Mitä on toivo? Toivoa paranemisesta minulla ei ole, mutta entä paremmasta? Enää pitkään aikaan en ole uskonut siihenkään. Ehkä toisella puolella rajaa sitten..Ympäristölle miellyttävämpiä ovat ne sairaat, jotka eivät valita, vaan salaavat kipunsa ja jostain ylimaallisesta lähteestä ammentavat voimaa kantaa edelleen kortensa kekoon valittamatta, uupumatta ja lamaantumatta. He ovat sairaita, joista ei edes huomaa, että he ovat sairaita. Minä en kuulu heihin.
Kävin lääkärissä. Sain uutta lääkettä. Auttoihan se, mutta tuotti jo viikon kuluttua niin pahoja sivuvaikutuksia, että hyöty jäi pienemmäksi kuin haitat. Tuntui, että sain hetkeksi toivoa. Kun kivut alkoivat kolmantena päivänä helpottaa ja uupumus hälvetä, pompin riemuissani tasajalkaa keittiön lattialla ja höpötin itsekseni : Mä en ookkaan laiska! Mä en ookkaan laiska!"
Muutaman päivän kuluttua oli toinen ääni kellossa. Olo oli kuin pikkulapsella, jolta oli viety tikkari kädestä. Ryömin useammaksi päiväksi peittojen alle maailmalta piiloon. Valitettavasti pahin viholliseni, tämä rähjäinen, särkevä kroppa, änkesi seuraksi peiton alle...
Ulkona kevät on kauneimmillaan. Puutarhatöihin tekisi mieli, mutta jaksan juuri ja juuri kävellä postilaatikolle ja takaisin...
Joskus tuntuu, että minun kannaltani toivo on ihan turha keksintö. Olisi parempi, jos valo ei pilkahtaisikaan, kun pian taas odottaa matka takaisin pimeyteen.
Minä rukoilen puolestasi.
VastaaPoistaTäällä myös.
VastaaPoistaMistä meihin on juurtunut se laiskuuskammo? Et sinä saa kuvitella saati syyttää itseäsi laiskaksi, ainakaan missään negatiivisessa tai paheksuttavassa mielessä. Eri asia taas on se, että kun haluaisi puuhata mukavia asioita pihalla, vaan ei pysty. Antaa nyt Taivaan Isän kastella ja tuottakoon maa vihantaa lajinsa mukaan miten tahtoo.
Terveen on helppo sanoo, et anna olla. Välil vaa tulee sellai olo, et oon laiska, mitääsaamaton rasite täs perhees ja yhteiskunnas. Noit tunteit ei voi kunnol käsittää ku toinen (lähes) yhtä kipee.
VastaaPoistaVaik kuin revin asiast ku asiast positiivisen puolen, ni aina ei jaksais elää. En haluu kuolla, mutten jaksais elää.
Koitan jaksaa. Ilon aiheit on paljo, mut välil vaa totaalisesti väsyy tähä alituisee pahaa oloo ja hemmetin kovaa kipuu.
Onneks mä oon saannu olla kipee aika rauhas. Ei oo (uskaltannu) tulla saarnaajat tai ihmepparantajat lähelle.
Nyt koitan nauttii elämäst. Polttelen tupakkii niipal ku huvittaa, syön kaikkee 'epäterveellist', mikä ennen oli puhtaint ruokaa.
En jaksa enää välittää. Oon sinut tuonelanvirranlossimestarin kanssa, enkä pelkää siirtymist toiselle puolelle tai 'seuraavaa vaiheesee', seuraavalle tasolle, oli se sit ylös tai alaspäi.
Kiitti ku jaksat tästäki puolest kirjottaa. Ittekki yritän vammat plokii välil jotai kirjottaa, mut sinne kirjottamiin on hemmetin raskasta.
Edellee: Mukavaa kesäjjatkoo, nautitaa siit vähäst mist kyetää.
Ja ku oikee v*ttumaisiks ruvetaa, ni ei kuolla kiusallaakaa. ;DDD
Tykänny oon kovin sun kirjotuksistas.
Kiitos kaisa. Se tulee tarpeeseen..
VastaaPoistaOn sitä laiskuuskammoa taidettu meihin aika aktiivisesti istuttaa, Aila, mutta luulisi, että sitä jo tässä iässä osaa ajatella omilla qaivoillaan, mutta aika vaikeaa se tuntuu olevan ainakin minulle :)
Kiitos sinulle, Partapappa, kun jaksat ahkerasti kommentoida. Ei ole tosiaan terveen helppoa arvata, miltä sairaasta tuntuu - varsinkaan, kun kipu ei näy aina ulospäin...Jotenkin kai tässä pitäisi päiviensä päähän jaksaa taapertaa. Se sentään vähän lohduttaa, että näin vanhemmiten tajuaa, että kyllähän kaikki aikanaan loppuu, eikä siihen mene kauankaan, kun päivät vilistävät ikääntyessä jatkuvasti nopeammin ohi..