Takana pääsiäinen, ylösnousemuksen juhla. Itse vietin sen vanhassa kodissa muuttopuuhissa roskia ja tavaroita lajitellen. Mies vietti hiljaista viikkoa uudessa kodissa eläinten hoidon ja töiden parissa ja kulki ahkerasti kirkkotilaisuuksissa sekä kuulijana että esiintyjänä.
Vanhan kodin pihalla kevät oli jo pitkällä. Sulanut lumi paljasti haravoimattomat lehdet ja muun ryönän. Läheisellä pellolla kurjet huutelivat ja kottaraisetkin olivat palanneet tutkailemaan synnyinpönttöjään. Onhan niitä meillä siellä pesinyt joka vuosi kaikkien niiden 17 vuoden ajan, jotka siellä asustelimme. Uuden kodin pihalla talvi pitää vielä maisemaa otteessaan. Lunta on sadellut lisää ja yöt ovat kylmiä, vaikka päivisin aurinko ja sade yrittävät vuorotellen kinoksia sulattaa.
Uudessa kodissa kaikki peilit ovat huoneiden perällä, hämärissä loukoissa, kaukana ikkunoista. Vanhassa kodissa vessaan paistoi kirkkaasti aurinko, joka paljasti peiliin katsoessa muutaman kuukauden kuluessa suupieliin ilmestyneet syvät rypyt ja paljon uusia harmaita hiuksia.
Vanhempieni luona Jehovan todistajat käyvät ahkerasti tekemässä käännytystyötään. Äitini lukee innokkaasti heidän julkaisujaan ja se saa minut toisinaan hieman huokailemaan. Tunteelliseen ihmiseen antaumuksellisten vapaaehtoityöntekijöiden kohtelias käytös ja aidolta vaikuttava huoli lähimmäisten sieluista on tehnyt vaikutuksen. Se äitiäni silti jälleen kerran hämmästytti, että Jeesuksen sovitustyö ja ristinkuolema eivät heidän mielestään ole juhlimisen arvoisia asioita sen paremmin kuin joulukaan. Yritin painottaa hänelle, että siinä ollaankin kristinuskon peruskysymysten äärellä, kun mietitään, mikä on Jeesuksen merkitys . Olisiko se sittenkin juhlimisen arvoinen asia.
Eipä silti näyttänyt kovin juhlavalta viikon ajan iltaisin yöpymään tuleva tytärkään römppäisissä siivoustamineissaan ja tukka takussa. Siinä siivoillessa minulla oli paljon aikaa miettiä suhdettani kristillisiin juhlaperinteisiin ja huomasin taas kerran, että en siinä(kään) suhteessa ole sellainen ihminen kuin haluaisin olla. Vaikka pelastussanoma on elämäni tärkein asia, en silti viihdy kirkossa ja seurakunnan tilaisuuksissa. En jaksa kovinkaan paljon pitää yllä juhlaperinteitä, en siivota, leipoa ja juhlistaa kirkkovuoden eri merkkipäiviä.
Minun elämäni tuntuu olevan päivä päivältä vaivalloisemmaksi käyvää rämpimistä, hidastuvia askeleita ja harmaantuvia hiuksia. Usko ja luottamus Korkeimpaan kulkevat silti syvänä pohjavirtana kaiken rähjäisyyden ja keskeneräisyyden alla. Kevät, uusi elämä ja ylösnousemuksen toivo kajastavat toivon valona jossain edessäpäin.
Nyt on katoavaisuuden aika. Se mikä on virheetöntä, ehjää ja iankaikkista valmistuu joskus myöhemmin..
Vanhan kodin pihalla kevät oli jo pitkällä. Sulanut lumi paljasti haravoimattomat lehdet ja muun ryönän. Läheisellä pellolla kurjet huutelivat ja kottaraisetkin olivat palanneet tutkailemaan synnyinpönttöjään. Onhan niitä meillä siellä pesinyt joka vuosi kaikkien niiden 17 vuoden ajan, jotka siellä asustelimme. Uuden kodin pihalla talvi pitää vielä maisemaa otteessaan. Lunta on sadellut lisää ja yöt ovat kylmiä, vaikka päivisin aurinko ja sade yrittävät vuorotellen kinoksia sulattaa.
Uudessa kodissa kaikki peilit ovat huoneiden perällä, hämärissä loukoissa, kaukana ikkunoista. Vanhassa kodissa vessaan paistoi kirkkaasti aurinko, joka paljasti peiliin katsoessa muutaman kuukauden kuluessa suupieliin ilmestyneet syvät rypyt ja paljon uusia harmaita hiuksia.
Vanhempieni luona Jehovan todistajat käyvät ahkerasti tekemässä käännytystyötään. Äitini lukee innokkaasti heidän julkaisujaan ja se saa minut toisinaan hieman huokailemaan. Tunteelliseen ihmiseen antaumuksellisten vapaaehtoityöntekijöiden kohtelias käytös ja aidolta vaikuttava huoli lähimmäisten sieluista on tehnyt vaikutuksen. Se äitiäni silti jälleen kerran hämmästytti, että Jeesuksen sovitustyö ja ristinkuolema eivät heidän mielestään ole juhlimisen arvoisia asioita sen paremmin kuin joulukaan. Yritin painottaa hänelle, että siinä ollaankin kristinuskon peruskysymysten äärellä, kun mietitään, mikä on Jeesuksen merkitys . Olisiko se sittenkin juhlimisen arvoinen asia.
Eipä silti näyttänyt kovin juhlavalta viikon ajan iltaisin yöpymään tuleva tytärkään römppäisissä siivoustamineissaan ja tukka takussa. Siinä siivoillessa minulla oli paljon aikaa miettiä suhdettani kristillisiin juhlaperinteisiin ja huomasin taas kerran, että en siinä(kään) suhteessa ole sellainen ihminen kuin haluaisin olla. Vaikka pelastussanoma on elämäni tärkein asia, en silti viihdy kirkossa ja seurakunnan tilaisuuksissa. En jaksa kovinkaan paljon pitää yllä juhlaperinteitä, en siivota, leipoa ja juhlistaa kirkkovuoden eri merkkipäiviä.
Minun elämäni tuntuu olevan päivä päivältä vaivalloisemmaksi käyvää rämpimistä, hidastuvia askeleita ja harmaantuvia hiuksia. Usko ja luottamus Korkeimpaan kulkevat silti syvänä pohjavirtana kaiken rähjäisyyden ja keskeneräisyyden alla. Kevät, uusi elämä ja ylösnousemuksen toivo kajastavat toivon valona jossain edessäpäin.
Nyt on katoavaisuuden aika. Se mikä on virheetöntä, ehjää ja iankaikkista valmistuu joskus myöhemmin..
Se on kyllä aika jännä, miten joulusta, pääsiäisestä ja vastaavista juhlista, jolloin juhlitaan Jumalan Pojan syntymää ja ylösnousemusta on tullut osalle ihmiskunnasta, varsinkin ehkä naisille, aikamoisia taakkoja.
VastaaPoista"Ei voi joulu tulla, jollei ole pöydässä itse alkuatomeista asti tehtyjä ruokia ja taloa kuurattu kattoa myöten juuriharjalla" sanotaan tehokkuusaikana. Vaikka voisiko sitä ehkä ajatella, että joulu ja pääsiäinen tulevat siitä huolimatta, että ihmisen valmistelut ovat keskeneräisiä? Että ehkä niiden juhlina kuuluisikin vapauttaa meidät siitä suorittamisesta ja tekemisestä? Että Jumalan Pojan ihmiseksi tulemisessa ja ylösnousemuksessa olikin kyse siitä, että keskeneräinen ja vaillinainen kelpasi ja oli silti äärettömän rakas?
Tällaisia varovaisia ajatuksia syntyi tänään tässä päässä....
Viisaita ajatuksia Jussi..Kaipa meissä ihmisissä istuu tiukasti tämä "ansaitsemisen eetos". Kuvittelemme edelleen voivamme jotain teoillamme lisätä siihen, mitä Kristus on jo meille valmistanut.
VastaaPoista