Viime viikkoina elämä on ollut sulaa hauraan pintakuoren peittämää valhetta. Kiskon suutani hymyyn. Yritän teeskennellä pirteää ja puuhakasta. Esitän tekeväni suunnitelmia ja suuntautuvani tulevaisuuteen. Epätoivoisesti (ja epäonnistuneesti) pyrin näyttämään normaalilta, vaikka sisäinen kokemus on kaikkea muuta.Itku vaanii alati luomien takana. Pahoinvointi velloo vatsassa. Mielessä pintaan pulpahtaa vähän väliä kysymys: Mitä mä teen täällä???
Minun elämälläni ei tunnu olevan tarkoitusta. Missään ei ole mitään mieltä. Syön ja saastutan. Kulutan maapallon energiavaroja. Silitän kissoja. Rapsutan koiria. Valitan omissa blogeissa. Rohkaisen parhaani mukaan muita toisten blogien kommenttilaatikoissa.
Tunnen syvää häpeää saamattomuudestani ja voimattomuudestani. Eristäydyn kaikista ihmisolennoista. En edes toivo mitään muuta apua enää kuin pääsyä tuonne kirkkomaalle, ristin alle lepäämään.
Toisaalta, siinäpä juuri se avainlause: "ristin alle lepäämään". Jos ei olisi sitä ristiä ja ristin kantajaa, ei minulla olisi omasta (ja monen muunkaan mielestä) edes oikeutta olemassaoloon. Viallinen, hyödytön riesa ja taakka.
Viime vuodet ovat tuoneet mielessäni huonouteen ja kelvottomuuteen aivan uuden näkökulman. Joskus nuorempana ajattelin "alhaisuutta" Jumalan edessä köyhyytenä, syntisyytenä ja muunlaisena huono-osaisuutena. Nyt tajuan, että hyväosainen ja oikeamielisyyteen pyrkiväkin voi olla alhaisista alhaisin. Ihmisen vajavaisuus ja heikkous on saanut ajatuksissani ennennäkemättömän ulottuvuuden.
Kun omat voimat, taidot ja kyvyt ovat loppu, eikä uhrilahjaksi Korkeimmalle ole mitään muuta tuotavaa kuin särkyneet toiveet ja syvä häpeä, silloin armo kohoaa arvoon arvaamattomaan. Se on ainoa asia, mikä pitää elämässä kiinni. Elämässä sekä fyysisenä ulottuvuutena että siinä ikuisessa elämässä, jota yhteys Kristukseen edustaa.
Tajuan mitä puhut.
VastaaPoistaOmakin Lohtu on
Psalmi 63:4
Sillä sinun armosi
on parempi kuin elämä!
Millan, virren 289 sanoin:
VastaaPoistaVain sinä tunnet minut, Vapahtaja,
ja tiedät lääkkeen kaikkiin haavoihin.
Jos luoksesi en pääse voittajana,
saan tappioni tuoda kuitenkin.
Eilen luin hebrealaiskirjeestä 12:1-11 Herran kurituksesta noita vaikeita ja kummallisia sanoja. Jokin siinä kovasti korvaankin karahtaa, että oikein kuritustako tämä on. Mutta oikeasti sisimmässään tietää, että totisesti siltä tuntuu. "vaikka kuritus ei sitä vastaan otettaessa koskaan tunnu iloiselta vaan ikävältä asialta, se lopulta antaa näin valmennetulle hedelmänsä: rauhan ja vanhurskauden.
VastaaPoistaRauhaa ja vanhurskautta kohti?
Ei se elämä taida niin mennä, että tässä oppisi jotain ja elämisen tehtävät vain helpottuisivat koko ajan, vaan elämänkoulun läksyt tuntuvat vaikeutuvan koko ajan.
Olin myös vuosien ajan hämärässä, yksinäisyydessä, alakulossa, kunnes eräänä päivänä paino ja puristus sydämestä yhtäkkiä oli poissa. Tunsin, että Jumalan raskas käsi, joka oli painanut minut maahan asti, oli nostettu päältäni ja nousin kuin uutena ihmisenä. En pysty tässä sanomaan, mitä kaikkea tuona aikana ja varsinkin sen päättyessä opin itsestäni ja Jumalasta, mutta jälkeenpäin katsottuna olin saanut siunauksia syvyydestä.
VastaaPoistaEhkä tämä aika on sinunkin elämässäsi välttämätön uskon korkeakoulu, niin vaikeaa kuin se onkin. Taivaassa näet sen(kin) tarkoituksen.
Kukaan ei ole toista parempi, arvokkaampi, oikeutetumpi elämään. Olemme sitten kuinka raihnaisia ja sairaita, ¨taakkana¨ muille tai yhteiskunnalle, olemme silti kaikki elämän arvoisia ja jokaisella meillä on täällä jokin tarkoitus, aina sitä vaan ei itse edes tajua. Voin sanoa, että minun elämälleni on sinulla tarkoitus, olen saanut tukea ja lohdutusta KIITOS SIITÄ <3
VastaaPoistaKiitos näistä kommenteista.
VastaaPoista