Jossain on valo. Tiedänhän minä edelleen sen. Sisäinen pimeyteni on nyt kuitenkin niin syvää, etten millään näe sen läpi.
Kun saa elämässä osakseen paljon rakkautta, alkaa pitää sitä itsestäänselvyytenä. Toki niin on helpompi jakaa sitä muillekin, koska on oppinut ajattelemaan, että rakkaus on jokaisen perusoikeus.
Ensimmäistä kertaa elämässäni epäilen tätä. En tunne itseäni rakastamisen arvoiseksi, enkä jaksa rakastaa muita. Tunteen lisäksi rakkaus on mielestäni tahtomista ja tekoja. Mihinkään niistä ei tällä hetkellä voimat riitä.
Pohjaton, kylmä pimeys imee minusta valon ja elämän kuin musta aukko. Tuntuu kuin varjonikin olisi laajennut tummaksi kehäksi joka suuntaan.
Varovasi tartun kaikkeen lämpimään ja elävään (kissoihin, koiriin ja kasveihin), etten jäädyttäisi tai musertaisi niitä kuoliaaksi. Toiset ihmiset saavat pärjätä miten taitavat. Melkein kaikki ovat jo paenneet pimeyteni tieltä.
Jossain on valo. Näkisinpä siitä edes kalpean kajastuksen...
Kun saa elämässä osakseen paljon rakkautta, alkaa pitää sitä itsestäänselvyytenä. Toki niin on helpompi jakaa sitä muillekin, koska on oppinut ajattelemaan, että rakkaus on jokaisen perusoikeus.
Ensimmäistä kertaa elämässäni epäilen tätä. En tunne itseäni rakastamisen arvoiseksi, enkä jaksa rakastaa muita. Tunteen lisäksi rakkaus on mielestäni tahtomista ja tekoja. Mihinkään niistä ei tällä hetkellä voimat riitä.
Pohjaton, kylmä pimeys imee minusta valon ja elämän kuin musta aukko. Tuntuu kuin varjonikin olisi laajennut tummaksi kehäksi joka suuntaan.
Varovasi tartun kaikkeen lämpimään ja elävään (kissoihin, koiriin ja kasveihin), etten jäädyttäisi tai musertaisi niitä kuoliaaksi. Toiset ihmiset saavat pärjätä miten taitavat. Melkein kaikki ovat jo paenneet pimeyteni tieltä.
Jossain on valo. Näkisinpä siitä edes kalpean kajastuksen...
Hei! Löysin blogiisi googlen kautta ja lukaisin nopeasti masennusaiheiset postaukset. Palaan niihin varmasti vielä myöhemminkin.
VastaaPoistaOlen parikymppinen nainen ja minulla on (tai oli, nyt olemme "tauolla") suhde mieheen, jolla on vakava masennus. Jo nämä muutamat tekstit avasivat silmiäni hänen käyttäytymisensä ja meidän tilanteemme suhteen. Ei ehkä olekaan minun syy, että hän ei jaksa rakastaa ja/tai huomioida minua. Säikähdin myös omaa käyttäytymistäni: olen vaatinut hurjasti pyytäessäni päivittäisiä rakkaudenosoituksia ja jakamatonta huomiota sekä selityksiä ja anteeksipyyntöjä noiden puuttuessa.
Itselläni on kovin kurja olo, kun en osaa auttaa häntä. Blogisi antoi himpun verran toivoa sen suhteen, että meistä voisi vielä tulla onnellinen pari.
Valonpilkahduksia kevääseesi!
-Sinnu
Olipa kiva, kun jätit kommentin. Masentuneen rinnalla elämä ei tosiaan ole helppoa. Kaikkia varten semmoinen elämä ei ole ollenkaan, mutta on hyvä muistaa, että jotkut myös paranevat masennuksesta ja parisuhteessa tärkeintähän on kuitenkin rakkaus, luottamus ja jonkinasteinen toisen ymmärtäminen.
VastaaPoistaÄh. Tästä pitää varmaan kirjoittaa oikein kokonainen postaus.Jaksamista sinulle. Toivottavasti kaikki kääntyy vielä hyväksi.