torstai 23. heinäkuuta 2009

Tiedosta ja uskosta

Liskonaisen kommentti edelliseen postaukseen sai minut miettimään itselleni tärkeää asiaa, nimittäin tiedon ja uskon eroja ja rinnakkaisuutta. Minulle oli nuorena hyvin vaikeata se, että en koskaan kokenut uskonkysymysten äärellä mitään suuria tunteita tai liikutuksia. Erityisen hankalaa oli uskonelämäni alkutaival, koska kävin varhaisnuorena niin sanotusti "tulemassa uskoon" helluntaiseurakunnassa, missä tunteet ovat keskeisesti esillä ja kielilläpuhumisen armolahjaa pidettiin siihen aikaan "oikeanlaisen" uskoontulon merkkinä.

Minä en sitä lahjaa saanut ja siitä puutteesta tuli sekä hienotunteista että ihan suoraa palautetta, josta ymmärsin, että en ollut oikealla tavalla antanut elämääni Jeesukselle. Jumalaan en kuitenkaan voinut lakata uskomasta, vaikka en hengellistä kotia heti löytänytkään. Kävin rippikoulun omassa luterilaisessa kirkossani, valmistuin myöhemmin peräti kirkon nuorisonohjaajaksi, työskentelin gospel-muusikkona ja evankelistana, mutta en koskaan oikein löytänyt paikkaani seurakunnassa. Aivan erityisesti vierastin niitä vaatimuksia, jotka jollain tavoin määrittelivät sen, miltä uskon pitäisi tuntua.

Persoonana olen selkeästi enemmän järki- kuin tunnevaltainen ja yksi tärkein todistus Jumalan olemassaolosta ja rakkaudesta onkin itselleni ollut se, että olen löytänyt Raamatusta paljon sellaista tietoa ja viisautta, joka sopii täsmälleen yhteen niiden modernin tieteen teorioiden ja käsitysten kanssa, joita minä pidän järkevinä. Kiistaton totuus on nimittäin se, että eri tieteenaloilla on kilpailevia koulukuntia ja "lahkoja" aivan yhtä paljon kuin erilaisia kristillisiä suuntauksia. Totuus ei sielläkään ole yksi ja yhtenäinen, vaikka "tiedeuskovaiset" niin usein mielellään antavat ymmärtää.

Tiedeyhteisön piirissä esiintyy myös aivan yhtä suuria intohimoja, fanaattisuutta, dogmaattisuutta ja "hihhulointia" kuin epärealistisissa ja fundamentalistisiksi leimatuissa uskonyhteisöissä. Siellä missä ihmiset toimivat, esiintyy aina ristiriitoja, harhaluuloja, itsekkyyttä ja vajavaisuutta, mutta myös hyvyyttä, kauneutta ja aitoa pyrkimystä totuuteen.

Minulle merkittävä ja lohdullinen havainto on ollut se, että Taivaallinen Isä puhuu jokaiselle lapselleen juuri sitä kieltä, jota parhaiten ymmärrämme. Jotkut suostuvat kuuntelemaan, toiset eivät.

Totuus on yksi ja jakamaton, eikä sitä voi kukaan ihminen tässä ajassa täydellisesti hallita ja käsittää. Voimme kuitenkin pyrkiä siihen ja lähestyä sitä monin eri tavoin. Uskon lisäksi Luoja on antanut meille myös järjen ja tunteet, käden taitoja, taiteen ja monenlaisia lahjoja, jotka täydentävät toisiaan, eivätkä välttämättä ole ristiriidassa keskenään.

Iän ja kokemuksen karttuessa on asenteeni kaiken aikaa toisaalta muuttunut armollisemmaksi, muita ihmisiä kohtaan mutta samalla uskon ydin on kristallisoitunut. On paljon erimielisyyksiä, jotka pitäisi osata ohittaa ja katsoa kanssaihmisiä niin kuin Jeesus heitä katsoo. Suvaitsevaisuus ja armo ei kuitenkaan tarkoita rajattomuutta, kaiken hyväksymistä ja sallimista. Se, että emme tunne totuutta tässä ajassa täydellisesti ei tarkoita, etteikö se olisi olemassa kristallinkirkkaana ja ehdottomana.

Raamatun mukaan tieto katoaa. Sen ehtii huomata uskostaan riippumatta jokainen , joka tarpeeksi kauan elää. Ainoa, mikä pysyy on Jumalan Sana ja rakkaus, sillä siinä on totuus, josta me toistaiseksi näemme vain varjoja ja heijastusta, mutta kerran kasvoista kasvoihin. Niinhän meille Sanassa luvataan.




4 kommenttia:

  1. voi millan!
    maallinen taivas on juuri tänään pudonnut niskaani. olen tyhjän päällä. alkuun itkin. ja olin ylpeä itsestäni että reagoin.

    luotan silti siihen että herra vie minut kotiin.

    luultavasti tarvitsen maallista, ystävieni apua.
    nyt nähdään olenko herran valittu.

    VastaaPoista
  2. Mikä hätä onkin, niin pistän käsiä ristiin sinun ja rakkaittesi puolesta

    VastaaPoista
  3. Tuo mitä kirjoitit on niin totta kuin tosi vain voi olla. Usein me ihmiset vaadimme jotain muottia uskolle ja tiettyä tapaa käyttäytyä. Onneksi se on vain meistä ihmisistä, sillä Jumalan armo ja Jeesuksen veri on aina sama ja muuttumaton. Se ihminen, joka näitä kohti ojentuu, tullaan varmasti Jumalan puolelta huomatuksi, rukoili sitten kielillä tai ihan vain Suomeksi. Raamattuhan lupaa, että hiljainen huokauskin Jumalan puoleen kuullaan.
    Olen myös monesti miettinyt sitä, mikä suo meille ihmisille sen oikeuden, minkä ovat ottaneet ne, jotka laittavat ihmisiä erilaisiin nippuihin.
    Itse ainakin olen juuri tuollainen järki-ihminen ja tunteet ovat usein kovinkin jäässä. Mutta kun tiedän mitä Raamatun Sana sanoo ja tunnen sen puhuttelevan itseäni, niin silloin tiedän, että Jumala on ajatuksen takana ja uskon rohkeasti sen asian minkä Jumala opettaa. Usein olenkin huomannut, että parhaiten kuulee, kun on itsekseen, ilman muiden ihmisten vaikutusta asiaan. Lauman mukana vain helposti kulkee minne laumakin ja sen johtaja. Kiireessä ei aina kerkiä tarkastaa onko tämä minun tieni, vai noiden toisten. Siksi suosittelenkin, että jokainen ottaa aikaa ja tutkii oman tiensä suuntaa. Jatkaa sitten lauman mukana jos se on oma tie, tai korjaa suuntaa sinne minne kuuluu. Emme me voi kulkea laumasieluina vain siksi, että se on joku seurakunta. Jumala puhuu yksilöille, välillä monellekin samaan aikaan samasta asiasta ja näin johdattaa yhteen ne, jotka ovat johonkin tehtävään parhaat, niin ja yli seurakuntarajojen niitä Hän ei tunnusta.
    Sitäpaitsi jos yksilö ei osaa kuulla Jumalaa tai lukea Sanaa, niin on hän tuuliajola heti kun muiden ihmisten tuki jostain syystä loppuu. Näin voi käydä hyvinkin helposti näissä laumoissa, joissa ei yksilöitä oikein ollakaan, vaan kuljetaan kokouksesta toiseen ja toimitaan pelkästään lauman johtajan "näyn" mukaan. Se on kamalan valitettavaa, mutta esim. sairastunut helposti unohdetaan. Vaikka Raamattu erityisesti muistuttaa meitä huomioimaan ja käymään sairaiden ja heikkojen luona Jeesuksen oman opetuksen mukaan.
    Rukoillaan me Millam näiden yksinään jätettyjen puolesta, että he jaksavat riippua kiinni uskossaan, vaikka ovatkin tulleet ihmisten taholta hylätyiksi.

    VastaaPoista
  4. Pääasia ettei Jumala ole
    jättänyt, vaikka ihmiset
    jättäisivätkin!

    Yksinoloa ei kaikki
    kestä, siinä voi mennä
    uskokin. Heitäkin on,
    joitten usko silloin
    vaan lujittuu.

    VastaaPoista