Masennukseen sairastuttuani en enää ole kyennyt nauttimaan kertomakirjallisuudesta. Keskittymiskyky ei riitä, eikä mielikuvitus jaksa värittää tarinoiden kuvailemia maailmoita eläviksi.
Toissapäivänä kyllästyin kuitenkin television väkivalta- ja urheilupainotteiseen tarjotaan ja tartuin erään suosikkikirjailijani opukseen.
Terry Pratchett on edelleen käsittämättömän tuottelias, vaikka sairastaa tietääkseni Alzheimerin tautia.
Kaikista kymmenistä kirjoistaan suosikkitarinani on tämä Tiffany Särkysestä kertova neliosainen sarja, jossa vilahtavat kaikki muutkin suosikkihahmoni hänen teoksistaan.
Vaikka tämä nimenomainen tiiliskivi on mielestäni harvinaisen kehnosti käännetty (omituisia virheitä lauserakenteissa), tarinan monikerroksisuus ja lempeä viisaus viehätti minua kovasti.
Aivan kuin ikä olisi tuonut kirjailijalle viiltävän nokkeluuden rinnalle aavistuksen verran enemmän syvällisyyttä ja lämpöä.
Tästä lukukokemuksesta tuli hyvä mieli.
Kyllä kirjan lukeminen on miljoona kertaa miellyttävämpää kun telkkarin tuijjottaminen. V kun läks viikko sitte kaupunkii töitään aloteleen, ni en oo telkkaa päälle laittannu. :)
VastaaPoistaOlen huomannut, että mä muistan hirveän huonosti Pratchettin kirjojen sisältöä, hyvä jos kulloisia päähenkilöitä muistaa, ei aina niitäkään. Johtuisikohan kuitenkin hänen tyylinsä yksityiskohtien runsaudesta ja kielellä leikittelystä eikä niinkään hatarasta päästäni... Tai sitten asioiden haihtuminen päästä onkin taikuutta.
VastaaPoista