miten joku voi verrata tuota elävää, sykkiväsydämistä olentoa kulkuvälineeseen. Aivan yhtä asiallista (siis asiatonta) olisi syyllistää ihmisiä, jotka hankkivat lapsia, sillä me ihmiset vasta mahdottomia saasteiden lähteitä olemme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti