sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Mureneva minuus

Muutaman kerran, nuorena tyttönä, harhauduin tanssibaariin. ("Harhauduin" on oikea sana siksi, että melko pian selvisi, etteivät ne paikat olleet minua varten. Aloin hihittää ihan väärissä paikoissa, enkä ilkikurisuuksissani osannut solahtaa sopivan naiselliseen rooliin, sellaiseen, jollainen tytön kuului olla vielä 80-luvulla). Sieltä jäi mieleen eräskin nuorimies, joka aina hakiessaan minua tanssimaan esitteli itsensä  mieheksi, jolla on sydämen paikalla jalkapallo, jonka sisällä asuu Atik Ismael ja Hurriganes.

Tuo ulkoa opeteltu litania, jonka hän toisti joka hakukerralla,  kertoi varmasti jotain olennaista siitä, mitä nuorukainen tahtoi olla. Sen vuoksi taisinkin käyttää turhan kohteliaita sanakäänteitä ilmaistessani, että nähdäkseni meillä ei ollut tuolta pohjalta kovin paljon aineksia pidempään tuttavuuteen..

Nykyään monet meistä joutuvat usein tilanteisiin, joissa pitää muutamalla lauseella esittäytyä, kertoa itsestään jotain niin olennaista, että uudet tuttavat kursseilla, uudessa työyhteisössä ja ties missä, pystyisivät muodostamaan meistä mahdollisimman oikean ensivaikutelman.

Viime aikoina olen joutunut miettimään kuka ja millainen oikein olen. Samaa olen pohtinut myös puolisoni osalta. Molemmat olemme muuttuneet niin valtavasti 28 yhteisen vuotemme aikana, että mahtaisimmeko viihtyä omassa, saatikka toistemme seurassa, jos nyt nuoren itsemme tapaisimme..

Aviomies ei ole koskaan kertonut avoimesti ajatuksistaan. Siinä mielessä hän on ollut minulle mysteeri aina. Itsestäni minun on rehellisesti todettava, että en enää tunne itseäni, enkä tiedä miten itseäni määrittelisin, jos joutuisin jollekin uudelle tutulle esittäytymään.

Yleensähän ihmiset oppivat ikääntyessään tuntemaan itsensä paremmin. Minulle on käynyt toisin päin: vanhetessa suuri osa siitä, mitä pidin olennaisena osana itseäni on murentunut pois.

Mitä jää lopulta jäljelle? Se voisi tuntua pelottavalta ajatukselta, ellen lujasti luottaisi siihen, että on olemassa Hän, Kaikkeuden Luoja, joka tuntee minut ja tietää millainen olen. Hän poimii talteen kaiken tärkeän, muruset, jotka elämä irti kolhii.. ja toisaalta, antaa Henkensä puhaltaa pois kaiken tomun ja turhan.

Mitäs minä turhia murehtimaan..

9 kommenttia:

  1. No hö! Eikö se Atik Hurriganes tajunnut esitelleensä litaniansa jo aiemmin? Olisit sinä tosiaan voinut olla vähän epäkohteliaampi ;-)

    VastaaPoista
  2. Tanssimisen suhteen minulla aivan sama tilanne. Ei ole kiinnostanut, enkä ole muutamaa kertaa enemmän nuoruudessani käynyt. Minusta tanssiravintolat olivat epäviihtyisiä, eikä siellä voinut keskustella, kun oli kova meteli.

    Jäin miettimään tuota itsensä tuntemista. Olen (omasta mielestäni) oppinut tuntemaan itseäni oikeastaan vasta keskiän kynnyksellä ja koko ajan opin lisää. Ainakin sen perusteella, että teen enemmän itseäni miellyttäviä ratkaisuja kuin ennen. Kun oli työ ja harrastukset, sitä meni kiireen mukana, enkä ehtinyt miettimään enmpää, tai halunnut, kuinka vaan.

    Toisen ihmisen, aviopuolison siis, tuntemisen olen myös huomannut lisääntyvän pitkän yhdessä olon myötä. Mutta toisaalta toinen ihminen on sisimmiltään kuitenkin aina mysteeri. Vaikka jotain kuvittelenkin oppivani miehestäni, huomaan joskus erehtyväni joko iloisesti tai hyvin surullisesti.

    VastaaPoista
  3. Heppu taisi olla niin humalassa ja itseään täynnä, ettei hoksannut käyttäneensä samaa repliikkiä aiemmin. Piskuisella tanssilattialla kuulin vierestä hänen esittävän saman rimpsun myös jollekin toiselle tytölle ;D

    VastaaPoista
  4. Edellinen siis Ailalle..Pitääkin vaihtaa tähän semmoinen suoraan kommenttiin vastaamisen mahdollisuus...:)

    Kirjoititpa kauniisti tuosta toisen tuntemisesta, Rantakasvi. Juuri noin minäkin tunnen. Aika ajoin tosin on ollut sellaisia kausia, että ne yllätykset ovat olleet voittopuolisesti postitiivisia. Sitten voi tulla kausi, jolloin paljastuu vain kurjia asioita.

    Minä olen aina ollut sellainen itseni ja toisten "sielun tonkija". Liittynee ammatinvalintaankin. Nuorena elin kai siinä luulossa, että ihminen ON jotain. Nyt tajuan, että kaikki muuttuu kaiken aikaa, jopa minä itse.

    VastaaPoista
  5. Itetunto-ongelmaisena en varmaan kovin hyvin tunne itseäni. Puolisoni näkee minussa paljonkin hyviä asioita ja koetan aina tolkuttaa hänelle, että jos hän vain tuntisi minut paremmin, niin ymmärtäisi, miten p***a tyyppi OIKEASTI olen. Ei se vaan silti tunnu ottavan onkeensa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiset ihmiset ovat meille peili. Toisaalta on hyvä muistaa, että kaikki peilit ovat erilaisia (siksi tarvitsemme niitä useampia) ja usein ne kertovat vähintään yhtä paljon itsestään kuin kuvajaisestaan. Sinun miehesi taitaa katsoa sinua rakkauden silmin. Niin varmasti moni muukin :)

      Poista
    2. No, höh. Nyt tuosta saattoi saada sen käsityksen, että miehesi näkisi sinut suloisena ja lahjakkaana VAIN siksi, että rakastaa sinua. Eihän se niin mene :) Sitäpaitsi itseään on lupa arvostaa ja jopa tietyllä tavalla rakastaa. Sanotaanhan siinä kaikissa suurimmissa maailmanuskoissa jossain muodossa esiintyvässä rakkauden kultaisessa käskyssäkin..."rakasta lähimmäistäsi NIIN KUIN itseäsi.."

      Poista
  6. Susta karise matkanvarrella kanssakulkijoille kulta ja timanttihitusia. :) Siunausta!

    VastaaPoista