perjantai 28. tammikuuta 2011

Onnellinen

Tänä aamuna, juuri tässä hetkessä olen niin onnellinen, että en muista, milloin olisin tällaista viimeksi kokenut.

Monta pikkuista asiaa loksahti yhtä aikaa, hetkeksi, kohdalleen: Nukuin piiiiitkästä aikaa yöni kunnolla. Sormessa monta päivää pistänyt lasinpala suostui viimein tulemaan pois. Takkaa rumentanut tumma tahra alkaa lopultakin ,sinnikkään hankaamisen jälkeen, haalistua.

Läheisteni elämässä on tapahtumassa suuria ja positiivisia asioita. Suloinen koirani odottaa pentuja. Aurinko paistaa ja muistuttaa siitä, että on tulossa kevät.

Tunteet tulevat ja menevät. Tiedänhän minä sen. Aina ei ole helppoa osoittaa sormella, mistä mikäkin johtuu. Masennus esimerkiksi, ei ole pelkkä tunnetila. Ainakin minä uskon, että se on sairaus, kemiallinen häiriötila aivoissa, joka oirehtii monen muun vaivan lisäksi myös voimakkaana alakulona.

Koska minun sairauteeni ei kuulu nostetta antavat maaniset olotilat, tämmöinen valoisa, keveä ja lähes kivuton hetki on niin suurta ylellisyyttä ja ihme, että oli pakko tulla vuodattelemaan se tänne.

Tällaiset ohikiitävät hetketkin voivat olla toivonpilkahduksia, iloisia muistutuksia siitä, että synkeinäkin aikoina jossain ON valo ja viimeistään perillä kaikki kipu, murhe ja tuska päättyy. Niin on meille Sanassa luvattu.

3 kommenttia:

  1. Viimeistään perillä.
    Kun vaan jaksaa uskoa perillepääsyyn.
    Kiitos Millan, aurinko paistoi täälläkin pitkästä aikaa. :)

    VastaaPoista
  2. Minua on viime aikoina suuresti ilahduttanut ajatus, jonka kuulin yhtenä aamuna radiosta. Se liittyi Paavalin sanoihin: "Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti,meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia."(1 Kor 4:17).... "Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.(Room.8:18)

    Ja Paavalilla oli sentään kokemusta sekä ahdistuksista (viisi ruoskimista, kolmesti raippoja, kivitys, kolme haaksirikkoa, vuorokausi meressä, vankeutta, kuolemanvaaraa jne.) että taivaasta/paratiisista johon hänet temmattiin, joten hänen sanoihinsa voinee luottaa.

    VastaaPoista
  3. Olipa tämä mukavaa luettavaa. Valo välittyi tänne ästi.

    VastaaPoista