Lorottaa vääristä paikoista

Yritin eilen etsiä päiväkirjaa. Ihan semmoista pahvikantista... Kun tuntui että tarvitsisin roskakoria, jonne pään sisällön tyhjentää. Ei löytynyt. On minulla niitä montakin, mutta minne lie tässä sotkussa ajautuneet, kun en ole niitä pitkään aikaan tarvinnut. Bloggaaminen on toiminut purkupaikkana.

Mies lähti eilen viikoksi työmatkalle ja heti alkoi tapahtua. Pari viikkoa sitten hän viimein (noin 150 pyynnön jälkeen) ahdistui "korjaamaan" rännin, joka maaliskuussa romahti talon nurkalta maahan. Eilen sattui sadekuuro juuri kun pyllistelin sen talonnurkan vieressä kukkamaata kitkemässä. Silloin alkoi kuulua epäillyttävää lorinaa ja kun katsahdin ylöspäin, näin, että ränni oli kyllä kiinni seinässä, mutta vesi lorisi suoraan katolta rännin vierestä maahan..

Kolmisen viikkoa sitten mies oli myöhään yöllä hammaspesulla, kun seinästä singahti häntä kohti yhtäkkiä kuuma vesisuihku. Suihku oli särkynyt ja jotain katkennut lämminvesiputken ja hanan liitoskohdasta.

Seuraavana päivänä yritettiin saada asiantuntija-apua, mutta sellaista ei siihen hätään ollut saatavilla ja niinpä puoliso taas yritti ylittää rajojaan ja vaihtoi ehjän hanan seinään itse. Ihailtava yritys, mutta eipä mennyt ihan putkeen sekään, vaan tänä amuna, kun olin suihkussa, hanasta irtosi kokonaan se osa, joka liittää suihkun letkun ja termostaattiosan toisiinsa..

Pitäisi tietysti olla onnellinen, ettei hajonnut mitään semmoista, jonka seurauksena vesi suihkuaa pitkin seiniä, ellei päähana ole kaiken aikaa kiinni, mutta...

Lisäksi ruohonleikkuri on rikki ja toimii vain pari minuuttia kerrallaan putputellen ja hyvin alhaisella teholla. Nurmikko ei silti odottele vaan kasvaarohjottaa estoitta hallitsemattomiin mittoihin.

Rehellisyyden nimissä voisin tietysti tähän perään kertoa pitkän esimerkkilistan omista epäonnistumisistani. Niitähän riittää, mutta nämä sattuvat olemaan nyt päällimmäisenä mielessä, koska näiden ongelmien ratkaisuun en taitaisi kyetä, vaikka pystyisin kiipeämään tikkaille ja kipeät käteni suostuisivat ruuvimeisselin kanssa yhteistyöhön. Tuommoiset korjausjutut eivät vaan ole sen paremmin miehen kuin minunkaan vahvinta alaa.

Monien muiden arkisten sattumusten ohessa nämä ovat viime aikoina saaneet minut pohdiskelemaan ihmisen rajallisuutta. Nykymaailma on niin monimutkainen, etteivät kaikki millään enää voi hallita kaikkia taitoja, joita arjessa tarvitaan. Monien selviytymistä rajoittaa myös erilaiset sairaudet.

Niin kauan kuin ihminen on nuori, terve, vahva ja kykenee oppimaan uutta on helppoa luottaa itseensä ja elämään. Heikkous on joillekin silloin jopa jotain marginaalista, pahimmillaan halveksittavaa ja häpeä, jota ei haluta edes nähdä, jotta ei tarvitsisi tiedostaa sitä, että rajallisia me kaikki loppujen lopuksi olemme - monin eri tavoin. Joillekin on vain turvallisuuden takia tärkeätä riippua kiinni ikuisen nuoruuden ja kaikkivoipaisuuden illuusiossa.

Toisaalta tuntuu huojentavalta, kun ei näin sairaana tarvitse enää pitää kulissia yllä ja saa "ihan luvan perästä" olla avun tarpeessa. Hieman pelottavaa on silti vaan se, että koska ketään ei ole auttamassa, eikä kukkarokaan varsinaisesti valuuttaa pursuile, elämäänsä on vähitellen alettava järjestää sellaiseksi, että jokapäiväisistä haasteista on mahdollisista selvitä..

En tiedä kuinka kauan huumoria piisaa. Tänään sentään vielä nauratti, kun sen rikkoutuneen suihkun vuoksi ähräsin multaisia varpaitani käsienpesualtaaseen vesihanan ulottuville. Ei mikään kovin esteettinen näky, mutta vielä se reuman kangistamista nivelistä huolimatta onnistui..Saa nähdä kuinka kauan.