Toisessa blogissani jo raportoin, että kokeilin sitä bittienulkopuolista elämää hiukkasen. Eipä tehnyt sanottavaa vaikutusta. Taidan olla laiska, epäsosiaalinen ja kaiken kukkuraksi keskenkasvuinen, kun ei huvita tehdä mitään, mikä ei ole "kivaa".
Kotityöt kuuluvat meikäläisellä ehdottomasti siihen kategoriaan, joka ei ole kivaa, samoin small talk ja osallistuminen tilaisuuksiin, joissa pidetään pitkiä puheita, pönötetään epämukavissa asuissa, humallutaan vahvasti, kilpaillaan tai pelataan sosiaalisia pelejä (mikä sosiaalinen toiminta EI kuuluisi tuohon kategoriaan).
Mutta onko elämän tarkoitus ollakaan pääasiassa kivaa? Jospa se ei olekaan niin. Jospa minä kuulunkin siihen samaan sakkiin, jota opettajainhuoneessa toisinaan nimiteltiin rusinapullakakaroiksi, eli ihmisiksi, jotka haluaisivat kaikesta vain parhaat palat ja jättäisivät mieluiten työn, arjen ja ponnistelun väliin.
Jos ongelma tämän pahan oloni taustalla olisi niin tarkkarajainen ja selvästi määriteltävä, silloinhan siihen olisi löydettävissä myös jonkinlainen ratkaisu. Muuttamalla asennettani arkeen, arvioimalla uudelleen sen mikä on huvin ja hyödyllisen tekemisen terveellinen suhde elämässäni, saattaisin ehkä löytää tasapainoisemman tavan elää. Ehkä raskaan rämpimisen seasta alkaisi sitten kirkkaammin erottua myös ne hyvät hetket, joita varten kannattaa ponnistella ja sietää epämukavuutta,.
Voisikohan näin vanha koira oppia vielä uusia temppuja? Esimerkiksi oman ajankäyttönsä parempaa suunnittelua ja jotain muuta, mitä sen suuresti inhoamani elämänhallinnan käsitteen alle liitetään..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti