Isän äiti kuoli puoli vuotta ennen syntymääni, joten en ehtinyt koskaan tutustua häneen. Kymmenen vuotta myöhemmin tämä pioni vielä kukki mummuvainaan lähes hoitamattomassa kukkapenkissä. Sieltä äitini sai siitä mukaansa juurenpalasen, josta antoi osan minulle viisitoista vuotta sitten.Minun puutarhani on varjoinen ja penkki, johon perintöni istutin on aivan liian kuiva ja koivunjuurien läpitunkema tämmöisen uhkean kaunottaren kasvupaikaksi. Sairastuttuani en ole jaksanut enää edes hoitaa kasvejani ja rikkaruohot rehottavat kaikkialla.
Nyt, kun muutaman viikon päästä on edessä muutto pois tästä kodista, olen herännyt murehtimaan kasvieni kohtaloa. Pionini on viimeisen kuudentoista vuoden aikana kukkinut vain pari kertaa. Ei enää aikoihin. Tänä kesänä se kuitenkin yllätti ja kasvatti tämän ihanasti tuoksuvan, yhden ainokaisen, muhkean kukan.
Jotenkin se liikuttaa minua ja muistuttaa Jumalan rakkauden ihmeitä tekevästä voimasta. Hän, joka sanallaan loi kokonaisen maailman, voi halutessaan milloin tahansa kasvattaa uutta elämää sielläkin, missä se inhimillisesti katsoen on jo hyvin epätodennäköistä.
Vähintään 50 vuotta vanha pionin juurakkoni siis kukkii ja taitaa lähteä mukaan uuteen kotiin heti ensimmäisessä muuttokuormassa. Sanokoot puutarhakirjat siirtoajankohdasta mitä tykkäävät, luotan siihen, että se saa hieman apua ja lisäravinnetta siltä, joka kasvun antaa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti