Avuttomuudesta

Tänään, kun heräsin aamu oli jo mennyt. Päivää sentään oli vielä jäljellä. Toki olin aamuyöllä pissattanut koirat, mutta sitä ei lasketa, kun en ollut silloin vielä kunnolla tolkuissani. Viimeöisen saunan lämpö vielä vaikutti jäsenissä niin, että pääsin tarpomaan lumihangessa pienen lenkin joka koiran kanssa (niitä on kolme). Nyt lämmön vetreyttävä vaikutus onkin jo mennyttä ja riesana on niin sanottu saunakrapula, monille reumaatikoille tuleva kuvotus, turvotus ja päänsärky, joka saunan lämmöstä seuraavana päivänä koituu.

Herättyäni mietin, miten paljon asioita ihminen tekeekään ikään kuin automaattiohjauksella ja pitää niitä itsestäänselvyytenä. Rutiini säästää resursseja: keskittymistä, voimia ja ajatuskapasiteettia, mutta toisaalta myös estää uppoutumasta elämyksiin syvällisesti, niin, että aistimukset tulisi todella koettua. Monet yksinkertaiset, mutta arvokkaat asiat huomaa vasta, kun ne on jo kadottanut.. kuten nyt kyvyn kävellä kokematta tällaista kipua joka ainoassa jalkansa osasessa.

Viime päivinä olen ollut ehkä kipeämpi kuin koskaan aikaisemmin näiden reumasairauksieni vuoksi. Monet arkiset askareet ovat tuntuneet ylivoimaisilta. Avuttomuuden kokemus on tuupannut mieltäni jälleen kerran perimmäisten kysymysten äärelle. Mikä on ihminen ja mikä on tämän elämän tarkoitus, pohdituttavat jälleen kerran kovasti.

Jos ihminen on yhtä kuin voimansa, pystyvyytensä ja suorituksensa, minä en ole juuri mitään, eikä minusta enää mitään tule. Millaisia voisivat olla sellaiset elämän tarkoitukset, siis merkityksellisyyttä tuottavat tehtävät ja haasteet, joihin pystyisi tarttumaan ihminen, joka ei aika ajoin pysty kävelemään, jonka kädet eivät toimi, mieli on musta, eikä muistikaan pelitä kuin pätkittäin?

Tulevaisuus pelottaa. Jos tässä iässä olen jo näin avuton, mikä mahtaakaan olla tilanne sitten, kun tulen ikään, jossa ihmiset tavallisemmin alkavat tarvita apua arkipäivän askareisiin.

Mies lähti kirkkoon kävellen. Eihän sinne ole kuin kilometrin verran. Minulle se matka voisi yhtä hyvin olla 10 kilometriä. Tänään en jaksa edes toivoa parempaa...