Eilen unikot puhkesivat kukkaan. Viimeyönä sade jo piiskasi suurimman osan niistä rikki ja lakoon. Nämä kaksi kannattelivat kukintoaan kuin kyynelistä raskaana.Luontoa seuratessa herää usein tuskainen kysymys: miten Luojalla on varaa tuhlata niin paljon elämää? Linnunpoikia putoaa pesästä ja kuolee ennenkuin ne oppivat lentämään. Uutta elämää syntyy ja tuhoutuu ennenkuin se ehtii kasvaa ja kukoistaa. Maailma on kaunis, mutta niin täynnä kärsimystä, että toisinaan tuntuu kuin koko kauneus hukkuisi mustaan murheeseen.
En ole löytänyt vastausta, mutta tahtoisin uskoa, että kaikella on tarkoitus. Meidän inhimillinen ymmärryksemme ei vain riitä sitä käsittämään. Jotkut osaavat sulkea mielensä surulta ja kysymyksiltä, jotka jäävät vastausta vaille. Minä en osaa, enkä haluakaan niin tehdä.
Silti toivoisin, että vielä joskus voisin elää edes muutaman päivän kevein mielin, vapaana raskaista ajatuksista ja näkymättömistä kyynelistä, jotka painavat kumaraan. Onko se minun kohdallani mahdollista ilman valheita, tunteiden salpaamista ja teeskentelyä? En tiedä. Mikä on totta ja mikä harhaa? Riippunee näkijästä ja kokijasta.
Tähän kirjoitukseesi ei löydy sanoja, oikeastaan, paitsi se, että Jumala on suurempi ja tietää kaiken.
VastaaPoistaKun minulla on itkemätöntä itkua, pahaa mieltä, surua jota muut eivät käsitä, kipua ihan jatkuvaa.
Silloin muistan kuinka suuri Isä on ja kapuan Hänen syliinsä. Siinä saan olla se mikä olen ja saan sen täsmähoidon mitä tarvitsen. Tykkään piiloutua Korkeimman suojaan ja Kaikkivaltiaan varjoon ja tiedän, että mikään paha ei minua vahingoita. Ps.91 Hali sinulle:)
olen niin pitkään ymmärtänyt kulkea herran kanssa käsi kädessä, että koenkin kaiken tarkoitukselliseksi ja eteenpäinjohtavaksi. vaikka väliin sattuu ihan silmittömästi!
VastaaPoistaherra on muistanut minua koettelemuksilla, mutta myös palkinnut. siihen olen oppinut luottamaan.
ei tarvitse olla "kirkkouskovainen", riittää kun tunnustaa ja ymmärtää että kun hän on kerran saanut kädestäsi kiinni, ei hän enää irti laske.