Elämän puutarha

Elämä on siinä mielessä samankaltainen ilmiö kuin puutarha, ettei se tule koskaan valmiiksi. Jos asioitaan hoitaa hyvin, ne saattavat järjestyä - tavalla tai toisella - olosuhteitten rajaamissa puitteissa. Puutarhassa on sama juttu. Istutuksia voi suunnitella ja kasveja hoivata, mutta mitään takeita ei ole siitä, että perusteellinenkaan suunnittelu tuottaisi toivottua tulosta.

Joskus loppuu puutarhurilta voimat tai aika kesken. Toisinaan sää yllättää. Maaperä ei ole kaikkialla samanlaista, eivätkä kasvitkaan käyttäydy aina odotusten mukaan. Kasvu ja elämän kiertokulku on joka tapauksessa ihme, jota voimme olla vain vähän avittamassa. Paljon enemmän kuin jotkut tahtovat myöntääkään, se lopulta on "korkeemmas käres".

Tätä olen tänä kesänä puutarhatöissä mietiskellyt ja sitä, miten merkillinen puolitoistavuotinen itselläni nyt on takana elämänmuutoksineen ja jyrkkine vaihteluineen niin sääoloissa kuin toiveikkuuden asteessa.

Talvi oli täällä uudella kotiseudulla poikkeuksellisen kylmä, mutta sitä se taisi olla koko Suomessa. Merkillisen pitkä lämmin jakso toukokuussa pyräytti esimerkiksi kasvattamani tomaatit ennennäkemättömään kasvuvauhtiin. Nyt on sitten taas hellejakso ja kaikki kuivuu..

Puolitoista vuotta sitten kuvittelin, ettei elämässäni enää tulisi tapahtumaan mitään jyrkkiä muutoksia mihinkään suuntaan, korkeintaan loivaa alamäkeä loppuun saakka..Nyt näyttää siltä, että paljon suurempia muutoksia voi tapahtua ja on jo tapahtunut kuin osasin odottaa. Elämä yllättää....eikä valitettavasti aina positiivisesti.

Siksi ajatus siitä, että on yksi, joka pysyy samana kautta aikojen tuntuu aina vaan lohdullisemmalta. Hän joka on elämän meille antanut, luo jatkuvasti uutta. Kaikki on hänen turvallisessa kädessään. Mikä paha meitä siis voisi sillä tavoin vahingoittaa, ettemme siitä Hänen voimassaan selviäisi?